Notiser

Herodes Suuri oli kuuluisa rakennusprojekteistaan. Hän rakennutti temppeleitä, hippodromeja ja amfiteattereita ympäri roomalaista maailmaa. Siinä missä nämä ja monet muut hankkeet näyttäytyivät juutalaisessa uskonnollisessa katsannossa turhina tai jopa jumalattomina, Herodeksen projekteihin myös kuuluneeseen Jerusalemin temppelin uudistamiseen suhtauduttiin toisin. Oikeastaan sanat uudistaminen tai renovointi antavat asiasta hieman väärän kuvan. Kyseessä oli myös hyvin mittava temppelialueen laajennustyö. Varsinaisen pyhäkön mitat olivat mitä olivat, säädetyt juutalaisten pyhässä laissa Toorassa, mutta pyhäkköä ympäröivän alueen ja sen rakennukset Herodes loi aivan uudestaan, ei säästellyt visiossa eikä kuluissa. Kun rakennustyö aikanaan valmistui, sitä tuntuivat ihailevan lähes kaikki. Juutalaisetkin ottivat sen laajasti kiitollisina vastaan.

Myös Herodes itse suhtautui temppeliprojektiin eri tavalla kuin muihin töihinsä kuten vaikkapa Caesarea Maritiman rakentamiseen. Herodes pyrki jo valmisteluissa varmistamaan, että uskonnollinen rakennus tehtäisiin uskonnon vaatimalla tavalla. Hän mm. koulutti ison osan papistoa rakennusmiehiksi. Näin eivät väärät ts. epäsakraalit kädet pääsisi koskemaan temppeliin, ja uskonnolliset tekijät tulisivat muutenkin paremmin huomioiduiksi. Ellei muuta, tämä ja monet muut valmistavat toimenpiteet rauhoittivat kansaa.

Temppelin uudistyön eri vaiheissa, suunnittelussa, rakentamisen valmisteluissa, itse toteutuksessa sekä käyttöön vihkimisessä, Herodes antoi kannanottoja, joissa viittasi Babylonin vankeudesta palanneiden isien aiempaan työhön. ”Isiin” lukeutuivat mm. käskynhaltija Serubbabel (”Babylonin vesa”), ylipappi Joosua (arameaksi Jeshua) sekä profeetta Haggai, jotka aikoinaan rakensivat temppelin uudelleen Salomonin rakennuksen tuhouduttua. Herodeksen lausunnoissa ja puheissa vilahtaa useampaankin kertaan se tosiasia, etteivät ko. isät pystyneet toteuttamaan temppeliä aivan sellaisena, miksi se Toorassa kuvataan ja minkälaiset mitat sillä olisi pitänyt olla. Se esimerkiksi jäi liian matalaksi. Nyt Herodes paikkaisi tämän puutteen, josta isiä ei tietenkään voi sinänsä syyttää, vaan syy oli silloisissa olosuhteissa, kuten asia diplomaattisesti ilmaistiin.

Haggai ja muut profeetat kertovatkin, että silloin rakennetun uuden temppelin vaatimattomuus herätti pettymystä. Haggailta tunnetaan merkityksellinen profetia tulevasta päivästä, jolloin uuden temppelin kunnia olisi ensimmäisen kunniaa suurempi (tai tämän uuden temppelin myöhemmin tulevasta kunniasta, joka olisi suurempi kuin silloisessa nykyhetkessä).

Tämän temppelin loisto on oleva suurempi kuin entisen. (Hag. 2:9; KR 1992)
Tämän temppelin myöhempi kunnia on oleva suurempi kuin aikaisempi. (Hag. 2:9; KR 1933)

Kumpikin käännös puoltaa paikkaansa.

Profetia ei unohtunut seuraavilta sukupolvilta. Tobitin kirjassa ennustetaan, että ”Jerusalem rakennetaan täyteen loistoonsa ja Jumalan temppeli pystytetään sinne sen mukaisesti kuin profeetat ovat ilmoittaneet” (Tob. 14:5). Benjaminin testamentissa todetaan: ”Myöhempi temppeli tulee olemaan aikaisempaa loistokkaampi” (T. Ben. 9:2). Aadamin ja Eevan elämä -nimisessä teoksessa taas luvataan: ”He rakentavan jälleen Jumalan huoneen, ja jälkimmäisestä Jumalan huoneesta tulee korkeampi kuin ennen (/ jälkimmäistä Jumalan huonetta ylistetään enemmän kuin ennen).” Lisäksi Sibyllan oraakkelien kirjassa 3 (jonka mm. Collins ja Chester ajoittavat toiselle vuosisadalle eKr.) on seuraava ajatusta herättävä teksti:

Sen jälkeen Taivaan Jumala lähettää kuninkaan, joka tuomitsee kaikki ihmiset verellä ja tulella. Nousee kuninkaallinen suku, joka ei koskaan lankea. Tässä aikojen kierrossa sillä on oleva herruus, ja he rakentavat uudelleen Jumalan temppelin. … Silloin temppeli on taas oleva sellainen kuin se oli ennen. (Sib. or. 3:286-290, 294)

Oraakkeli on mahdollisesti aikoinaan koskenut makkabilaisia (Nolland), joiden suku hallitsi Israelissa Juudas Makkabilaisesta alkaen. Monet asiat siinä kuitenkin sopivat myös Herodekseen ja Herodeksen sukuun. Mitäköhän Herodes ajatteli itsestään, jos luki sen? Tai mitä hän ajatteli Haggain ja muiden profeettojen sanoista, joihin hän, kuten totesimme, ilmeisesti viittasi temppelin rakentamisprojektin eri yhteyksissä? Hän korosti haluavansa nyt tehdä temppelistä ”sellaisen, kuin se oli ennen ollut”, tarkoittaen ensimmäistä temppeliä, jonka korkuiseksi Serubbabelin ja muiden rakennus ei koskaan yltänyt. Serubbabelia olivat temppelin rakentajat silloin katsoneet odottavin silmin. Monet olivat nähneet hänessä potentiaalia messiaaksi, ja esimerkiksi Haggai esittää hänestä varsin suuria visioita.

Luulen, että Herodes halusi käyttää tilaisuutta hyväkseen ja antaa ymmärtää, että nuo profetiat nyt, tänä päivänä, kävivät toteen hänen rakennustyössään – ja myös hänessä itsessään! Herodeksen erään temppeliä koskeneen puheen (Ant. 15:387) voidaan nimittäin nähdä mukailevan läheisesti Haggain kuvausta Serubbabelista:

Taivas ja maa myllerryksissä, sitten rauha ”tässä paikassa” = temppelissä (Hag. 2:6, 9)
→ Ant.: Herodes on tuonut rauhan.

Kansat myllerryksessä, maailman aarteita tuodaan temppeliin (Hag. 2:7-8)
→ Ant.: Roomalaiset suostuvat Herodeksen hallintoon; vaurauden ajat koittavat hänen hallitessaan.

Jälkimmäisen rakennuksen myöhempi kunnia (Hag. 2:9a)
→ Ant.: Herod paikkaa rakennuksen puutteet ja täyttää isien työn.

Messias nousee (Hag. 2:21-23; vrt. 2:21 b = 2:6)
→ Ant.: Herod itse?

Tekstejä voidaan myös verrata jakeisiin Mark. 13:1-2; Hag. 2:15.

Olin kerran vierailevana tutkijana paikassa nimeltä École biblique & archeologique française de Jerusalem. Sillä on nyt jo kauan ollut käytössään uudet tilat uudessa rakennuksessa, mutta tuolloin, kun olin pidemmällä käynnilläni Jerusalemissa, muuttoa vasta suunniteltiin. Pääsin siten näkemään ja kokemaan vanhat, vaikuttavat ja kuuluisatkin kirjastotilat ”riippuvine” hyllykäytävineen. Lukupaikkani sijaitsi kirjaston yhteydessä, mikä oli tavallista. Se oli tietysti myös hyvin kätevää: valtava määrä oman alan kirjallisuutta koko ajan kädenulottuvilla. Viereisimmän huoneen hyllyissä kuitenkin taisi olla julkaisuja meriarkeologian alalta. Siis ei aivan minun alaltani. Joka tapauksessa oli hienoa oleskella päivät pitkät tuossa kirjastossa.

Omaa paikkaani vastapäätä huoneen toisella puolella työskenteli tummatukkainen silmälasipäinen parrakas mies. Kiinnitin häneen huomiota aluksi siksi, että hänellä oli käytössään kaksi lukupulpettia, kun kaikilla muilla oli vain yksi. Sitten huomasin, että hän työskenteli äärimmäisen intensiivisesti ja ahkerasti. Usein kävi niin, että vain me kaksi istuimme kirjojemme ääressä, kun muut olivat jo lähteneet tai eivät olleet vielä tulleet. Jostain kuulin, että hän käänsi nabatealaisia kirjoituksia ranskaksi. Siis niiden ikivanhoja tekstejä, jotka tekivät Petran rakennukset. Kerran pulpetissani studeeratessani hän kulki ohitse ja rupesi yllättäen puhumaan minulle vihaisesti. ”Pitäkää hyvä herra kengät jalassanne. Ei tämä ole mikään moskeija!” Olin tosiaan potkaissut varvassandaalit hetkeksi pois jaloistani. Ajatella, että Ranskan puolella oli näin tarkkaa. Moskeija olikin ihan naapurissa. Myöhemmin, kun tutustuin mieheen paremmin – hänen nimensä on Émile Puech – ymmärsin, että vitsiä siinä väännettiin.

