Månad: juni 2016

D. Moody Smith tarjosi minulle kerran lounaan. He insisted. Keskustelimme luonnollisesti Johanneksen evankeliumista.

Moody oli tullut minulle henkilökohtaisesti tutuksi Jeesus-tutkimuksen käsikirjaprojektini kautta. Tiedustelin Johannesta tutkineelta saksalaiselta kollegaltani, kuka hänestä sopisi kirjoittamaan Jeesus-traditiosta Johanneksen evankeliumissa, ja hän nimesi suoralta kädeltä Moodyn. Minun täytyy myöntää, että luulin Moody Smithiä silloin jo kuolleeksi, niin kauan hän oli alalla vaikuttanut. Kollegani mukaan Moody oli kuitenkin vielä hyvässä vauhdissa ja halusi kovasti olla edistämässä kiinnostusta Johanneksen evankeliumiin.

Kaikki tietävät, että Johanneksen evankeliumi on paljolti ollut syrjässä Jeesus-tutkimuksesta, ja vaikka viime aikoina on kuulunut jopa aggressiivisia äänenpainoja sen merkityksen lisäämiseksi, marginaalin puolelle sen käyttö vieläkin painuu. Johanneksen evankeliumin ja historian Jeesuksen mainitseminen samassa lauseessa oli kuitenkin jo käymässä tavallisemmaksi, kun otin Moodyyn yhteyttä pyytääkseni häntä kirjoittamaan aiheesta artikkelin tulossa olevaan käsikirjaamme. Jeesus-tutkimuksen lisääntynyt kiinnostus neljättä evankeliumia kohtaan ei ollut jäänyt Moodyltä huomaamatta. Hän valmisteli uutta laitosta kirjastaan John among the Gospels, jonka sitten sainkin häneltä sen valmistuttua. Samoin hän puhui paljon käytetyn ja kuuluisan teoksensa Anatomy of the New Testament revisioinnista, jota halusi päästä tekemään.

Myöhemmin sitten Moody otti yhteyttä minuun ja ehdotti lounastapaamista. Kohtasimme erään kustantajan majalla. Siitä lähdimme hitaahkosti kävelemään ravintolaan, josta Moody oli varannut meille pöydän. Moody kulki tosiaan vähän vaivalloisesti. Hän oli ymmärtääkseni ollut vielä hiljattain varsin sairas, mutta voi nyt paremmin. Onneksi paikka oli verrattain lähellä.

Ravintola oli mielenkiintoinen. Pöytään asetuttuamme saimme eteemme pieniä kasoja erikoisesti muotoiltuja, ihmeellisen värikkäitä ruokia, joista oli paha mennä sanomaan, mistä aineesta ne koostuivat. Lipsautin ilmeikkäät massat nopeasti suuhuni, ja ilmaisin odottavani jännityksellä pääruokaa, mikä oli virheliike. Enempää ei ollutkaan luvassa, kertoi Moody, jolla tuntui olevan paikasta parempi ymmärrys. Pelastimme tilanteen tilaamalla jotakin jälkipalaksi, myös jotain nesteen muodossa olevaa, kahviako se oli.

Keskustellahan tässä piti. Mitään niin erikoista kuin ruokamme ei agendalla kuitenkaan ollut. Moody kertoi harmistuksensa siitä, ettei Johanneksen evankeliumi vieläkään näytellyt suurempaa roolia historian Jeesuksen tutkimuksessa. Jeesus-tutkimus oli jo pitkään ollut vain laajenemassa ja näytti hyvinkin vievän ison osan koko eksegeettisen tutkimusalan huomiosta. Moody kantoi huolta siitä, että hänen työnsä Johanneksen evankeliumin parissa voisi tulevaisuudessa vaikuttaa myös tässä keskeisessä osassa eksegetiikkaa. Siksi hän halusi pitää yhteyttä minuun.

Moody oli todella ystävällinen ja välitön vaikka oli niin selvästi eri sukupolvea ja myös maailmankuulu. Tunsin mielipahaa, että osasin auttaa hänen asiaansa vain vähän. Totesin monen merkittävän Jeesus-tutkijan jo sisällyttäneen Johanneksen evankeliumin lähteisiinsä; John P. Meier ja Craig Evans etunenässä. Viittasin Ed Sandersin tuomaan käänteeseen; Jeesuksen sanojen tutkimisen ohella nyt painotettiin myös tapahtumien merkitystä; kun myös sitä, mitä lähteet kertoivat Jeesuksen tehneen tai hänelle tapahtuneen, pidettiin tärkeänä, saattoi Johanneksen evankeliumi tulla vakavammin otetuksi, ja sillä oli nyt enemmän tarjottavaa. Moody kertoi kuulleensa, että Charlesworthin uudessa Jeesusta ja arkeologiaa käsittelevässä kirjassa, jota tämä keskustelumme aikoihin vielä valmisteli, tulisi olemaan aivan hämmästyttävä määrä viittauksia Johanneksen evankeliumiin.

