Luostarissa elettiin kuin Qumranissa

jos kuva ei näy, klikkaa tästä

Olin kerran vierailevana tutkijana paikassa nimeltä École biblique & archeologique française de Jerusalem. Sillä on nyt jo kauan ollut käytössään uudet tilat uudessa rakennuksessa, mutta tuolloin, kun olin pidemmällä käynnilläni Jerusalemissa, muuttoa vasta suunniteltiin. Pääsin siten näkemään ja kokemaan vanhat, vaikuttavat ja kuuluisatkin kirjastotilat ”riippuvine” hyllykäytävineen. Lukupaikkani sijaitsi kirjaston yhteydessä, mikä oli tavallista. Se oli tietysti myös hyvin kätevää: valtava määrä oman alan kirjallisuutta koko ajan kädenulottuvilla. Viereisimmän huoneen hyllyissä kuitenkin taisi olla julkaisuja meriarkeologian alalta. Siis ei aivan minun alaltani. Joka tapauksessa oli hienoa oleskella päivät pitkät tuossa kirjastossa.

Omaa paikkaani vastapäätä huoneen toisella puolella työskenteli tummatukkainen silmälasipäinen parrakas mies. Kiinnitin häneen huomiota aluksi siksi, että hänellä oli käytössään kaksi lukupulpettia, kun kaikilla muilla oli vain yksi. Sitten huomasin, että hän työskenteli äärimmäisen intensiivisesti ja ahkerasti. Usein kävi niin, että vain me kaksi istuimme kirjojemme ääressä, kun muut olivat jo lähteneet tai eivät olleet vielä tulleet. Jostain kuulin, että hän käänsi nabatealaisia kirjoituksia ranskaksi. Siis niiden ikivanhoja tekstejä, jotka tekivät Petran rakennukset. Kerran pulpetissani studeeratessani hän kulki ohitse ja rupesi yllättäen puhumaan minulle vihaisesti. ”Pitäkää hyvä herra kengät jalassanne. Ei tämä ole mikään moskeija!” Olin tosiaan potkaissut varvassandaalit hetkeksi pois jaloistani. Ajatella, että Ranskan puolella oli näin tarkkaa. Moskeija olikin ihan naapurissa. Myöhemmin, kun tutustuin mieheen paremmin – hänen nimensä on Émile Puech – ymmärsin, että vitsiä siinä väännettiin.

Émile Puech oli Revue de Qumranin eli Qumranin luolista löytyneiden tekstien pääjulkaisun päätoimittaja. Lounaalla ja päivällisellä juttelimme vähän enemmän, ja ilmaisin hänelle iloni siitä, että olin paria vuotta aiemmin saanut erään artikkelini julkaistua hänen lehdessään. ”Everybody at home looks up to me now”, totesin. Émile vaikutti tyytyväiseltä. Seuraavana vuonna oli toinen samaa aihetta käsitellyt artikkeli julkaistu ko. aikakauskirjassa. Tätä foorumia olikin seurattava tarkasti. Qumranin kirjallisuus nimittäin on varsin keskeisellä sijalla, kun pyritään ymmärtämään Uuden testamentin tekstejä ja Jeesuksen opetusta.

Pitkään oltiin siinä käsityksessä, että Qumranin teksteistä löytyisi vastaavuus Jeesuksen poikkeuksellisen jyrkälle kannalle, mitä tulee avioliitosta eroamiseen. Muu juutalaisuus puristetaan yleensä kahteen näkökulmaan kahden vaikutusvaltaisen opettajan koulukuntien tulkintoihin perustuen: perusteeksi avioeroon riitti melkein mikä syy tahansa (Hillelin koulukunta) tai sitten päinvastoin vaadittiin, että mies löysi vaimostaan jotain todella häpeällistä (Shammain koulukunta). Jeesus kuitenkin opetti, että vain Jumala voi erottaa miehen ja vaimon (Mark. 10:2-12). Toisin sanoen kristillisen avioliiton, coram Deo, päättää vasta kuolema. Muutamaa Qumranin tekstikohtaa lukuun ottamatta tällainen ehdoton kanta oli juutalaisuudessa aivan tuntematon. Nuo muutamat kohdat löytyvät Damaskusdokumentista sekä Temppelikääröstä (CD 4:20-5:2; 11QT 57:17-18). Nyt toin artikkelissani esille paitsi metodologisia näkökohtia myös hiljattain julkaistun fragmentin 4QDa (4Q266), ja pystyin mielestäni niiden perusteella osoittamaan, etteivät kyseiset Qumranin tekstit lainkaan käsittele avioeron problematiikkaa. Jeesus oli siis yksin huippujyrkässä kannassaan. Mitä siellä Qumranissa siis ajateltiin? Lainaan sitä epäselvempää tekstiä.

He syyllistyvät kaksinkertaisesti haureuteen: ottamalla kaksi vaimoa eläessä(än), vaikka luomisen periaate on ”mieheksi ja naiseksi hän loi heidät”. Ja ne, jotka menivät arkkiin, ”menivät pareittain arkkiin”. Ja ruhtinaasta on kirjoitettu: ”Hän ei saa ottaa monia vaimoja.” (CD 4:20-5:2.)

