Månad: november 2016

Minusta kirjoitettiin kerran blogiteksti otsikolla ”Olen viettänyt aikaa sängyssä Tomin ja Heikin kanssa”. Itse en oikeasti ollut siinä paikalla, mutta paljastettakoon, että sen sijaan otin aivan todellisesti kerran nokoset yhdessä Ulrich Luzin, Gerd Theissenin ja James Charlesworthin kanssa. Olimme viidestään matkustajina pikkubussissa, matkalla jossain keskellä Tšekin maaseutua. Symposium oli takanapäin – siinä oli toki ollut muitakin osanottajia – ja samoin kiertoajelu ympäriinsä eri nähtävyydeltä toiselle. Oliko siinä käyty syömässä ja bussissa oli mukavan lämmintä: kaikki unehtivat.

Ruokapaikka oli ollut viihtyisässä vanhassa talossa. Silloin oli symposiumin muitakin osanottajia koolla, mutta istuin Theissenin ja Charlesworthin välissä. Oikealla puolellani istunut Charlesworth, Jim, kysyi, olinko katsellut kokoushuoneen seinällä ollutta taulua. Vastasin etten ollut, koska juuri minun istumapaikkani kohdalla ikkunasta tuleva valo teki tauluun voimakkaan heijastuksen. ”Sitä ei koskaan tiedä miten henki puuttuu asioihin”, Charlesworth totesi, ja huomasin, etten kyennyt arvioimaan huumorillako vaiko tosissaan. Kun olimme tutustumassa kuuluisaan nähtävyyteen nimeltä Sedlec Ossuary (Kostnice v Sedlci), Jim oli lukenut Isä meidän -rukouksen isosta Raamatustaan.

Theissen, joka istui vasemmalla puolellani, kysyi uudesta Suomen akatemian huippuyksikköprojektistamme ja muisteli observaattorin rooliaan aiemmassa. Jotenkin puhe meni artikkeliini, jossa olin tarkastellut kärsimyksen ongelmaa Uudessa testamentissa. Sanoin aikoneeni tehdä hurauttaa artikkelin pohjalta kokonaisen monografian, mutta homma ei ollutkaan onnistunut ihan niin sukkelasti. Theissen tuntui tunnistavan tilanteen, mikä oli tietysti keventävää havaita.

Kaikki tietävät jakeen 1. Moos. 6:7, jossa Jumala kertoo päättäneensä tuhota kaikki ihmiset maanpäällä; pian seuraakin vedenpaisumus. Harvemmin kiinnitetään huomiota jakeeseen 1. Moos 6:5, joka kertoo syyn tähän Jumalan päätökseen. Vielä harvemmin kiinnitetään huomiota siihen, kuinka vaikuttava tuo jae on. Ja todella harvoin, melkein ei koskaan, tiedetään, miten tuo jae on kaikunut ja resonoinut myöhemmässä varhaisjuutalaisessa ajattelussa. Otan tästä yhden esimerkin, mutta ensin lainataan jakeen teksti:

Kun Herra näki, että ihmisen pahuus oli suuri maan päällä ja että kaikki heidän sydämensä ajatukset ja pyrkimykset olivat ainoastaan pahat kaiken aikaa, … (1. Moos. 6:5.)

”Sydämensä ajatukset ja pyrkimykset” on hiukan vaikea kääntää. Se voidaan tulkita myös genetiiviketjuksi, ”sydämensä ajatusten pyrkimykset/taipumukset/kuvitelmat”, kuten esim. (N)RSV kääntävät. Joka tapauksessa todella kokonaisvaltaista ja syvällekäyvää ilmaisua tässä haetaan. Lisäksi tulee tuo toistuva ”kaikki”. Kaikki ajatukset ja pyrkimykset, ainoastaan pahat, kaiken aikaa. Ihan tulee perisynti mieleen. Ja/tai Paavalin toteamus Room. 7:18: ”Minä tiedän, ettei minussa asu mitään hyvää.”

Jakeen vaikuttavuus ei jäänyt Tooran meitä varhaisemmilta lukijoilta huomaamatta. Toiselta vuosisadalta eKr. peräisin oleva varhaisjuutalainen kirjoitus nimeltään Riemuvuosien kirja oli arvostettu ja laajasti käytetty dokumentti. Sen fragmentteja (monesta eri kopiosta) on löytynyt Qumranin luolista ja vaikka mistä. On se löytynyt kokonaisenakin. Kirja kertoo historian uusiksi ja aloittaa maailman luomisesta. Sen viidennessä luvussa tullaan 1. Moos. 6. luvussa mainittuihin tapahtumiin. Riemuvuosienkirjan jae 5:3 toistaa jakeen 1. Moos. 6:5 varsin samankaltaisena:

Herra näki maan, ja se oli turmeltunut ja kaikki ihmiset olivat turmelleet sen järjestyksen ja kaikki maanpäällä olivat tehneet hänen silmissään kaikkea pahaa.

