SNTS-järjestön kokouksesta Prahassa vuonna 1995 on mieleeni jäänyt monia asioita. I. Howard Marshallin tapaaminen ja hänen esitelmänsä; vaimoni ja minun yhteinen retki Prahan kukkuloille (ainakin mäkiä oli paljon) Ringa ja Karl-Gustav Sandelinin kanssa; jne.
Ehkä mieleenpainuvin oli kuitenkin Howard C. Keen plenum-esitelmä. Otsikosta muistan sen verran, että siinä olivat sanat glutton ja drunkard, syömäri ja juomari. Esitelmänsä jälkeen Kee ehti vaihtaa muutaman ajatuksen kanssani. Esitelmässä (julkaistiin NTS 1996) oli monta pointtia, mutta mieleeni jäi erityisesti se, miten hän liitti Q-lähteen jakeen 7:34 Viidennen Mooseksen kirjan 21. luvun kuvaukseen uppiniskaisesta ja kovakorvaisesta pojasta, joka elää kevytmielisesti ja juopottelee. Jeesus lainaa ko. Q-lähteen jakeessa vastustajiensa hänestä esittämää syytöstä: ”Ihmisen Poika on tullut, syö ja juo, ja te sanotte: ’Katso syömäriä ja viininjuojaa, publikaanien ja syntisten ystävää’.” 5. Moos. 21. luvun pojalle käy huonosti, ja Keen mielestä jakeen Q 7:34 sanat osoittivat, että Jeesus arveli itselleenkin käyvän huonosti, ehkä peräti juuri samalla tavalla kuin uppiniskaiselle pojalle.
Kesken keskustelumme John Kloppenborg tupsahti kiihtyneen oloisena esittämään Keelle kysymyksiä. Kee oli luennossaan myös raskaasti kritisoinut Kloppenborgin Q-lähteen redaktion teoriaa. Toin konferenssista tiedekuntaan ehdotuksen, että tilaisimme jatkossa Documenta Q -julkaisua. Jaan ennemmin Keen näkemykset kuin Kloppenborgin teorian Q-lähteestä, mutta DQ ja sen pohjalta myöhemmin syntynyt The Critical Edition of Q ovat hyvää tutkimusvälineistöä.
Kymmeniä (sic itselleni) vuosia myöhemmin Keen esitelmä muistui mieleeni, kun paneuduin samaan 5. Mooseksen kirjan lukuun, tosin en kertomukseen uppiniskaisesta pojasta, vaan heti sen perässä seuraaviin jakeisiin. Niissä Toora eli Jumalan laki sanelee: ”Jos joku rikoksesta kuolemaan tuomittu surmataan ja hänen ruumiinsa ripustetaan puuhun, ruumista ei saa jättää siihen yöksi, vaan se on haudattava vielä samana päivänä, sillä puuhun ripustettu on Jumalan kiroama” (5. Moos. 21:22-23). Paavali liittyy Galatalaiskirjeen jakeessa 3:13 juuri tähän kohtaan ja toteaa Kristuksen näin tulleen kiroukseksi meidän edestämme.
Törmäsin nimittäin hiljan varhaisjuutalaisiin teksteihin, joiden on mahdollista nähdä viittaavan siihen, että Jeesuksen aikana kertomukseen uppiniskaisesta pojasta yhdistettiin tuo 5. Moos. 21. luvun lopun ohje puuhun ripustamisesta ja hautaamisesta. Jos näin on, voitaisiin Q 7:34 ehkä lukea peitetyksi lausumaksi ristiinnaulituksi ja Jumalan kiroamaksi tulemisesta. Tällaiset peitetyt viittaukset ovat tutkimukselle aina merkitykseltään painavampia kuin suorat. Siksi tästä innostuin.