Émile Puech oli Revue de Qumranin eli Qumranin luolista löytyneiden tekstien pääjulkaisun päätoimittaja. Lounaalla ja päivällisellä juttelimme vähän enemmän, ja ilmaisin hänelle iloni siitä, että olin paria vuotta aiemmin saanut erään artikkelini julkaistua hänen lehdessään. ”Everybody at home looks up to me now”, totesin. Émile vaikutti tyytyväiseltä. Seuraavana vuonna oli toinen samaa aihetta käsitellyt artikkeli julkaistu ko. aikakauskirjassa. Tätä foorumia olikin seurattava tarkasti. Qumranin kirjallisuus nimittäin on varsin keskeisellä sijalla, kun pyritään ymmärtämään Uuden testamentin tekstejä ja Jeesuksen opetusta.

Pitkään oltiin siinä käsityksessä, että Qumranin teksteistä löytyisi vastaavuus Jeesuksen poikkeuksellisen jyrkälle kannalle, mitä tulee avioliitosta eroamiseen. Muu juutalaisuus puristetaan yleensä kahteen näkökulmaan kahden vaikutusvaltaisen opettajan koulukuntien tulkintoihin perustuen: perusteeksi avioeroon riitti melkein mikä syy tahansa (Hillelin koulukunta) tai sitten päinvastoin vaadittiin, että mies löysi vaimostaan jotain todella häpeällistä (Shammain koulukunta). Jeesus kuitenkin opetti, että vain Jumala voi erottaa miehen ja vaimon (Mark. 10:2-12). Toisin sanoen kristillisen avioliiton, coram Deo, päättää vasta kuolema. Muutamaa Qumranin tekstikohtaa lukuun ottamatta tällainen ehdoton kanta oli juutalaisuudessa aivan tuntematon. Nuo muutamat kohdat löytyvät Damaskusdokumentista sekä Temppelikääröstä (CD 4:20-5:2; 11QT 57:17-18). Nyt toin artikkelissani esille paitsi metodologisia näkökohtia myös hiljattain julkaistun fragmentin 4QD^a (4Q266), ja pystyin mielestäni niiden perusteella osoittamaan, etteivät kyseiset Qumranin tekstit lainkaan käsittele avioeron problematiikkaa. Jeesus oli siis yksin huippujyrkässä kannassaan. Mitä siellä Qumranissa siis ajateltiin? Lainaan sitä epäselvempää tekstiä.

He syyllistyvät kaksinkertaisesti haureuteen: ottamalla kaksi vaimoa eläessä(än), vaikka luomisen periaate on ”mieheksi ja naiseksi hän loi heidät”. Ja ne, jotka menivät arkkiin, ”menivät pareittain arkkiin”. Ja ruhtinaasta on kirjoitettu: ”Hän ei saa ottaa monia vaimoja.” (CD 4:20-5:2.)

Kun tekstiä tarkastellaan Damaskusdokumentin kokonaisuudesta käsin, on loppujen lopuksi selvää, että teksti puhuu vain uudelleenavioitumisesta ja polygamiasta eikä kategorisesti kiellä avioeroa. Ei tästä sen enempää. Varsin kiinnostavaa kuitenkin on se, miten kirjoittaja vetoaa Vanhan testamentin kohtiin. Kaksi niistä on Raamatun alkukertomuksista. Onkin myös yleisemmin huomattu, että varhaisjuutalaiset teologit pyrkivät usein ymmärtämään avioliittoa noiden ihmisen varhaisimmasta historiasta kertovien tekstien valossa. Näin teki myös Jeesus:

Mutta maailman alussa Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi [ks. 1. Moos. 1:27] Sen tähden mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi [ks. 1. Moos. 2:24]. (Mark. 10:6-8.)

Luomisteologia oli avain avioliiton olemukseen. Millaiseksi Jumala loi ihmisen ja mitä tarkoitusta varten hän antoi miehen ja naisen toisilleen paratiisissa, siihen perustuu avioliitto heidän välillään. Sen mukaisesti Qumranissa ja muuallakin oli ihanteena avioliiton elinikäisyys. Toisaalta samalla tunnustettiin se tosiasia, ettei karu, kaukana paratiisista oleva todellisuus aina anna niin tapahtua. Siksi Mooses oli säätänyt erokirjalain.

Jeesus ei kuitenkaan hyväksynyt erokirjaa eikä mitään muutakaan erokäytäntöä, ja hän tuntuu siis olleen yksin käsityksissään. John P. Meier luonnehtii: ”Jesus’ prohibition of divorce seems to come out of nowhere in Judaism and to go nowhere in Judaism.” Meier ei ole ihan oikeassa. Eri tahoilla juutalaisuudessa nimittäin odotettiin paratiisissa vallinneen tilanteen paluuta. Silloin kaikki olisi entisellään eikä Mooseksen säätämiä myöhempiä säädöksiä tarvittaisi, ei edes lakia (jonka piiriin avioerokin kuului):

Kaikki lait, jotka opitte tässä maailmassa, ovat ”turhuus” verrattuna lakiin (joka opitaan) Tulevassa Maailmassa. Koska tässä maailmassa ihminen oppii lain (Tooran) ja unohtaa, mutta mitä onkaan kirjoitettu Tulevasta Maailmasta: ”Minä panen lakini heidän sisimpäänsä.” (Ecclesia Rabbah 2:1.)

Varhaisempiakin asiasta kertovia tekstejä on olemassa. Niitä on itse asiassa paljon, mutta en mene niihin tässä yhteydessä. Pointti on se, että Jeesus ei suinkaan ”tullut ei mistään” eikä ”mennyt ei mihinkään juutalaisuudessa”. Päinvastoin hän selvästi lähti liikkeelle luomisesta ja päätyi lopunaikojen lupauksiin, jotka ajan juutalaisuudessa hyvin tunnettiin. Mutta toisin kuin missään muualla – siis sen mukaan, mitä tiedetään – Jeesuksella nuo lopunajan lupaukset jo kävivät toteen. Ihmisen sydämen kovuuden vuoksi säädetty Mooseksen erolaki, sitä ei enää sovelleta, sanoo Jeesus. Miksi? Ilmeisesti syynä on se, että Jumalan valtakunta/hallintavalta on Jeesuksessa ja hänen toiminnassaan tullut tykö (Luuk. 11:20). Tulevan maailman aika on jo käsillä (Mark. 1:15), ulkonainen laki viedään loppuunsa (Matt. 5:17) ja Jumala hallitsee sisäisesti (Luuk. 17:21). Vain vähän myöhemmin Paavali sanoi sen näin:

Kristus on lain loppu, ja niin tulee vanhurskaaksi jokainen, joka uskoo. (Room. 10:4. Ks. myös 10:8.)

Damaskusdokumentti muuten tunnettiin jo ennen Qumranin löytymistä. Se kuului Kairon kirjavaraston aarteisiin, siitä sen toinen nimitys Cairo Damascus (CD). Ja tämän minä tietysti tiesin jo kauan ennen Écolen munkkeihin tutustumistani.

Markuksen evankeliumi on evankeliumeista lyhin, mutta siitä on tehty merkillinen havainto, joka ei tunnu sopivan kovin hyvin yhteen tuon ominaisuuden eli siis evankeliumin lyhyyden kanssa. Markuksessa nimittäin hyvin monet asiat sanotaan hyvin monilla eri tavoilla kahdesti. Tästä kertoo mm. Frans Neirynckin kirja Duality in Mark. Kuulin kerran Neirynckin luennon Loewenissä (Belgia), ja se oli kyllä niin järisyttävän pikkutarkka ja ei-luentomainen, että se täsmäsi hyvin kirjan kirjailijasta jättämään kuvaan.

Markuksen tupla tai tupluus voi ilmetä isoissakin rakenteissa. Sellainen on esimerkiksi nk. Markan sandwich eli Markuksen kerrosvoileipä, jonka voi huomata vaikkapa kertomuksessa puun kiroamisesta. Jakeissa 11:12-14 ja 11:19-25 käsitellään viikunapuuta, jonka Jeesus kirosi. Niiden keskellä kuin pihvinä on kertomus Jeesuksen aggressiivisesta toiminnasta temppelissä. Tällaisessa tapauksessa voidaan tupluudessa ehkä nähdä sisällöllisiä ja tulkinnallisia merkityksiäkin. En kuitenkaan ryhdy nyt pohtimaan niitä.

Sen sijaan otan esimerkin, joka osoittaa kuinka läpitunkeva tupluusilmiö Markuksen evankeliumissa on. Käsitelläänpä sellainen lyhyt tekstinpätkä kuin Mark. 2:18-20:

18. Ja Johanneksen opetuslapset ja fariseukset pitivät paastoa. Niin tultiin ja sanottiin hänelle: ”Johanneksen opetuslapset ja fariseusten opetuslapset paastoavat; miksi sinun opetuslapsesi eivät paastoa?”