Kaikesta positiivisesta huolimatta ilmaisin Moodylle myös varaukseni Johanneksen evankeliumin roolista Jeesus-tutkimuksessa. En uskonut sen tulevan yhtä tärkeäksi kuin synoptiset evankeliumit, mutta varmasti sitä voisi pitää esillä enemmän kuin toistaiseksi oli tapahtunut. Yritin siis rohkaista Moodyä, mutta Johanneksen esitaistelijaksi en kyennyt ilmoittautumaan. Moody olisi saattanut olla kiinnostunut Jeesusta ja Johannesta käsittelevästä yhteisjulkaisusta. Ehkä hän olisi halunnut panna pystyyn seminaarin SBLn kokouksen yhteyteen, vaikkapa nimellä John, Jesus and History. Mutta minulla ei ollut asiaan tarpeeksi kiinnostusta, en nähnyt aihetta liikkua tutkimuksessani juuri tuohon suuntaan.

Ateria maksoi kauheasti, eikä Moody suostunut ottamaan minulta mitään kontribuutiota. Totesin jääväni hänelle lounaan velkaa, ja tarkoitin sitä, vaikka jo silloin päätin, että se tapahtukoon jossakin toisenlaisessa paikassa.

Gourmetkokemuksen jälkeen olimme vielä yhteydessä varsin paljon. Moodyltä tuli aika usein pitkiä sähköpostikirjeitä, ja harmittelin itselleni, kun en osannut tai jaksanut vastata niihin kovin perusteellisesti. Pyysin häntä esitelmöimään kerran Wienissä järjestämääni Jeesus-tutkimuksen kolmipäiväiseen seminaariin. Hän lähettikin minulle esitelmärunkoja, mutta ne eivät näyttäneet lupaavilta (vähän sivussa asiasta), ja kun hän ilmoitti, ettei pääsekään tulemaan, olin osaksi tyytyväinen. Ennen Wieniä kuitenkin tapasin hänet vielä Princetonin symposiumissa USAssa. Suunnittelin vastaavani hänen ystävyydenosoitukseensa ja tarjoavani aiemmin lupaamani lounaan, mutta oleskelimme niin paljon kampuksella, ettei tilaisuutta siihen tuntunut syntyvän. Lopulta Moody joutui lähtemään symposiumista kesken kaiken.

Sen jälkeen en häntä enää nähnyt, vaikka kyllä vaihdoimme vielä joitakin sähköpostiviestejä. Viimeisin on syksyltä 2010. Jossakin vaiheessa hän oli tulossa johonkin konferenssiin, mutta samaan aikaan osuikin suvun tapaaminen. Muistelenkin häntä mm. siitä, että hän kertoi heillä olevan tapana vuokrata kerran vuodessa iso talo, kartano, jostakin päin Yhdysvaltoja ja kerääntyä sinne koko suvun kanssa viettämään lomaa tai osaa lomasta.

Australiassa 2013 SNTSn vuosittaisessa kokouksessa espanjalainen ystäväni Kataloniasta kertoi Moodyn kuolleen. Lounas jäi siis lopultakin tarjoamatta. Yritin muistella, minkälaisiin tunnelmiin sähköpostikirjeenvaihtomme jäi. Nyt en kuitenkaan ole löytänyt internetistä mitään jälkeä siitä, että Moody olisi poistunut keskuudestamme. In memoriam olisi jossakin kuitenkin julkaistu, ja viittauksia tämän legendan poismenosta olisi pitänyt näkyä muitakin. Tätä kirjoittaessani Paul Anderson vahvistaa minulle facebookissa, että Moody onkin yhä joukossamme. Luulisi Moodyn olevan tyytyväinen siihen työhön, jota Paul on tehnyt Johanneksen evankeliumin saattamiseksi synoptisten rinnalle Jeesus-tutkimuksen lähteenä. Paul myös varmasti pitää Moodyn perintöä hyvin esillä. En silti usko Johanneksen roolin koskaan muodostuvan synoptisia vastaavaksi.