Joten Jumala päättää tuhota kaiken elämän. Niin 1. Mooseksen kirjassa kuin Riemuvuosienkirjassakin teksti kuvaa pahuuden kulminoitumista. Molemmissa myös toistuvat ja painottuvat nuo täyttä inklusiivisuutta hakevat ”kaikki” -sanat. Ihmiskunnan ongelma oli ymmärretty Riemuvuosienkirjassakin: syntiinlankeemuksen jälkeisessä ihmisessä ei löytynyt mitään hyvää, vaan hän ja kaikki hänessä oli pahaa.

Yllättävästi Riemuvuosienkirja kuitenkin melkein heti perään kertoo myös siitä, miten tilanne tulee tulevaisuudessa muuttumaan – ja kääntyy itse asiassa aivan päinvastaiseksi. Jakeessa 5:12 se jo toteaa

Hän antoi kaikille luoduilleen uuden ja vanhurskaan mielenlaadun, niin etteivät he koskaan tekisi miltään osaltaan syntiä ja niin että he kaikki olisivat vanhurskaita jokainen tavallaan kaiken aikaa.

Teksti on kuin jakeen 1. Moos. 6:5 käänteiskuva! Vain sen pyrkimys inklusiivisuuteen on, jos mahdollista, vielä voimakkaampi. Kaikki luodut, ei koskaan, miltään osalta, he kaikki, jokainen ja kaiken aikaa. Näin Riemuvuosienkirja haluaa visioida tulevaisuuden, jolloin ihmiskunnan ongelma, nim. ihmisen (peri)syntisyys, tulee Jumalan tekona kertakaikkisen täysin korjattua. Paavali varmaankin puhuisi uudesta luomuksesta (2. Kor. 5:17). Teksti on hämmästyttävimpiä, mihin olen törmännyt. Ainoa selvästi vastaavanlainen vastakohdakseen käännetty lausuma (tosin valosta pimeyteen), mikä tulee mieleen, on Herran siunauksesta (4. Moos. 6:23-27) versioitu eräänlainen ”Herran kirous” eräässä qumranilaisessa dokumentissa (1QS 2:6-9). Voi niitä kyllä olla enemmänkin.

Tämä kaikki tietysti liittyy kärsimyksen ongelmaan ja tutkimukseen, josta mainitsin Gerd Theissenille Tšekin maaseudulla siinä vanhassa talossa, jossa ruokailimme. Tooran mukaan kärsimyksen ydin on siinä, että ihminen tekee syntiä ja joutuu silloin aina myös kärsimään rangaistusta. Ongelma tästä syntyy, kun tajutaan, ettei ihminen saa millään tätä kuviota päätökseen, ei vaikka mitä tekisi ja vaikka miten lukisi ja miettisi Jumalan käskyjä. Hän tulee lankeamaan yhä uudestaan; ja siksi hän tulee aina vain kärsimään. Riemuvuosienkirjan ratkaisu ongelmaan on perisynnin muuttuminen – Jumalan toimesta – perihyvyydeksi. Se ihminen, ikään kuin uusi Aadam, ei muuhun pystykään kuin olemaan kuuliainen Jumalan tahdolle, kaiken aikaa (eli alusta loppuun asti). Samalla hän tulee myös vapaaksi kaikesta mahdollisesta kärsimyksestä.

Varhaisjuutalaisia tekstejä, jotka näkevät ihmisen ja ihmisen kärsimyksen tulevaisuuden tällaisena, on itse asiassa monia. Uuden testamentin kirjoituksissa kuitenkin sama tulevaisuus nähdään jo toteutuneena, ainakin jossakin mielessä. Siksi Uuden testamentin vastaus kärsimyksen ongelmaan onkin niin hämmästyttävä.

Sain kerran haastattelupyynnön dokumenttiohjelmasarjaan, jossa aiheena olisivat eksegeetit, toisin sanoen me tieteellisen raamatuntutkimuksen ammattilaiset. Kymmenosaiseksi suunniteltu ohjelmasarja oli määrä toteuttaa kansainvälisenä tuotantona. Sarjalla oli jo tuotantoyhtiö, ohjaaja, joka nyttemmin on palkittukin, ja myös Yleen oli saatu yhteys. Synopsiksen mukaan ”dokumenttiohjelmasarja käsittelee maailman johtavia eksegeettejä, jotka ovat tutkimuksillaan haastaneet kirkkoa ja yhteiskuntia keskustelemaan arkoina pidetyistä ongelmista ja kysymyksistä. … Kukin jakso esittelee kolme kuhunkin teemaan erikoistunutta tutkijaa Euroopasta tai Amerikasta. Näemme heidät tinkimättöminä tutkijoina kovassa tiedemaailmassa tutkijankammioissaan, kansainvälisissä konferensseissa ja yhteiskunnallisina keskustelijoina mediassa. Kohtaamme eksegeetit myös yksityisinä ihmisinä, arjessa jossa uskon ja ajattelun jännite konkretisoituu. Jaksot ovat myös henkilökuvia …”