19. Jeesus sanoi heille: ”Eiväthän häävieraat voi paastota silloin, kun ylkä on heidän kanssaan? Niin kauan kuin heillä on ylkä seurassaan, eivät he voi paastota.

20. Mutta päivät tulevat, jolloin ylkä otetaan heiltä pois, ja silloin, sinä päivänä, he paastoavat.”

Muun muassa tällaisia tuplia löytyy:

Edeltävän sanan toistoa:
– opetuslapset (j. 18)
– ylkä (j. 20)

Ei … mutta ilmaisuja:
– niin kauan kuin heillä on … eivät he voi paastota – mutta päivät tulevat … sinä – – päivänä he paastoavat (jakeet 19, 20)

Kaksittaiset henkilöryhmät:
– Johanneksen opetuslapset ja fariseukset (j. 18a)
– Johanneksen opetuslapset ja fariseusten opetuslapset (j. 18c)

Selitys ja kertomus:
– Johanneksen opetuslapset ja fariseukset pitivät paastoa – Johanneksen opetuslapset ja fariseusten opetuslapset paastoavat (j. 18)

Kertomuksellinen vastaavuus:
– miksi sinun opetuslapsesi eivät paastoa – eiväthän … voi paastota; eivät he voi paastota (jakeet 18,19)
– eiväthän … voi – paastota silloin, kun ylkä on heidän kanssaan; niin kauan kuin heillä on ylkä seurassaan, eivät he voi paastota

Lausumien paralleelisuus:
– j. 19 (synonyyminen)
– jakeet 19-20 (antiteettinen)

Näitä tällaisia sisäkkäisiä, limittäisi, päällekkäisiä, rinnakkaisia tuplia on Markuksen evankeliumi aivan täynnä. Kaikki 16 lukua. Yksittäin ne eivät näytä kovin ihmeellisiltä, mutta niiden kokonaisvaltainen opetus on merkittävä. Tuplista osa on tarkoituksellisia mutta osa ei. Tuplista osa johtuu lähteistä ja redaktiosta mutta osa ei. Toisin sanoen emme esimerkiksi voi automaattisesti erottaa jonkin tuplan osia toisistaan perustellen, että toisen täytyy olla traditiosta ja toisen redaktiosta.

Verrataanpa Markuksen tekstiä Matteuksen ja Luukkaan evankeliumien vastaaviin kohtiin:

Matt. 9:

14. Silloin Johanneksen opetuslapset tulivat hänen tykönsä ja sanoivat: ”Me ja fariseukset paastoamme paljon; miksi sinun opetuslapsesi eivät paastoa?”

15. Niin Jeesus sanoi heille: ”Eiväthän häävieraat voi surra, niinkauan kuin ylkä on heidän kanssaan? Mutta päivät tulevat, jolloin ylkä otetaan heiltä pois, ja silloin he paastoavat.”

Luuk. 5:

33. Niin he sanoivat hänelle: ”Johanneksen opetuslapset paastoavat usein ja pitävät rukouksia, samoin fariseustenkin, mutta sinun opetuslapsesi syövät ja juovat”.

34. Jeesus sanoi heille: ”Ettehän voi vaatia häävieraita paastoamaan silloin, kun ylkä on heidän kanssaan?

35. Mutta päivät tulevat, jolloin ylkä otetaan heiltä pois, ja silloin, niinä päivinä, he paastoavat.”

Kummassakin evankeliumissa on jätetty toistamatta erityisesti jakeiden Mark. 2:18-19 tuplia. Taas voidaan oppia tärkeä seikka: Markuksen teksti ei ole lyhin, mutta silti se on varhaisin. Varhaisimman ei siis tarvitse olla lyhin tai niukin. Tämä havainto muiden vastaavien kanssa on vienyt pohjaa perinteiseltä bultmannilaiselta traditiokritiikiltä.

Upsalassa yksi kevättalvi oli erittäin kylmä. Ulos mennessään täytyi pukeutua raskaasti, ja jos välillä oleilikin sisätiloissa, tuli pian hiki. Epämukavaa kaiken kaikkiaan. Siksi istuin useampia päiviä Biblicumin huoneessani poistumatta minnekään. Huone oli oikeastaan varsin tilava ja ihan mukavakin se oli. Syömispuoli silti pääsi kärsimään päivinä, jolloin vain työskentelin aamusta iltaan tietokoneen äärellä; se oli lainassa Åbo Akademin datakeskuksesta. Elin silloin yleensä pelkällä näkkileivällä ja juustolla. Kuuntelin Sony Walkmanista musiikkia samalla kun studeerasin ja kirjoitin. Eivät ne ihan huonoja päiviä olleet, vaikka kuuntelin koko ajan yhtä ja samaa kasettia. Minulla oli sentään oma puhelin huoneessani, mikä oli jonkinlainen ylellisyys, jos ajatteli tavanomaista opiskelija-asumista tuolloin. Soittelin lähinnä kotiin, mutta varsin harvakseltaan, koska raha oli tiukassa.

Muistan kerran torstaina lähteneeni yliopistolle päin opiskelijaruokalaan. Kävin siellä kyllä enemmänkin, mutta siinä oli ollut juuri paljon kovia pakkasia enkä ollut liikkunut ulkona muutamaan päivään. Havaitsin, että Ruotsissakin torstait ovat hernekeitto- ja pannaripäiviä. Mikäs siinä, mutta hernekeitto oli valmistettu ruotsalaisen reseptin mukaan, enkä uskonut saavani sitä alas kurkustani, vaikka se sinänsä olikin tervetullutta vaihtelua juustonäkkileipään. Onneksi oli toinenkin ruokalaji valittavana, nasi goreng. Silloin ensimmäisen kerran kuulin sellaisesta. Ruokalan emäntä oli mielissään, kun kehuin ruokalajin eksoottisuutta. Se oli myös hyvää.

Päivät ja joskus yötkin olivat siis katkeamatonta työtä. Minulla ei ollut mitään ongelmaa sen suhteen. Olin niin innostunut hommasta, etten väsynyt, en huomannut kellon kulkevan enkä edes kyllästynyt yksitoikkoiseen ruokavalioon. Laihduin aika mukavasti noina aikoina. Joskus paikan vakiasukkaista Gonçalves tuli käymään huoneessani ja juttelimme hetken. Kerran hän soitti radiosta Kaija K:n kappaletta ”Kuka keksi rakkauden” ja kysyi minulta, kuka oli laulaja ja mikä oli laulun nimi. Sain sen käsityksen, että hän yritti hankkia sitä vaimolleen levynä tai kasettina, mutta suomea taitamattomana ei tiennyt mitä ja kuka, eikä pystynyt etsimään sitä kaupoista. Upsalasta sai xylitol-jenkkiä ja Fazerin sinistä, ehkä suomalaista musiikkiakin. En tiedä, miltä kanavalta hän oli onnistunut kuulemaan kappaleen.

Noina hernekeitto- ja juustonäkkileipäpäivinä keksin ajatuksen, jonka myöhemmin mainitsisin lanseeraamani jatkumoperspektiivin ensimmäisessä tieteellisessä johdannossa. Ei se mikään kauhean suuri tai ihmeellinen keksintö ollut, mutta olipa kuitenkin. Jotkut tutkijat nimittäin halusivat kuvata Jeesuksen sanoman epäeskatologiseksi. (Ajatuksen logiikkaa pystyy seuraamaan, vaikka ei tietäisi, mitä ”eskatologinen” merkitsee.) On kuitenkin paljon myös selkeästi eskatologisia Jeesus-traditioita. Lisäksi varhainen kristillisyys oli hyvin painokkaasti eskatologista. Huomasin, että niillä, jotka halusivat pitää kiinni epäeskatologisesta Jeesus-kuvasta, oli ratkaistavanaan, ei vain yksi haaste, vaan kaksi eri haastetta. Tuota toista haastetta ei yleensä lainkaan havaittu. Ja mikä olennaisinta, yleensä (vaiko koskaan?) ei ollut havaittu, että mitä paremmin ratkaisee ensimmäisen haasteen sitä hankalammaksi käy toinen, niin että lopulta ei onnistukaan ratkaisemaan yhtään mitään.

Ensimmäinen haaste on selittää, mistä eskatologiset Jeesus-traditiot ovat peräisin, jos Jeesuksen julistus kerran oli epäeskatologista. Tavallinen ratkaisu tähän pulmaan on panna ko. traditiot varhaiskristillisyyden piikkiin. Sehän sopiikin, koska varhaiskristillisyys oli niin eskatologista. Haaste ratkaistu, niinkö? Ehkä, mutta sitten on se toinen haaste. Toinen haaste onkin selittää, miksi sitten varhaiskristillisyys juuri oli niin eskatologinen, jos Jeesus oli epäeskatologinen. Tähän toiseen haasteeseen ei kauhean usein edes yritetä löytää ratkaisua. Ja mitä nimenomaan ei huomata, on se, että haasteet ja niiden ratkaisut menevät ristiin. Hommassa nimittäin käy niin, että mitä perusteellisemmin panee eskatologiset Jeesus-traditiot varhaiskristillisyyden piikkiin – ikään kuin helpontaen ensimmäisen haasteen ratkaisemista – sitä perusteellisemmin eskatologiseksi olettaa varhaiskristillisyyden – mikä puolestaan tekee toisesta haasteesta aina vain vaikeamman ratkaista.