Kello tulee kolme aamuyöstä, kun käynnistän autoni ja hurautan parin kolmen korttelin matkalle Åbo Akademiin. On talvi. Lunta on tullut ensin kamalasti ja sen jälkeen vettä päälle. Jalkani uppoavat syvälle loskaan, kun astun ulos autosta ja harpon puolikengissä kohti tiedekunnan päärakennusta. Minulla on viikon päästä seminaari. Toisin sanoen Akademin tutkijaseminaarissa on tarkoitus käsitellä meikäläisen tekstiä. Nyt olen viimeistelemässä tehtävään kuuluvat velvollisuuteni. Olen punnertanut ja punnertanut ja saanutkin jotakin väitöskirjaani liittyvää valmiiksi. Myöhäiseen se meni, viikonloppua myöten. On varhainen maanantai, ja minun täytyy vielä a) tulostaa tekstini, b) kopioida se niin ja niin moneksi kappaleeksi ja c) – mitäköhän minun sitten piti vielä tehdä; en enää muista, miten paperit tuohon maailman aikaan jaettiin osanottajille. Se joka tapauksessa pohjautui valokopioituihin nivaskoihin.

Saavun takaisin kotiin joskus klo 4 aikaan aamulla. Lumisohjo on muodostanut valtavan upottavan kasan parkkipaikan sisääntulon eteen. Päätän ajaa sen läpi vauhdilla, vaikka riskeeraan auton ohjattavuuden. Hyvin se kuitenkin menee. Pohja tuli putsattua. Sisällä keitän kahvia, sillä uusi tehtävä odottaa. Minun pitäisi tänään vielä opponoida vastaavassa seminaarissa erästä toista väitöstutkijaa. Olen kyllä jo perehtynyt hänen tekstiinsä, mutta oman tekstin vaatiman työn johdosta opponoinnin viimeistely on jäänyt kesken. Siksi työskentelemiselleni ei vielä koita loppua. Minun on jatkettava vielä ainakin 12 tuntia, ensin seminaaria valmistellen ja sitten itse seminaarissa, ennen kuin voin kaatua sängylle (tai ehkä sittenkin sohvalle).

Opponointi menee hyvin. Tutkija on saapunut Ruotsista ja käsittelee paperissaan juutalaisia Paavali-tutkijoita. ”Jag har inte läst Buber men jag har läst om Buber”, totean respondentille Buberin kuuluisaa lausetta mukaillen. Läsnä olevia judaistikkoja naurattaa. Vaikka jo hiukan väsyttää, vaihdan seminaarin jälkeen lyhyesti muutaman sanan Nils Martolan kanssa. Tuon hänelle näytille erään varhaisjuutalaisuutta käsittelevän tutkimuksen ja osoitan siinä otsikkoa ”Kuka johti mitä?” (”Who Ran What?”) Tutkimuksen tekijä, joka jääköön nimeämättä, oli tarkoituksella pyrkinyt muotoilemaan otsikon hyvin avoimeksi, jopa epämääräiseksi. Martola kuitenkin panee paremmaksi: ”Minusta ’johti’ on ongelmallisen spesifi ilmaisu.”

Hän olikin täysin oikeassa. Kirja pyrki tekemään selkoa siitä, minkälainen asema fariseuksilla oli ajanlaskunvaihteen juutalaisuudessa. Fariseukset eivät tuolloin varsinaisesti johtaneet mitään. Heillä ei juurikaan ollut virallista valtaa. Ylipapitkin valittiin useimmiten toisen liikkeen jäsenistä. Mutta oliko fariseuksilla sittenkin jonkinlaista valtaa, vaikutusvaltaa? Rabbiinisen Mishnan mukaan fariseukset määräsivät lähes kaikesta arkisesta uskonnonharjoittamisesta. Uudesta testamentista paljastuu Mishnan kanssa yhtenevä kuva. Ja vielä juutalainen historioitsija Josefus antaa ymmärtää, että suurin piirtein kaikki tanssivat fariseusten pillin mukaan. Siitä huolimatta tutkimuksessa monet väen vänkään väittivät, että todellisuus oli toisenlainen. Sanottiin, että rabbit ylikorostivat fariseusten merkitystä, koska olivat näiden perillisiä ja halusivat siten pönkittää omaa arvovaltaansa. Uusi testamentti taas kuvasi fariseukset vaikutusvaltaisina miellyttääkseen kirjoittajien aikana vallankahvassa olleita rabbeja eli siis fariseusten perillisiä. Ja sitten Josefus. Josefuksen väite fariseusten merkittävyydestä johtui selityksen mukaan siitä, että hän oli itse fariseus ja luonnollisesti suosi heitä ja halusi esittää heidät vahvana ja hyvässä valossa.