Kun tekstiä tarkastellaan Damaskusdokumentin kokonaisuudesta käsin, on loppujen lopuksi selvää, että teksti puhuu vain uudelleenavioitumisesta ja polygamiasta eikä kategorisesti kiellä avioeroa. Ei tästä sen enempää. Varsin kiinnostavaa kuitenkin on se, miten kirjoittaja vetoaa Vanhan testamentin kohtiin. Kaksi niistä on Raamatun alkukertomuksista. Onkin myös yleisemmin huomattu, että varhaisjuutalaiset teologit pyrkivät usein ymmärtämään avioliittoa noiden ihmisen varhaisimmasta historiasta kertovien tekstien valossa. Näin teki myös Jeesus:

Mutta maailman alussa Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi [ks. 1. Moos. 1:27] Sen tähden mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi [ks. 1. Moos. 2:24]. (Mark. 10:6-8.)

Luomisteologia oli avain avioliiton olemukseen. Millaiseksi Jumala loi ihmisen ja mitä tarkoitusta varten hän antoi miehen ja naisen toisilleen paratiisissa, siihen perustuu avioliitto heidän välillään. Sen mukaisesti Qumranissa ja muuallakin oli ihanteena avioliiton elinikäisyys. Toisaalta samalla tunnustettiin se tosiasia, ettei karu, kaukana paratiisista oleva todellisuus aina anna niin tapahtua. Siksi Mooses oli säätänyt erokirjalain.

Jeesus ei kuitenkaan hyväksynyt erokirjaa eikä mitään muutakaan erokäytäntöä, ja hän tuntuu siis olleen yksin käsityksissään. John P. Meier luonnehtii: ”Jesus’ prohibition of divorce seems to come out of nowhere in Judaism and to go nowhere in Judaism.” Meier ei ole ihan oikeassa. Eri tahoilla juutalaisuudessa nimittäin odotettiin paratiisissa vallinneen tilanteen paluuta. Silloin kaikki olisi entisellään eikä Mooseksen säätämiä myöhempiä säädöksiä tarvittaisi, ei edes lakia (jonka piiriin avioerokin kuului):

Kaikki lait, jotka opitte tässä maailmassa, ovat ”turhuus” verrattuna lakiin (joka opitaan) Tulevassa Maailmassa. Koska tässä maailmassa ihminen oppii lain (Tooran) ja unohtaa, mutta mitä onkaan kirjoitettu Tulevasta Maailmasta: ”Minä panen lakini heidän sisimpäänsä.” (Ecclesia Rabbah 2:1.)

Varhaisempiakin asiasta kertovia tekstejä on olemassa. Niitä on itse asiassa paljon, mutta en mene niihin tässä yhteydessä. Pointti on se, että Jeesus ei suinkaan ”tullut ei mistään” eikä ”mennyt ei mihinkään juutalaisuudessa”. Päinvastoin hän selvästi lähti liikkeelle luomisesta ja päätyi lopunaikojen lupauksiin, jotka ajan juutalaisuudessa hyvin tunnettiin. Mutta toisin kuin missään muualla – siis sen mukaan, mitä tiedetään – Jeesuksella nuo lopunajan lupaukset jo kävivät toteen. Ihmisen sydämen kovuuden vuoksi säädetty Mooseksen erolaki, sitä ei enää sovelleta, sanoo Jeesus. Miksi? Ilmeisesti syynä on se, että Jumalan valtakunta/hallintavalta on Jeesuksessa ja hänen toiminnassaan tullut tykö (Luuk. 11:20). Tulevan maailman aika on jo käsillä (Mark. 1:15), ulkonainen laki viedään loppuunsa (Matt. 5:17) ja Jumala hallitsee sisäisesti (Luuk. 17:21). Vain vähän myöhemmin Paavali sanoi sen näin:

Kristus on lain loppu, ja niin tulee vanhurskaaksi jokainen, joka uskoo. (Room. 10:4. Ks. myös 10:8.)

Damaskusdokumentti muuten tunnettiin jo ennen Qumranin löytymistä. Se kuului Kairon kirjavaraston aarteisiin, siitä sen toinen nimitys Cairo Damascus (CD). Ja tämän minä tietysti tiesin jo kauan ennen Écolen munkkeihin tutustumistani.

Tuplasti kaikkea

jos kuva ei näy, klikkaa tästä

Markuksen evankeliumi on evankeliumeista lyhin, mutta siitä on tehty merkillinen havainto, joka ei tunnu sopivan kovin hyvin yhteen tuon ominaisuuden eli siis evankeliumin lyhyyden kanssa. Markuksessa nimittäin hyvin monet asiat sanotaan hyvin monilla eri tavoilla kahdesti. Tästä kertoo mm. Frans Neirynckin kirja Duality in Mark. Kuulin kerran Neirynckin luennon Loewenissä (Belgia), ja se oli kyllä niin järisyttävän pikkutarkka ja ei-luentomainen, että se täsmäsi hyvin kirjan kirjailijasta jättämään kuvaan.