Yksinkertaisin ja paras ratkaisu onkin, ettei epäeskatologista Jeesusta koskaan ollut, mikä ei tässä kuitenkaan ole olennaista, vaan olennaista on tuo jatkumoajattelu: ei aloiteta Jeesuksesta eikä pysähdytä Jeesukseen, vaan tulkinnan on otettava tasapainoisesti huomioon niin Jeesuksen juutalainen tausta kuin hänen toimintansa vaikutuksetkin. Ilmiö on siis selitettävä suhteessa sekä kontekstiin että postkontekstiin. Sinänsä tuttu juttu, mutta tuntui kokonaan uupuvan Jeesus-tutkimuksesta.

Kun palasin hernekeitolta, kävelin ajatuksissani pitkän matkaa ohi Biblicumista. Havahduin vasta yli kymmenen minuuttia väärään suuntaan kuljettuani, mikä oli kurjaa, sillä ulkona oli tosiaan sietämättömän kylmä. Sisällä Gonçalvesin vaimo sanoi katsoneensa ja ihmetelleensä, ”minne doktorand Holmén nyt on menossa!”

D. Moody Smith tarjosi minulle kerran lounaan. He insisted. Keskustelimme luonnollisesti Johanneksen evankeliumista.

Moody oli tullut minulle henkilökohtaisesti tutuksi Jeesus-tutkimuksen käsikirjaprojektini kautta. Tiedustelin Johannesta tutkineelta saksalaiselta kollegaltani, kuka hänestä sopisi kirjoittamaan Jeesus-traditiosta Johanneksen evankeliumissa, ja hän nimesi suoralta kädeltä Moodyn. Minun täytyy myöntää, että luulin Moody Smithiä silloin jo kuolleeksi, niin kauan hän oli alalla vaikuttanut. Kollegani mukaan Moody oli kuitenkin vielä hyvässä vauhdissa ja halusi kovasti olla edistämässä kiinnostusta Johanneksen evankeliumiin.

Kaikki tietävät, että Johanneksen evankeliumi on paljolti ollut syrjässä Jeesus-tutkimuksesta, ja vaikka viime aikoina on kuulunut jopa aggressiivisia äänenpainoja sen merkityksen lisäämiseksi, marginaalin puolelle sen käyttö vieläkin painuu. Johanneksen evankeliumin ja historian Jeesuksen mainitseminen samassa lauseessa oli kuitenkin jo käymässä tavallisemmaksi, kun otin Moodyyn yhteyttä pyytääkseni häntä kirjoittamaan aiheesta artikkelin tulossa olevaan käsikirjaamme. Jeesus-tutkimuksen lisääntynyt kiinnostus neljättä evankeliumia kohtaan ei ollut jäänyt Moodyltä huomaamatta. Hän valmisteli uutta laitosta kirjastaan John among the Gospels, jonka sitten sainkin häneltä sen valmistuttua. Samoin hän puhui paljon käytetyn ja kuuluisan teoksensa Anatomy of the New Testament revisioinnista, jota halusi päästä tekemään.

Myöhemmin sitten Moody otti yhteyttä minuun ja ehdotti lounastapaamista. Kohtasimme erään kustantajan majalla. Siitä lähdimme hitaahkosti kävelemään ravintolaan, josta Moody oli varannut meille pöydän. Moody kulki tosiaan vähän vaivalloisesti. Hän oli ymmärtääkseni ollut vielä hiljattain varsin sairas, mutta voi nyt paremmin. Onneksi paikka oli verrattain lähellä.

Ravintola oli mielenkiintoinen. Pöytään asetuttuamme saimme eteemme pieniä kasoja erikoisesti muotoiltuja, ihmeellisen värikkäitä ruokia, joista oli paha mennä sanomaan, mistä aineesta ne koostuivat. Lipsautin ilmeikkäät massat nopeasti suuhuni, ja ilmaisin odottavani jännityksellä pääruokaa, mikä oli virheliike. Enempää ei ollutkaan luvassa, kertoi Moody, jolla tuntui olevan paikasta parempi ymmärrys. Pelastimme tilanteen tilaamalla jotakin jälkipalaksi, myös jotain nesteen muodossa olevaa, kahviako se oli.

Keskustellahan tässä piti. Mitään niin erikoista kuin ruokamme ei agendalla kuitenkaan ollut. Moody kertoi harmistuksensa siitä, ettei Johanneksen evankeliumi vieläkään näytellyt suurempaa roolia historian Jeesuksen tutkimuksessa. Jeesus-tutkimus oli jo pitkään ollut vain laajenemassa ja näytti hyvinkin vievän ison osan koko eksegeettisen tutkimusalan huomiosta. Moody kantoi huolta siitä, että hänen työnsä Johanneksen evankeliumin parissa voisi tulevaisuudessa vaikuttaa myös tässä keskeisessä osassa eksegetiikkaa. Siksi hän halusi pitää yhteyttä minuun.

Moody oli todella ystävällinen ja välitön vaikka oli niin selvästi eri sukupolvea ja myös maailmankuulu. Tunsin mielipahaa, että osasin auttaa hänen asiaansa vain vähän. Totesin monen merkittävän Jeesus-tutkijan jo sisällyttäneen Johanneksen evankeliumin lähteisiinsä; John P. Meier ja Craig Evans etunenässä. Viittasin Ed Sandersin tuomaan käänteeseen; Jeesuksen sanojen tutkimisen ohella nyt painotettiin myös tapahtumien merkitystä; kun myös sitä, mitä lähteet kertoivat Jeesuksen tehneen tai hänelle tapahtuneen, pidettiin tärkeänä, saattoi Johanneksen evankeliumi tulla vakavammin otetuksi, ja sillä oli nyt enemmän tarjottavaa. Moody kertoi kuulleensa, että Charlesworthin uudessa Jeesusta ja arkeologiaa käsittelevässä kirjassa, jota tämä keskustelumme aikoihin vielä valmisteli, tulisi olemaan aivan hämmästyttävä määrä viittauksia Johanneksen evankeliumiin.

Kaikesta positiivisesta huolimatta ilmaisin Moodylle myös varaukseni Johanneksen evankeliumin roolista Jeesus-tutkimuksessa. En uskonut sen tulevan yhtä tärkeäksi kuin synoptiset evankeliumit, mutta varmasti sitä voisi pitää esillä enemmän kuin toistaiseksi oli tapahtunut. Yritin siis rohkaista Moodyä, mutta Johanneksen esitaistelijaksi en kyennyt ilmoittautumaan. Moody olisi saattanut olla kiinnostunut Jeesusta ja Johannesta käsittelevästä yhteisjulkaisusta. Ehkä hän olisi halunnut panna pystyyn seminaarin SBLn kokouksen yhteyteen, vaikkapa nimellä John, Jesus and History. Mutta minulla ei ollut asiaan tarpeeksi kiinnostusta, en nähnyt aihetta liikkua tutkimuksessani juuri tuohon suuntaan.

Ateria maksoi kauheasti, eikä Moody suostunut ottamaan minulta mitään kontribuutiota. Totesin jääväni hänelle lounaan velkaa, ja tarkoitin sitä, vaikka jo silloin päätin, että se tapahtukoon jossakin toisenlaisessa paikassa.

Gourmetkokemuksen jälkeen olimme vielä yhteydessä varsin paljon. Moodyltä tuli aika usein pitkiä sähköpostikirjeitä, ja harmittelin itselleni, kun en osannut tai jaksanut vastata niihin kovin perusteellisesti. Pyysin häntä esitelmöimään kerran Wienissä järjestämääni Jeesus-tutkimuksen kolmipäiväiseen seminaariin. Hän lähettikin minulle esitelmärunkoja, mutta ne eivät näyttäneet lupaavilta (vähän sivussa asiasta), ja kun hän ilmoitti, ettei pääsekään tulemaan, olin osaksi tyytyväinen. Ennen Wieniä kuitenkin tapasin hänet vielä Princetonin symposiumissa USAssa. Suunnittelin vastaavani hänen ystävyydenosoitukseensa ja tarjoavani aiemmin lupaamani lounaan, mutta oleskelimme niin paljon kampuksella, ettei tilaisuutta siihen tuntunut syntyvän. Lopulta Moody joutui lähtemään symposiumista kesken kaiken.

Sen jälkeen en häntä enää nähnyt, vaikka kyllä vaihdoimme vielä joitakin sähköpostiviestejä. Viimeisin on syksyltä 2010. Jossakin vaiheessa hän oli tulossa johonkin konferenssiin, mutta samaan aikaan osuikin suvun tapaaminen. Muistelenkin häntä mm. siitä, että hän kertoi heillä olevan tapana vuokrata kerran vuodessa iso talo, kartano, jostakin päin Yhdysvaltoja ja kerääntyä sinne koko suvun kanssa viettämään lomaa tai osaa lomasta.