Tekstit, jotka tällaista yhdistämistä suoraan tukevat, ovat kuitenkin harvat. Kohta niistä enemmän. Sitä ennen huomautan, ettei toisaalta ole sinänsä lainkaan mahdotonta ajatella, että esim. farisealainen tulkinta, joka aina etsi varmuutta siitä, että kaikki käskyt tulisivat viimeisen päälle täytetyiksi, olisi yhdistänyt puuhun ripustamisen ja maininnan kirouksesta uppiniskaisen pojan kohtelusta annettuihin ohjeisiin. Tekstithän seuraavat toisiaan tuossa 5. Moos. luvussa 21 ilman mitään kovin suurta merkkiä siitä, että jakeesta 22 alkaa uusi tapaus. Ellei muuten, tapaukset olisi voitu erillisiksi koettuinakin liittää toisiinsa vain aivan siltä varalta, että Toora kuitenkin olisikin tarkoittanut vielä myös nuo jakeet 22-23 koskemaan poikaa, josta puhuttiin juuri ennen, ja siis ohjeistaisi siinä sitä, miten häntä pitää rangaista.
Mishnan traktaatti Sanhedrinin luku 8 keskustelee kaikenlaisista yksityiskohdista, joiden on tarkoitus auttaa ratkaisemaan, milloin käsillä on tällainen uppiniskaisen ja ilkeän pojan tapaus. Teksti keskittyy lähinnä siihen, mitä hän on syönyt ja juonut ja miten. Päättely on vaikeaa ja monipolvista. Vielä myöhäisemmässä rabbiinisessa kirjallisuudessa taas pohditaan, millaisia pojan vanhempien tulee olla, jotta täyttyy se tilanne, josta Toorassa puhutaan. Aivan kaikki kuvat vanhemmista eivät istu tähän kategoriaan. Tapansa mukaan rabbit pohtivat monenlaisia asioita kyltymättömiin, mutta tässä tarkkuuteen tuntuisi olleen aivan syytäkin. Olihan kyseessä varsin rankka kasvatustapa: tuollainen poika piti kivittää kuoliaaksi.
Myös kivittämistä pohtiva m.Sanhedrin 6 puhuu uppiniskaisen pojan tapauksesta. Tekstissä ensimmäisellä vuosisadalla vaikuttanut Rabbi Eliezer toteaa, että kaikki kuoliaaksi kivitetyt ihmiset täytyi myös ripustaa puuhun. Eliezer tuntuu kuitenkin jäävän yksin mielipiteessään; kaikki myöhemmät viisaat olivat eri mieltä hänen kanssaan. On myös mahdotonta varmistaa, opettiko Eliezer aikanaan todella niin.
Kuitenkin myös Josefus liittää kivittämisen ja puuhun ripustamisen toisiinsa. Juutalaisten muinaishistoriassa hän selittää uppiniskaisen pojan tapausta, ja toteaa, että kivittämisen jälkeen tämän ruumis piti jättää kaikkien nähtäväksi, kunnes se yön tullen haudattaisiin (4:264). Jo hautaamisen mainitseminen viittaa siihen, että 5. Moos. 21. luvun loppu oli yhdistetty aiemmin luvussa mainittuun uppiniskaiseen poikaan. Lisäksi saman kirjoituksen latinankielisessä versiossa käy suoraan ilmi, että näkyville jättäminen tapahtui nimenomaan puuhun ripustamalla (lignoque suspensus). Vastaavasti puhuessaan puuhun ripustamisesta Josefus mainitsee kivittämisen: ”Hänet, joka pilkkaa Jumalaa, kivitettäköön ja sen jälkeen ripustettakoon (puuhun) päiväksi. Hänet haudattakoon häpeällisellä tavalla” (4:202).
Kaikki tämä on liian epämääräistä riittääkseen tutkimusartikkelin pohjaksi. Mutta ajatuksia herää. Jos Howard C. Keen tapaaminen vielä olisi mahdollista, tästä varmasti syntyisi keskustelu, jota kukaan ei pääsisi keskeyttämään.