Markuksen tupla tai tupluus voi ilmetä isoissakin rakenteissa. Sellainen on esimerkiksi nk. Markan sandwich eli Markuksen kerrosvoileipä, jonka voi huomata vaikkapa kertomuksessa puun kiroamisesta. Jakeissa 11:12-14 ja 11:19-25 käsitellään viikunapuuta, jonka Jeesus kirosi. Niiden keskellä kuin pihvinä on kertomus Jeesuksen aggressiivisesta toiminnasta temppelissä. Tällaisessa tapauksessa voidaan tupluudessa ehkä nähdä sisällöllisiä ja tulkinnallisia merkityksiäkin. En kuitenkaan ryhdy nyt pohtimaan niitä.

Sen sijaan otan esimerkin, joka osoittaa kuinka läpitunkeva tupluusilmiö Markuksen evankeliumissa on. Käsitelläänpä sellainen lyhyt tekstinpätkä kuin Mark. 2:18-20:

  1. Ja Johanneksen opetuslapset ja fariseukset pitivät paastoa. Niin tultiin ja sanottiin hänelle: ”Johanneksen opetuslapset ja fariseusten opetuslapset paastoavat; miksi sinun opetuslapsesi eivät paastoa?”
  2. Jeesus sanoi heille: ”Eiväthän häävieraat voi paastota silloin, kun ylkä on heidän kanssaan? Niin kauan kuin heillä on ylkä seurassaan, eivät he voi paastota.
  3. Mutta päivät tulevat, jolloin ylkä otetaan heiltä pois, ja silloin, sinä päivänä, he paastoavat.”

Muun muassa tällaisia tuplia löytyy:

Edeltävän sanan toistoa:
– opetuslapset (j. 18)
– ylkä (j. 20)

Ei … mutta ilmaisuja:
– niin kauan kuin heillä on … eivät he voi paastota – mutta päivät tulevat … sinä – – päivänä he paastoavat (jakeet 19, 20)

Kaksittaiset henkilöryhmät:
– Johanneksen opetuslapset ja fariseukset (j. 18a)
– Johanneksen opetuslapset ja fariseusten opetuslapset (j. 18c)

Selitys ja kertomus:
– Johanneksen opetuslapset ja fariseukset pitivät paastoa – Johanneksen opetuslapset ja fariseusten opetuslapset paastoavat (j. 18)

Kertomuksellinen vastaavuus:
– miksi sinun opetuslapsesi eivät paastoa – eiväthän … voi paastota; eivät he voi paastota (jakeet 18,19)
– eiväthän … voi – paastota silloin, kun ylkä on heidän kanssaan; niin kauan kuin heillä on ylkä seurassaan, eivät he voi paastota

Lausumien paralleelisuus:
– j. 19 (synonyyminen)
– jakeet 19-20 (antiteettinen)

Näitä tällaisia sisäkkäisiä, limittäisi, päällekkäisiä, rinnakkaisia tuplia on Markuksen evankeliumi aivan täynnä. Kaikki 16 lukua. Yksittäin ne eivät näytä kovin ihmeellisiltä, mutta niiden kokonaisvaltainen opetus on merkittävä. Tuplista osa on tarkoituksellisia mutta osa ei. Tuplista osa johtuu lähteistä ja redaktiosta mutta osa ei. Toisin sanoen emme esimerkiksi voi automaattisesti erottaa jonkin tuplan osia toisistaan perustellen, että toisen täytyy olla traditiosta ja toisen redaktiosta.

Verrataanpa Markuksen tekstiä Matteuksen ja Luukkaan evankeliumien vastaaviin kohtiin:

Matt. 9:
  1. Silloin Johanneksen opetuslapset tulivat hänen tykönsä ja sanoivat: ”Me ja fariseukset paastoamme paljon; miksi sinun opetuslapsesi eivät paastoa?”
  2. Niin Jeesus sanoi heille: ”Eiväthän häävieraat voi surra, niinkauan kuin ylkä on heidän kanssaan? Mutta päivät tulevat, jolloin ylkä otetaan heiltä pois, ja silloin he paastoavat.”
Luuk. 5:
  1. Niin he sanoivat hänelle: ”Johanneksen opetuslapset paastoavat usein ja pitävät rukouksia, samoin fariseustenkin, mutta sinun opetuslapsesi syövät ja juovat”.
  2. Jeesus sanoi heille: ”Ettehän voi vaatia häävieraita paastoamaan silloin, kun ylkä on heidän kanssaan?
  3. Mutta päivät tulevat, jolloin ylkä otetaan heiltä pois, ja silloin, niinä päivinä, he paastoavat.”

Kummassakin evankeliumissa on jätetty toistamatta erityisesti jakeiden Mark. 2:18-19 tuplia. Taas voidaan oppia tärkeä seikka: Markuksen teksti ei ole lyhin, mutta silti se on varhaisin. Varhaisimman ei siis tarvitse olla lyhin tai niukin. Tämä havainto muiden vastaavien kanssa on vienyt pohjaa perinteiseltä bultmannilaiselta traditiokritiikiltä.