Australiassa 2013 SNTSn vuosittaisessa kokouksessa espanjalainen ystäväni Kataloniasta kertoi Moodyn kuolleen. Lounas jäi siis lopultakin tarjoamatta. Yritin muistella, minkälaisiin tunnelmiin sähköpostikirjeenvaihtomme jäi. Nyt en kuitenkaan ole löytänyt internetistä mitään jälkeä siitä, että Moody olisi poistunut keskuudestamme. In memoriam olisi jossakin kuitenkin julkaistu, ja viittauksia tämän legendan poismenosta olisi pitänyt näkyä muitakin. Tätä kirjoittaessani Paul Anderson vahvistaa minulle facebookissa, että Moody onkin yhä joukossamme. Luulisi Moodyn olevan tyytyväinen siihen työhön, jota Paul on tehnyt Johanneksen evankeliumin saattamiseksi synoptisten rinnalle Jeesus-tutkimuksen lähteenä. Paul myös varmasti pitää Moodyn perintöä hyvin esillä. En silti usko Johanneksen roolin koskaan muodostuvan synoptisia vastaavaksi.

Kello tulee kolme aamuyöstä, kun käynnistän autoni ja hurautan parin kolmen korttelin matkalle Åbo Akademiin. On talvi. Lunta on tullut ensin kamalasti ja sen jälkeen vettä päälle. Jalkani uppoavat syvälle loskaan, kun astun ulos autosta ja harpon puolikengissä kohti tiedekunnan päärakennusta. Minulla on viikon päästä seminaari. Toisin sanoen Akademin tutkijaseminaarissa on tarkoitus käsitellä meikäläisen tekstiä. Nyt olen viimeistelemässä tehtävään kuuluvat velvollisuuteni. Olen punnertanut ja punnertanut ja saanutkin jotakin väitöskirjaani liittyvää valmiiksi. Myöhäiseen se meni, viikonloppua myöten. On varhainen maanantai, ja minun täytyy vielä a) tulostaa tekstini, b) kopioida se niin ja niin moneksi kappaleeksi ja c) – mitäköhän minun sitten piti vielä tehdä; en enää muista, miten paperit tuohon maailman aikaan jaettiin osanottajille. Se joka tapauksessa pohjautui valokopioituihin nivaskoihin.

Saavun takaisin kotiin joskus klo 4 aikaan aamulla. Lumisohjo on muodostanut valtavan upottavan kasan parkkipaikan sisääntulon eteen. Päätän ajaa sen läpi vauhdilla, vaikka riskeeraan auton ohjattavuuden. Hyvin se kuitenkin menee. Pohja tuli putsattua. Sisällä keitän kahvia, sillä uusi tehtävä odottaa. Minun pitäisi tänään vielä opponoida vastaavassa seminaarissa erästä toista väitöstutkijaa. Olen kyllä jo perehtynyt hänen tekstiinsä, mutta oman tekstin vaatiman työn johdosta opponoinnin viimeistely on jäänyt kesken. Siksi työskentelemiselleni ei vielä koita loppua. Minun on jatkettava vielä ainakin 12 tuntia, ensin seminaaria valmistellen ja sitten itse seminaarissa, ennen kuin voin kaatua sängylle (tai ehkä sittenkin sohvalle).

Opponointi menee hyvin. Tutkija on saapunut Ruotsista ja käsittelee paperissaan juutalaisia Paavali-tutkijoita. ”Jag har inte läst Buber men jag har läst om Buber”, totean respondentille Buberin kuuluisaa lausetta mukaillen. Läsnä olevia judaistikkoja naurattaa. Vaikka jo hiukan väsyttää, vaihdan seminaarin jälkeen lyhyesti muutaman sanan Nils Martolan kanssa. Tuon hänelle näytille erään varhaisjuutalaisuutta käsittelevän tutkimuksen ja osoitan siinä otsikkoa ”Kuka johti mitä?” (”Who Ran What?”) Tutkimuksen tekijä, joka jääköön nimeämättä, oli tarkoituksella pyrkinyt muotoilemaan otsikon hyvin avoimeksi, jopa epämääräiseksi. Martola kuitenkin panee paremmaksi: ”Minusta ’johti’ on ongelmallisen spesifi ilmaisu.”

Hän olikin täysin oikeassa. Kirja pyrki tekemään selkoa siitä, minkälainen asema fariseuksilla oli ajanlaskunvaihteen juutalaisuudessa. Fariseukset eivät tuolloin varsinaisesti johtaneet mitään. Heillä ei juurikaan ollut virallista valtaa. Ylipapitkin valittiin useimmiten toisen liikkeen jäsenistä. Mutta oliko fariseuksilla sittenkin jonkinlaista valtaa, vaikutusvaltaa? Rabbiinisen Mishnan mukaan fariseukset määräsivät lähes kaikesta arkisesta uskonnonharjoittamisesta. Uudesta testamentista paljastuu Mishnan kanssa yhtenevä kuva. Ja vielä juutalainen historioitsija Josefus antaa ymmärtää, että suurin piirtein kaikki tanssivat fariseusten pillin mukaan. Siitä huolimatta tutkimuksessa monet väen vänkään väittivät, että todellisuus oli toisenlainen. Sanottiin, että rabbit ylikorostivat fariseusten merkitystä, koska olivat näiden perillisiä ja halusivat siten pönkittää omaa arvovaltaansa. Uusi testamentti taas kuvasi fariseukset vaikutusvaltaisina miellyttääkseen kirjoittajien aikana vallankahvassa olleita rabbeja eli siis fariseusten perillisiä. Ja sitten Josefus. Josefuksen väite fariseusten merkittävyydestä johtui selityksen mukaan siitä, että hän oli itse fariseus ja luonnollisesti suosi heitä ja halusi esittää heidät vahvana ja hyvässä valossa.

Sitten kanadalainen tutkija nimeltään Steve Mason käsitteli yhtä lausetta Josefuksen teoksessa ”Josefuksen elämä”, joka (yllätyksellisesti) on omaelämäkerrallinen. ”Silloin minusta tuli vakaumuksellinen fariseus”, niin tuo ratkaiseva lause oli tähän asti tutkimuksessa ymmärretty. Tästä vakaumuksestaan käsin Josefuksen sitten ajateltiin kuvailleen aikansa fariseuksia. Mason kuitenkin osoitti, että asia pitää ymmärtää aivan toisin. Josefus oli liittynyt farisealaiseen liikkeeseen, ei niinkään vakaumuksen vuoksi, vaan välttämättömänä osana päätöstään ryhtyä aktiiviseksi toimijaksi julkisessa elämässä. Toisin sanoen voidakseen vaikuttaa asioihin yhteiskunnassa oli kuuluttava fariseuksiin! Niin suuri merkitys heillä oli.

Oli oikeastaan hienoa havaita, kuinka tutkija toisensa jälkeen käänsi kelkkansa ja myönsi Masonin olevan oikeassa. Niin teki Jacob Neusnerkin, vaikka vanha linja oli osaksi kulkenut Neusnerin nimissä. Siinä kävi sitten niin, että sen lisäksi, että tutkijat alkoivat uskoa fariseusten merkittävään asemaan, luottamusta alkoi löytyä myös moneen muuhun, mitä Josefus sanoi fariseuksista. Tai mitä Uusi testamentti sanoi. (Mishna valitettavasti on niin myöhäinen, ettei sen kertomuksia ajanlaskunvaihteen fariseuksista tai juutalaisuudesta yleensäkään voi juuri käyttää ajan tutkimuksessa.)

Ajatellaanpa sitten sovellusta. Yksi pieni esimerkki: Markuksen evankeliumin 7. luvun alussa kerrotaan, kuinka fariseukset panivat merkille, että Jeesuksen opetuslapset söivät ruokia pesemättömin käsin. Kyseessä ei ole hygienia, vaan uskonnolliseen rituaaliseen puhtauteen liittyvä säädös, jota fariseukset halusivat toteuttaa omalla tietyllä tavallaan nk. isien perinnäissääntöjen mukaan. ”Niinpä fariseukset ja lainopettajat kysyivät Jeesukselta: ’Miksi sinun opetuslapsesi eivät elä isien perinnäissääntöjen mukaan, vaan aterioivat epäpuhtain käsin?’” (Mark. 7:5.)

Tekstin mukaan fariseukset siis pitivät kuin itsestään selvyytenä, että Jeesuksen opetuslasten olisi pitänyt noudattaa heidän tulkintatraditioitaan. Mihin tällainen käsitys ja itsevarmuus olisi voinut perustua? Eiväthän fariseukset olleet ”johtavassa” asemassa. Vanha käsitys fariseusten asemasta ajanlaskun vaihteen juutalaisuudessa ohjaisi pohtimaan Jeesuksen julistuksen luonnetta. Olisiko siinä ollut jotain sellaista, joka olisi johtanut fariseukset pitämään Jeesusta vähän kuin omaan porukkaansa kuuluvana? Ajatus ei ole aivan mahdoton, koska esim. Luukkaan evankeliumissa on kohtia, joissa Jeesuksen ja fariseusten välit näyttävät olevan aivan kohtuullisen hyvällä tolalla. Nyt he sitten kuitenkin olisivat ihmeekseen huomanneet, ettei Jeesus noudattanutkaan isien perinnäissääntöä, ainakaan mitä tulee käsien puhtauteen aterioitaessa. Ja niin he halusivat selvittää, mistä on kysymys. Onko Jeesus lähellä heitä vaiko ei?