Mitään tällaista huomiota, näin kovin suoraa ja perinpohjaista, en ollut ikinä kuvitellut eksegeettien voivan saada osakseen, vaikka tosin olihan meitä jo tullut teeveestäkin tutuksi. Peräti kaksi sarjan jaksoa omistettaisiin historian Jeesukselle. Haastattelupyynnön esittäjän mukaan kollegani Helsingissä olivat kehottaneet olemaan tästä minuun yhteyksissä. Vastasin olevani mielelläni käytettävissä, jos minusta on jotakin apua. Äitini kuolemasta oli tuolloin kulunut noin puoli vuotta enkä ollut vielä aivan selviytynyt siitä. Pidin siksi säännöllisesti kaikki viikonloput auki mahdollisista velvollisuuksista. Näin onnistuimme sopimaan ajankohdaksi erään lauantain kello 14 ja paikaksi Oscarin Olohuoneen kauppatorin kulmalla.

Oscarin Olohuone (sillä taitaa nykyään olla hiukan eri nimi) oli ruoka- ja juomaravintola ja se aukeni juuri klo 14. Paikka oli siitä sopiva nyt kyseessä olevaan aktiviteettiin, että siellä oli monia erikokoisia soppia, joihin erikokoiset seurueet saattoivat majoittautua mukavasti ja sopivasti osaksi erilleen muista mutta kuitenkin myös jonkinlaisessa (näkö)yhteydessä kaikkiin muihin. Istuimme pienen pöydän ympärille sijoitetuille mukaville nojatuoleille.

Haastattelu nauhoitettiin ja siitä tuli aika pitkä, ainakin minusta. Tosin olen huomannut, että median haastattelut yleensäkin kestävät vähintään tunnin, vaikka jutusta ei olisi tarkoitus tulla laajaa. Tämä kuitenkin vei ainakin kaksi tuntia. Tykkäsin puhua aiheesta, niin on usein, ja hän tykkäsi kuunnella, mikäs sen hauskempaa. Keskustelu, kysymykset ja kommenttini, käsitteli käytännössä kokonaan tutkimuksen Jeesus-kuvaa. Vain vähän oli puhetta muista tutkijoista. Muistan suositelleeni mm. Gerd Theisseniin tutustumista, ja haastattelija totesi kuulleensa saman suosituksen Helsingistäkin.

Jossakin vaiheessa, kun Jeesuksen elämästä ja opetuksista ei enää löytynyt isoja aiheita keskusteltavaksi, haastattelija siirtyi pohtimaan nykypäivää. Mitä Jeesus sanoisi/tekisi, jos hän eläisi tänään? Kysymystä ei muistaakseni ollut koskaan aiemmin kysytty minulta, mutta olin toki huomannut, että sen pohtimisesta oli tullut lähes muoti-ilmiö. No, ei sitä itse asiassa kovastikaan pohdittu, vaan se yleensä liittyi helppona retorisena voimakeinona lyhyisiin dictumeihin siitä sun tästä asiasta. Jos Jeesus eläisi tänään, niin kyllä hän tässä kohden tekisi niin että … Jos Jeesus eläisi tänään, niin kyllä hän opettaisi niin että … jne. Minulla oli ja on tällaisesta retoriikasta aika vankka mielipide, jota olen sittemminkin päässyt jakamaan. Tosin olen myöhemmin ehkä hiukan tasoittanut ilmaisujani, koska koin tuolloin Olohuoneessa haastattelijani pikkuisen hätkähtävän.

Sanoin nimittäin, että tuollaisella kysymyksellä johdateltuna vastaamisesta tulee täysin vastuutonta. Ajatellaanpa asiaa ensin vähän naivisti. Jos Jeesuksen kanssa identtinen ihminen syntyisi Suomessa, kasvaisi vaikkapa Lapissa 1960-luvulla, kävisi koulut ja ryhtyisi lääkäriksi, niin mitäköhän hän sanoisi tai tekisi siihen sun tähän asiaan liittyen? Onpa pölöä. Tai jos aikakone olisi ilmestynyt Jerusalemiin v. 30 ja tuonut Jeesuksen sieltä YKssa parhaillaan meneillään olevaan yleiskokoukseen, niin mitä hän silloin sanoisi, mitä? Minäpä kerron. Hän sanoisi: ”Miten täällä sisällä voi olla noin kirkkaita valoja!” (tosin arameaksi tai korkeintaan hepreaksi, kreikaksi tai latinaksi).