Sitten kanadalainen tutkija nimeltään Steve Mason käsitteli yhtä lausetta Josefuksen teoksessa ”Josefuksen elämä”, joka (yllätyksellisesti) on omaelämäkerrallinen. ”Silloin minusta tuli vakaumuksellinen fariseus”, niin tuo ratkaiseva lause oli tähän asti tutkimuksessa ymmärretty. Tästä vakaumuksestaan käsin Josefuksen sitten ajateltiin kuvailleen aikansa fariseuksia. Mason kuitenkin osoitti, että asia pitää ymmärtää aivan toisin. Josefus oli liittynyt farisealaiseen liikkeeseen, ei niinkään vakaumuksen vuoksi, vaan välttämättömänä osana päätöstään ryhtyä aktiiviseksi toimijaksi julkisessa elämässä. Toisin sanoen voidakseen vaikuttaa asioihin yhteiskunnassa oli kuuluttava fariseuksiin! Niin suuri merkitys heillä oli.

Oli oikeastaan hienoa havaita, kuinka tutkija toisensa jälkeen käänsi kelkkansa ja myönsi Masonin olevan oikeassa. Niin teki Jacob Neusnerkin, vaikka vanha linja oli osaksi kulkenut Neusnerin nimissä. Siinä kävi sitten niin, että sen lisäksi, että tutkijat alkoivat uskoa fariseusten merkittävään asemaan, luottamusta alkoi löytyä myös moneen muuhun, mitä Josefus sanoi fariseuksista. Tai mitä Uusi testamentti sanoi. (Mishna valitettavasti on niin myöhäinen, ettei sen kertomuksia ajanlaskunvaihteen fariseuksista tai juutalaisuudesta yleensäkään voi juuri käyttää ajan tutkimuksessa.)

Ajatellaanpa sitten sovellusta. Yksi pieni esimerkki: Markuksen evankeliumin 7. luvun alussa kerrotaan, kuinka fariseukset panivat merkille, että Jeesuksen opetuslapset söivät ruokia pesemättömin käsin. Kyseessä ei ole hygienia, vaan uskonnolliseen rituaaliseen puhtauteen liittyvä säädös, jota fariseukset halusivat toteuttaa omalla tietyllä tavallaan nk. isien perinnäissääntöjen mukaan. ”Niinpä fariseukset ja lainopettajat kysyivät Jeesukselta: ’Miksi sinun opetuslapsesi eivät elä isien perinnäissääntöjen mukaan, vaan aterioivat epäpuhtain käsin?’” (Mark. 7:5.)

Tekstin mukaan fariseukset siis pitivät kuin itsestään selvyytenä, että Jeesuksen opetuslasten olisi pitänyt noudattaa heidän tulkintatraditioitaan. Mihin tällainen käsitys ja itsevarmuus olisi voinut perustua? Eiväthän fariseukset olleet ”johtavassa” asemassa. Vanha käsitys fariseusten asemasta ajanlaskun vaihteen juutalaisuudessa ohjaisi pohtimaan Jeesuksen julistuksen luonnetta. Olisiko siinä ollut jotain sellaista, joka olisi johtanut fariseukset pitämään Jeesusta vähän kuin omaan porukkaansa kuuluvana? Ajatus ei ole aivan mahdoton, koska esim. Luukkaan evankeliumissa on kohtia, joissa Jeesuksen ja fariseusten välit näyttävät olevan aivan kohtuullisen hyvällä tolalla. Nyt he sitten kuitenkin olisivat ihmeekseen huomanneet, ettei Jeesus noudattanutkaan isien perinnäissääntöä, ainakaan mitä tulee käsien puhtauteen aterioitaessa. Ja niin he halusivat selvittää, mistä on kysymys. Onko Jeesus lähellä heitä vaiko ei?

Uusi käsitys fariseusten asemasta kuitenkin tarjoaa toisenlaisen taustan Markuksen 7. luvun alkujakeiden ymmärtämiseen. Siinähän on kyse juuri tuosta fariseusten ”epävirallisesta” vallasta eli vaikutusvallasta. He olivat tottuneet siihen, että ihmiset laajastikin kuuntelivat heidän tulkintojaan. Eivätkä he suinkaan ajatelleet pitää Jeesusta opetuslapsineen poikkeuksena.

Ensimmäinen vaihtoehto vie meidät liittämään Jeesuksen julistuksen läheisemmin farisealaisuuteen. Toisessa vaihtoehdossa Jeesuksen julistus voidaan vapaammin nähdä farisealaisuudesta selkeästi eroavana. Asia ei luonnollisestikaan ratkea tämän ajatuskuvion avulla, mutta muiden pohdintaan vaikuttavien argumenttien joukkoon se on laskettava.

Kun vuosia myöhemmin pyysin Masonia kirjoittajaksi Jeesus-tutkimuksen käsikirjaan, mainitsin tästä hänen läpimurrostaan ja sen kohtuullisen keskeisestä roolista omassa tutkimuksessani. Hän kiitti ystävällisestä kommentistani ja lupautui mukaan.

En lopuksi rojahtanut sänkyyn enkä sohvallekaan, vaan päätin, vähän vaarallisesti, ottaa lämpimän kylvyn.