Uusi käsitys fariseusten asemasta kuitenkin tarjoaa toisenlaisen taustan Markuksen 7. luvun alkujakeiden ymmärtämiseen. Siinähän on kyse juuri tuosta fariseusten ”epävirallisesta” vallasta eli vaikutusvallasta. He olivat tottuneet siihen, että ihmiset laajastikin kuuntelivat heidän tulkintojaan. Eivätkä he suinkaan ajatelleet pitää Jeesusta opetuslapsineen poikkeuksena.

Ensimmäinen vaihtoehto vie meidät liittämään Jeesuksen julistuksen läheisemmin farisealaisuuteen. Toisessa vaihtoehdossa Jeesuksen julistus voidaan vapaammin nähdä farisealaisuudesta selkeästi eroavana. Asia ei luonnollisestikaan ratkea tämän ajatuskuvion avulla, mutta muiden pohdintaan vaikuttavien argumenttien joukkoon se on laskettava.

Kun vuosia myöhemmin pyysin Masonia kirjoittajaksi Jeesus-tutkimuksen käsikirjaan, mainitsin tästä hänen läpimurrostaan ja sen kohtuullisen keskeisestä roolista omassa tutkimuksessani. Hän kiitti ystävällisestä kommentistani ja lupautui mukaan.

En lopuksi rojahtanut sänkyyn enkä sohvallekaan, vaan päätin, vähän vaarallisesti, ottaa lämpimän kylvyn.

”No niin, ennen kuin aloitat kirurgisen operaatiosi, haluatko sanoa jotakin?”

Näin totesi Heikki Räisänen opponentilleni, jonka aiemmin minulle esittämiä uhkauksia olin omassa avauspuheenvuorossani paljastanut kokoontuneelle seminaariväelle. Oli yksi huippuyksikön Helsingin ja Turun osastojen yhteiskokouksista. Sitä pidettiin Turussa, ja mukana oli myös Upsalan seminaari ja sen jäsenistä gentlemanni-opponenttini Anders Gerdmar. Anders oli lounaalla kertonut aikovansa uutta paperiani käsittelevässä istunnossa katkoa kaikki luuni, repiä sisäelimeni irti ja tehdä minusta hakkelusta. Siis täysin teurastaa minut. Hm, raskas työ vaatii raskaat huvit. Lisäksi tämä tapahtui reimakkaalla 1990-luvulla.

Toivotin Andersin käsittelyn tervetulleeksi. Sillä viimeksi, kun hän luuli niin tehneensä, tutkimukseni menestyi hyvin, totesin ylirauhallisella äänellä ja heilauttelin ärsyttävästi erään julkaistun artikkelini eripainosta. Anders oli tosiaankin opponoinut minua aiemmin Upsalassa, kriittisesti silloinkin, mutta nyt hän osoitti selvästi kehittyneensä. Sitä ritiikkiä tuli, ja Anders vain hymyili. Samaan tapaan kuin Göran Persson, ei kuitenkaan näin. Siitä laajasta tutkimuksesta riittikin sitten jopa kolmeen eri julkaisuun:

“A Contagious Purity: Jesus’ Inverse Strategy for Eschatological Cleanliness”, Jesus Research: An International Perspective (eds. James Charlesworth with Petr Pokorný; Grand Rapids: Eerdmans, 2009), pp. 199–229.

“Jesus’ Inverse Strategy of Ritual (Im)purity and the Ritual Purity of Early Christians”, Anthropology in the New Testament and its Ancient Context (eds. Michael Labahn & Outi Lehtipuu; Leuven: Peeters, 2010), pp. 15–31.

“Jesus and the Purity Paradigm”, Handbook for the Study of the Historical Jesus (4 vols.; eds. Tom Holmén & Stanley E. Porter; Leiden: Brill Academic Publishers, 2011), pp. 2709–2744.

Kertokaa Andersille, jos tapaatte.

Mutta vakavasti. Anders itse ei saanut seminaaristaan aivan yhtä paljon kritiikkiä. Hän käsitteli natsisaksan eksegeettien edesottamuksia semiotiikan keinoin. Mietin, että Barthesin semiotiikan sijasta hänen olisi pitänyt panostaa Kristevaan – vai oliko se toisin päin – kun joku jo ehti sanoa sen. Se, mitä natsi-ideologiaa palvelleet eksegeetit tekivät, oli vakava juttu. Uuden testamentin riisuminen ”juutalaisista vaikutteista” paransi yhden kansanosan mahdollisuuksia selvitä ajan julmuuksista mutta heikensi erään toisen ryhmän edellytyksiä. Eksegetiikan vaikutuspiirissä olivat lähinnä nämä kolme, kirkko, Uusi testamentti ja Jeesus, ja päämääränä sellaisen kristillisyyden perusteleminen, joka olisi vapaa juutalaisuudesta. Siinä ratkaisevassa asemassa olivat ymmärrettävästi Uusi testamentti sekä Jeesus-kuva. Tarvittiin ei-juutalainen (mieluusti arjalainen) Jeesus sekä Uusi testamentti, jossa ei havaittaisi juutalaisen uskonnon piirteitä. Toisin sanoen irtautuminen historiasta!

Samat manööverit eivät uutena aikana ja uudessa kontekstissa ollenkaan välttämättä saa aikaiseksi entisenlaista efektiä. Kannattaa silti aina hetki miettiä, ennen kuin kristillisen kirkon siteitä historialliseen juutalaisuuteen höllennetään: tulkitaan Uutta testamenttia tai Jeesuksen opetuksia pidäkkeettömästi nykymaailman edellytyksistä käsin. Kuka tietää sanoa varmaksi, että uusi uusi tulkinta lopuksikin on eri maata kuin vanha. Historialla on enemmän kuin esteettistä merkitystä, vaikka Kristevan opettajat olisivatkin olleet toista mieltä.

Tämä ja kaikki muut huippuyksikön seminaarit olivat paitsi mielenkiintoisia ja opettavia myös erittäin hauskoja, eri syistä. Yksikön lopettamisseminaarissa teemaksi olikin otettu ”huumori”. Muistan eftersitsissä johtaneeni kaikki yhteislauluun ”Rikas mies jos oisin” (”Om jag hade pengar”).

Upsalan Carolina Redivivaan sisään tullessa saapui muistaakseni ensin jonkinlaiseen suljettuun eteiseen, kuin tuulikaappiin (mutta tietysti isoon; seinät olivat korkeista kivistä). Sen jälkeen oli aula, jossa jollakin tavalla sijoitettuina sijaitsi naulakoita, vessoja ja istumatiloja. Aulasta vasemmalla kädellä oli kulku kirjaston kahvilaan. Aulasta eteenpäin, suoraan ovien läpi, alkoi varsinainen kirjastoalue, hiljaisuus, lukupaikat, hakupäätteet, kirjastonhoitajat jne jne. Huomaan muistavani nämä hatarasti, mutta sisuksissani aula, käytävä kahvilaan sekä ovet varsinaiselle kirjastoalueelle tuntuvat kuitenkin selkeästi liittyvän yhteen.

C. Rediviva oli uskomattoman hyvä kirjasto. Siltä ainakin vaikutti, kun jo ensimmäisenä päivänä löysin kirjoja, joita olin tavoitellut kovasti ja kauan. Ensimmäisiä kirjoja, joita hankin käsiini, oli Edward Malatestan Interiority and the Covenant. ”Sisällisyys ja liitto” oli tarttunut haaviini, koska etsin mahdollisuutta tulkita Jeesuksen lausumaa jakeissa Luuk. 17:20-21 liittoteologian avulla. Jakeissa esiintyy kreikan pre/postpositio ἐντός. ”Jumalan valtakunta on ἐντὸς ὑμῶν.” Vanha kirkkoraamattu käänsi prepositiosanonnan ”sisällisesti teissä”, mutta uuteen kirkkoraamattuun oli tulossa monissa moderneissa käännöksissä yleistynyt ”teidän keskellänne”. Pro graduani ohjannut professori Jukka Thurén toimi Suomen raamatunkäännöskomitean asiantuntijana ja oli selvillä siitä, että esim. Ruotsin kirkon uudessa käännöksessä oli kuitenkin pitäydytty ”sisäisesti” -ilmaisussa. Harald Riesenfeldt, joka siellä puolella vaikutti paljon asioihin, oli hiljattain tutkinut ἐντός-sanaa, ja tullut tulokseen, ettei ἐντός voi merkitä ”keskellä” vaan ainoastaan (jonkin asian) ”sisällä”. Syvensin gradussani Riesenfeldtin tutkimusta ja päädyin vahvistamaan hänen ratkaisunsa: kohta on käännettävä ”Jumalan valtakunta on sisäisesti teissä”. Uudessa kirkkoraamatussamme se lopulta käännettiin ”teidän keskellänne”, mutta nootissa lisätään: ”Toinen tulkinta: sisäisesti teissä.”