Noh, eiväthän ”jos Jeesus eläisi tänään” -argumenttia käyttävät koskaan oikeasti tarkoita, että Jeesus konkreettisesti eläisi tänään. Jo siitäkin syystä, ettei sellainen Jeesus mitenkään – kuten edellä nähtiin – voisi sanoa tai tehdä sitä, mitä ihmiset tällä argumentilla halutaan saada ajattelemaan tai uskomaan, että hän sanoisi tai tekisi. Kyseessä on retorinen voimakeino, jolla sen käyttäjän tulkinnalle Jeesuksen opetuksista luodaan autenttisuuden aura. Ikään kuin ei olisikaan kysymys puhujan omasta tulkinnasta tai mielipiteistä, vaan itsensä Jeesuksen. Retoriikan takana piileksii se suuri kysymys, miten 2000 vuotta sitten eläneen Jeesuksen opetuksia sovelletaan 2000-luvun maailmassa.

Ennen kuin mitään tämän kokoluokan kysymystä esitetään – ja tämän taisin sanoa silloiselle haastattelijallenikin – kannattaisi ottaa kunnolla selvää siitä, mitä Jeesus sanoi ja teki omana elinaikanaan. Vaikka haluaisi nimenomaan tutustua historian Jeesukseen, esim. erotukseksi kirkon Jeesuksesta, oivallinen ja helppo tapa aloittaa on kahlata UTn evankeliumit tarkkaan, jae jakeelta mietiskellen läpi. Evankeliumit kirjoitettiin korkeintaankin vain muutama vuosikymmen Jeesuksen kuoleman jälkeen ja ne ovat kaikissa tapauksissa huiman paljon lähempänä itse ilmiötä kuin me nykyajan olennot. Lisäksi tutkimuksen valtavirta suhtautuu niihin varsin luottavasti historian Jeesuksen lähteinä: ne antavat suurella todennäköisyydellä suurin piirtein luotettavan kuvan ko. historian henkilöstä. Kristillinen kirkkohan erottuu kaikesta muusta verrattavasta tai vertaamattomastakin nimenomaan uskomalla UTn kirjoittajien todistuksen Jeesuksesta. (Jos nimenomaan kirkko ei erottuisi tällä tavoin, miten sitten pitäisi kutsua niitä, jotka niin erottuvat, ja toisaalta mikä tuo muusta tällä tavalla erottumaton kirkoksi kutsuttu sitten aidosti olisi?) Tutkimuksen kannalta pointti on se, että jos evankeliumit olisivatkin huonoja lähteitä, jos niihin ei tutkimuksen näkökulmasta olisikaan luottamista, seurauksena ei olisi käänteinen tieto vaan yksinkertaisesti tietämättömyys. Toisin sanoen asia ei vääntämälläkään käänny asentoon, jossa tietäisimme Jeesuksen olleen selvästi erilainen kuin minkälaiseksi lähteet eli evankeliumit kuvaavat hänet.

Minulla on sellainen olo, että tällaisen opiskeluprojektin jälkeen monet ”jos Jeesus eläisi tänään” -argumentit karsiutuisivat. Ne kun usein tuntuvat perustuvan siihen, että Jeesuksen opetuksista muistetaan yksi sieltä, toinen täältä. Monesti myös näyttää siltä, että koko argumenttiin turvaudutaan siksi, että se, mitä Jeesus sanoi tai teki omana aikanaan, ei riitä tai ei kelpaa. Hänet siirretään nykyaikaan, jotta voitaisiin väittää jotain muuta, ts. mitä halutaan. Mutta jos evankeliumien opiskeluprojektin jälkeen argumentti yhä kiinnostaa, on seuraavaksi vuorossa hermeneutiikan eli tulkintaopin perus- ja jatkokurssi, aika jättipähkinä purtavaksi. Paitsi tietysti jos kirkon usko riittää, koska kirkkohan uskoo myös UTn kirjoittajien tulkinnan Jeesuksesta.

Haastattelu oli varsin tasa- ja täysipainoinen, hyvin vietetty runsas kaksituntinen mielestäni. En kyllä tiedä tuliko dokumenttisarjasta lopulta mitään. Minä lähdin siitä kotiin, mutta helsinkiläinen haastattelijani suunnisti vielä eteenpäin Turun kristilliselle opistolle. Lähetin hänen mukanaan terveisiä siellä työskentelevälle vanhalle tutulleni.