Malatestan kirja ei tuossa vaiheessa osoittautunutkaan hyödylliseksi. Minulla oli ollut esiymmärrys siitä, että Jumalan valtakunnan ”sisäisyyttä” voisi perustella uuden liiton sisäisyydellä. Kuuluisa Jeremian kirjan profetia uudesta liitosta totesi mm. seuraavaa: ”Minä panen lakini heidän sisimpäänsä, kirjoitan sen heidän sydämeensä” (Jer. 31:33). ”Sisimpään” on hepreassa ilmaistu prepositiolla ב, ”-ssa/ä”, ja substantiivilla קרב, ”sisus”. בקרבכם ja ἐντὸς ὑμῶν molemmat tarkoittivat ”teidän sisällänne”. Jos Jumalan valtakunnan voisi nähdä korreloivan Jumalan liiton kanssa, olisi mahdollisuus ymmärtää, miksi Jeesus sanoisi valtakunnan olevan sisäinen asia – siis ainakin tässä yhteydessä. Muuten voisi olla vaikea selittää jae Luuk. 17:21 osaksi Jeesuksen opetusta. Malatestan kirja kuitenkin käsitteli sisäisyyttä ja liittoa 1. Johanneksen kirjeessä. Myöhemmin hyödynsin kirjaa kirjoittaessani artikkelia Paavalin teologiasta ja kun löysin eräälle paavalilaiselle aspektille vastaavuuden juuri tuossa, miten uuden liiton tietäminen ja kykeneminen ilmenivät 1. Johanneksen kirjeessä. Mutta Jeesuksen opetuksen tai jakeen Luuk. 17:21 tutkimiseen Malatestasta ei ollutkaan apua. Opin C. Redivivan jo silloin varsin kehittynyttä hakupäätettä ahkerasti käyttäessäni, ettei nimi eikä aina sisällysluettelokaan tuoneet varmuutta siitä, että jokin tutkimus olisi relevantti, tai ei olisi. Oli siksi parasta tilata kaikki hiukankin lupausta herättävä materiaali nähtäväksi.

Liiton sisäisyys ei sitten loppujen lopuksi noussut esiin väitöskirjassani. Asia olisi kuitenkin tutkimisen arvoinen. Mielenkiintoinen on esimerkiksi tärkeä jae Mark. 1:15: ”Aika (kairos) on täyttynyt, ja Jumalan valtakunta on tullut lähelle.” Siinä oleva paljon tutkittu ilmaisu ”tulla lähelle”, kreikaksi ἐγγίζω, ilmaistaan hepreaksi samalla sanalla kuin ”sisimpään” tuossa Jeremian kirjan jakeessa 31:33, siis sanalla קרב – aram. קרבﬡ – joka kuitenkin nyt toimii verbinä. Ja silloin, verbinä, קרב merkitsee ”tulla lähelle”. Ehkä tuo aika, jonka Jeesus sanoi täyttyneen, olikin uuden liiton aika, jolloin Jumalan valtakunta tulisi sisäisesti meihin. Se ei toki sulkisi pois muunlaistakin Jumalan valtakunnan (lähelle) tulemista.

Koin parisen vuotta sitten leudon trooppisen myrskyn, kun lueskelin erään artikkelikäsikirjoitukseni valmista edeltävää versiota Singaporen sataman kapakassa. Minulla on tapana aina käsitellä loppusuoralla olevat tekstit niin, että hankkiudun jonnekin muualle viimeistelemään ne, kauas työpöydästä toisin sanoen. Usein istun jossakin kahvilassa, kuten tässäkin tapauksessa. Pääasia on päästä irrottautumaan harjoitetusta puurtamisesta, samoista ympyröistä, joissa on tekstin luonut. Parhaan tuloksen tietysti saisi, jos pitäisi pienen tauon ennen viimeistelemistä. Sellaiseen vain on harvoin aikaa. Lisäksi varsin usein tuntuu siltä, että haluaa tekeleen äkkiä pois käsistään. Ajatus, että joutuisi jonkin ajan kuluttua vielä uudestaan paneutumaan siihen, ei innosta.

Useampia vuosia sitten Turussa oli kahvila, jonka vieressä roiskui keinotekoinen vesiputous, jopa ihan kohtuullisen kookas, niin että se kehitti varteenotettavaa kohinaa ja muuta veden meteliä. Kävin siinä kahvilassa usein viilailemassa tekstejä, koska minusta ääni auttoi selvästi keskittymään. Homman hoksattuani olenkin etsiytynyt vastaaviin paikkoihin aivan tarkoituksella.

Pieni trooppinen myrsky vesisateineen oli siis vain hyväksi irrottautumisessa. Vettä tuli aika lailla, mutta luulen silti, että se tosiaan oli vain vähäinen myrsky. Istuimme ulkona hyvän ja tukevan katoksen alla, mutta tuuli niin kovasti, ettei kastumiselta voinut välttyä. Oli ilta, melkein yö, ja vaikka keinovaloakin riitti ympärillä, salamoinnin saattoi erottaa helposti. Tietysti Singapore on muutenkin kaukana normaaliympyröistäni. Etäisyyden saaminen tekstiin ei toki edellyttänyt niin kauas menemistä, vähän muista syistä oleilin toisella puolella maailmaa. (On tosin myönnettävä, että odotan lisääntyvällä kärsimättömyydellä uran sitä vaihetta, jolloin voin aina julkaistessani lähteä kaukomatkalle.) Joka tapauksessa juuri tuollaisissa tilanteissa on nautinnollisia lukea tekstiä vähän niin kuin viimeistä kertaa, jo pitkälle hiottuna, fiilistellä paperille siirtämillään ajatuksilla.

Tuolla kertaa fiilistely oli myös erityisen helppoa, koska viittasin artikkelissani tekstiin, joka kertoi Nooasta ja vedenpaisumuksesta. Qumranin luolasta 4 löytynyt fragmentti 4QElect of God (4Q534 [4QMess ar]) tuntui kuvaavan Nooan syntymää. Kuvaileeko se hänen kasvojaan? Hänellä oli punainen tukka ja iholla luomia. Hänellä oli jonkinlaisia merkkejä reisissään. Nuoruudessaan hän ei ilmeisesti ollut mitenkään viisas ja tietäväinen, mutta oppi myöhemmin, kun oli tutustunut ”niihin kolmeen kirjaan”. Niiden avulla hän nyt tavoittaisi näyt ja ylemmät sfäärit. Hän osaa neuvot ja on harkitsevainen. Hän tuntee ihmisten ja kaiken elävän salaisuudet. Kaikki saavat ammentaa hänen viisaudestaan. Kaikki häntä vastaan suunniteltu paha tulee raukeamaan, vaikka viha on suuri. Koska hän on Jumalan Valittu. Hänen suunnitelmiaan ei mikään koskaan tee tyhjäksi. Kun hän syntyy ja henkäisee ulos ensimmäisen kerran (vai pitäisikö kääntää ”parkaisee ensimmäisen kerran”)… Tuskaisen fragmentaarinen tämä teksti. Puhutaan kaupungeista, rakennuksista, tuhoista, vesistä ja Valitun äänestä ja teoista.

Ja sitten: ”He/hän laskevat/laskee perustuksen hänen päälleen!” (יסודה עלוהי יסדון). (2:17.)

Tässä kai kuvataan Nooan uudisrakennustyötä vedenpaisumuksen jälkeen. Mutta entäpä jos puhe ei olekaan Nooasta vaan Messiaasta? Silloin kyseessä voisi olla vaikkapa temppeli ja sen perustukset. Kenen tai minkä päälle ne lasketaan ja kuka laskee? Heprean ilmaisut sallivat periaatteessa tulkinnan, jossa perustuksen laskee Messias ja sen ottaa päälleen joku toinen ihminen. Silloin taustaideana voisi olla samanlainen seurakuntatemppeli, joka tavataan muuallakin Qumranin kirjoituksissa ja joka voidaan nähdä myös Matteuksen evankeliumissa sekä esimerkiksi Paavalin kirjeissä. Tämä on kuitenkin vain yksi tekstin tulkintamahdollisuus, ja sen todennäköisyyttä on vaikea arvioida. Sen sijaan monet keskushenkilöstä annetut kuvaukset kyllä tuntuvat puoltavan sitä, että kyseessä ennemmin olisikin Messias kuin Nooa. Vai kuvataanko Nooa Messiaana?

Lähetän tekstiviestin Paraisille. Sitten nappaan taksin ja ajelemme jatkoille Orchard hotellille.

 

Kun lähdin Upsalaan kirjoittamaan väitöskirjaa, minulla oli edeltäjä. Sven-Olav Back tiedekunnastamme oli hiljattain tehnyt samaa reissua. Minun aloittaessani väitöstutkimusta hän oli jo kallistumassa loppusuoralle, mutta meni silti melkein kaksi vuotta ennen kuin hän väitteli, aiheenaan historian Jeesus ja sapattikäsky.

Olin Sven-Olavin seuraaja syvällisemmässäkin merkityksessä. Upsalan yliopiston kirjastossa, Carolina Redivivassa, sain häneltä vapaaksi jääneen lukupaikan. Kävimme varmistamassa tämän jo hyvissä ajoin syksyllä 1993, kun hän vielä käytti lukupaikkaa. Tapasin silloin yhden C. Redivivan kirjastonhoitajista, jolta sitten vuoden alussa lunastin paikan itselleni. Ei nimittäin ollut itsestäänselvyys, että kirjastosta olisi heti haluttaessa irronnut tilaa. Korvaukseksi toimin kuriirina ja toin doktor in spe Backille Suomesta hänen kotoaan housut, jotka hän tarvitsi, koska oli saanut kutsun piireihin. Siis paremmat housut.

Lukupaikka sijaitsi lukusalissa, joka oli avarampi, kuin olin missään sitä ennen nähnyt. Siinä ei kuitenkaan ollut pelkkää kehumista. Paikalle päästäkseen piti kulkea melkoinen matka kirjaston uumeniin, mutta ei tässä vielä mitään. Tuolini ja lukupöytäni sijainti oli tuon suuren salin toisessa kulmassa, ja suoraan sen takana, siis selkäni takana, oli lukusaliin johtava oviaukko. En ole viluilevaa sorttia, mutta kun kevättalvi -94 oli Upsalassa railakkaan kylmä, ei tuossa spotissa voinut vedon tähden istua pidempiä aikoja ilman ulkovaatetusta.

Mutta olin Sven-Olavin seuraaja vieläkin syvällisemmässä merkityksessä. Upsalassa hän oli asunut Biblicum-nimisen instituutin fasiliteetissa. Sain nyt samasta paikasta samaan hintaan vuokralle saman huoneen, jossa hän oli majaillut. Huone oli hyvä, mutta siinä oli pikku ehto. Biblicumissa järjestettiin ajoittain tapahtumia, ja jos silloin ilmeni tarvetta majoittaa joku yöksi, minun piti väistyä huoneestani, joka oli isohko, toiseen huoneeseen, joka oli pienehkö. Ehtoa ei onneksi pantu täytäntöön minun vuokralla ollessani. Du hadde lämnat din form i madrassen, totesin vain Sven-Olaville tavattuani hänet Biblicum-kauteni jälkeen ensimmäistä kertaa.

Olin siis Sven-Olav Backin seuraaja monessa ja monella tapaa. Pidin lippua korkealla ja paikkaa asuttuna. Kun hän oli tehnyt niin ennen. Tässä pienessä kuvauksessa on itse asiassa kyse valtavasta ja keskeisestä raamatullis-juutalaisesta ja kristillis-teologisesta asiasta, suksessiosta! ”Suksessio: Seuraanto, siirtyminen toisen tilalle hänen oikeuksiinsa ja velvollisuuksiinsa. Vrt. apostolinen suksessio.” – K. Turtia, Sivistyssanat. Otava: 2001, s. 942.

Toistaiseksi viimeisin efforttini liittoteologian ja Jeesuksen julistuksen liittymäkohtien tutkailemisessa liittyi suksessioon. Se oli tosin vain yksi juonne asiassa mutta minusta mielenkiintoinen. Heprealaiskirje tunnetusti julistaa Jeesuksen liiton välittäjäksi eli vähän kuin suksessaattoriksi. Erityisesti hän on paremman liiton välittäjä, millä viitataan uuteen liittoon (Hepr. 8:6 [tosin lat. ”mediator”]; 7:22; 12:24). Jeesus-traditio – vielä tunnetummin – kertookin tilanteesta, joka voitaisiin jopa nimetä hetkeksi, jolloin Jeesus välitti liiton: ”Tämä on minun liittovereni” (Mark 14:24). Tai kuten teksti Luukkaan evankeliumissa kuuluu: ”Tämä malja on uusi liitto minun veressäni” (Luuk. 22:20).

Heprealaiskirjeen esittämä välittäjäajatus ei sinänsä, pohjimmiltaan ole kristillinen keksintö eikä anakronismi, josta Jeesus ei olisi voinut tietää.

Jumala teki liiton Abrahamin kanssa. Siitä kerrotaan useammassakin kohtaa Ensimmäistä Mooseksen kirjaa. Seuraavaksi Jumala teki liiton Abrahamin pojan, Iisakin kanssa, mikä myös mainitaan erikseen (1. Moos. 17:19, 21). Entä Jaakob, Iisakin poika? Varsinaisesta liitonsolmimistapahtumasta Jumalan ja Jaakobin välillä ei ole mainintaa, vaikka Jaakobilla tosin oli muita läheisiä kohtaamisia Jumalan kanssa (1. Moos. 28:12-22; 32:24-30), ja Iisakilta hän sai siunauksen, jota Iisak ei voinut enää toistaa ja antaa toiselle pojalleen (1. Moos. 27:1-40). Monissa Vanhan testamentin kirjoissa kuitenkin esiintyy täysin totunnaisena tapa puhua Jumalan liitosta Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin kanssa (esim. 3. Moos. 26:42).

Näihin tapauksiin liittyy luonnollisesti monia mielenkiintoisia kysymyksiä, mutta kiinnitän nyt huomiota siihen, että liiton solmimisen osapuolena on aina tietty yksi henkilö. Toisin on myöhemmin Siinailla vuoren juurella. Heprealaiset ovat vapautuneet Egyptin orjuudesta ja kulkeneet erämaavaellusta. Koko ajan on yksi tietty yksilö, Mooses, näytellyt ratkaisevaa roolia siinä, mitä on tapahtunut. Kuitenkin Jumalan liitto Siinailla tehdään nimenomaan kansan kanssa, ei Mooseksen. Ymmärrettävästi liitossa Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin kanssa ei kansa voinut olla osapuolena, koska siitä oli silloin olemassa vain lupaus. On jännittävää havaita, että kun kansa lankeaa kultaisen sonnin palvontaan, Jumala lausuu siitä tuomion, mutta Mooses saa kuulla varsin tutulta kuulostavat sanat:

Minä näen, että tämä kansa on uppiniskainen. Jätä minut nyt rauhaan, että vihani saa leimahtaa heitä vastaan ja tuhota heidät. Mutta sinusta minä teen suuren kansan. (2. Moos. 32:9-10.)

Jumala itse asiassa tarjoutuu tekemään Mooseksesta uuden Abrahamin (vrt. esim. 1. Moos. 12:2), jonka kanssa hän arvattavasti olisi myös solminut liiton, mutta tilanne ei etene siihen suuntaan.

Mooseksen ratkaisevan tärkeästä asemasta huolimatta hänestä ei myöhemminkään ilmene samanlaista puheenpartta kuin Abrahamista, Iisakista ja Jaakobista; Jumalan ei kerrota viittaavan liittoonsa Mooseksen kanssa. Mutta toisenlainen mielenkiintoinen puheenparsi Mooseksesta ja liitosta voidaan tavata. Jeesuksen aikanakin todennäköisesti ajankohtainen kirjoitus nimeltä Mooseksen testamentti kutsuu Moosesta liiton välittäjäksi (Moos.t. 1:14). Mooses välittää, vie eteenpäin sen liiton, jonka Jumala oli solminut Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin kanssa. Kirjoitus myös kertoo, kuinka Mooses vuorostaan antoi liiton eteenpäin Joosuan välitettäväksi: ”Jumala on valinnut sinut minun seuraajakseni tässä samassa liitossa” (Moos.t. 10:15). Osuu sopivasti, että Mooseksen testamentti on olemassa latinankielisenä käsikirjoituksena. Tuon korostetun sanan kohdalla on latinassa käytetty ilmaisua successor. Suksessiostahan tässä on kyse.

Materiaaleja on paljon, mutta ikä ja terveys eivät välttämättä riitä tekemään niistä artikkelia. Esimerkiksi ajattelen, että ”profeettojen suksessio”, josta Josefus puhuu (Apion 1:41; kreik. διαδοχή), pohjaa jollakin tavalla Moosekseen liittyvään ennustukseen jakeissa 5. Moos. 18:15-19. Myös Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin roolista suhteessa suksessioon olisi lisää sanottavaa. Ja tietysti Jeesuksesta.

Pointti tässä ja nyt on vain se, että Jeesuksen aiemmin edellä mainittujen liitosta lausumien sanojen takana voidaan nähdä varhaisjuutalainen suksession konsepti, jota hän sovelsi omalla tavallaan omaan toimintaansa. Jeesuksen aikalaiskonteksti siis tarjosi pohjaa tulkinnalle, jossa hän katsoi toimivansa liiton välittäjänä. Ja, kuten Uuden testamentin pohjalta sen voisi lukea, niin tuli uuden liiton seuraanto apostoleille. Mutta Jeesus näyttäisi olleen muutakin kuin välittäjä, kun hän kutsui liittoa uudeksi ja sitoi sen itseensä. Lisäksi kyseessä ei ollut liitto Jeesuksen ja Jumalan välillä, vaan Jeesuksen liitto seuraajiensa kanssa.

Vielä yhdessä merkityksessä olin Sven-Olavin seuraaja. Muutama vuosi hänen jälkeensä väittelin minäkin historian Jeesuksesta. Ja siitä success(io) on itse asiassa vain lisääntynyt pienessä oppiaineessamme. Tästä osoitteesta voi vaikka käydä katsomassa.