”No niin, ennen kuin aloitat kirurgisen operaatiosi, haluatko sanoa jotakin?”
Näin totesi Heikki Räisänen opponentilleni, jonka aiemmin minulle esittämiä uhkauksia olin omassa avauspuheenvuorossani paljastanut kokoontuneelle seminaariväelle. Oli yksi huippuyksikön Helsingin ja Turun osastojen yhteiskokouksista. Sitä pidettiin Turussa, ja mukana oli myös Upsalan seminaari ja sen jäsenistä gentlemanni-opponenttini Anders Gerdmar. Anders oli lounaalla kertonut aikovansa uutta paperiani käsittelevässä istunnossa katkoa kaikki luuni, repiä sisäelimeni irti ja tehdä minusta hakkelusta. Siis täysin teurastaa minut. Hm, raskas työ vaatii raskaat huvit. Lisäksi tämä tapahtui reimakkaalla 1990-luvulla.
Toivotin Andersin käsittelyn tervetulleeksi. Sillä viimeksi, kun hän luuli niin tehneensä, tutkimukseni menestyi hyvin, totesin ylirauhallisella äänellä ja heilauttelin ärsyttävästi erään julkaistun artikkelini eripainosta. Anders oli tosiaankin opponoinut minua aiemmin Upsalassa, kriittisesti silloinkin, mutta nyt hän osoitti selvästi kehittyneensä. Sitä ritiikkiä tuli, ja Anders vain hymyili. Samaan tapaan kuin Göran Persson, ei kuitenkaan näin. Siitä laajasta tutkimuksesta riittikin sitten jopa kolmeen eri julkaisuun:
“A Contagious Purity: Jesus’ Inverse Strategy for Eschatological Cleanliness”, Jesus Research: An International Perspective (eds. James Charlesworth with Petr Pokorný; Grand Rapids: Eerdmans, 2009), pp. 199–229.
“Jesus’ Inverse Strategy of Ritual (Im)purity and the Ritual Purity of Early Christians”, Anthropology in the New Testament and its Ancient Context (eds. Michael Labahn & Outi Lehtipuu; Leuven: Peeters, 2010), pp. 15–31.
“Jesus and the Purity Paradigm”, Handbook for the Study of the Historical Jesus (4 vols.; eds. Tom Holmén & Stanley E. Porter; Leiden: Brill Academic Publishers, 2011), pp. 2709–2744.
Kertokaa Andersille, jos tapaatte.
Mutta vakavasti. Anders itse ei saanut seminaaristaan aivan yhtä paljon kritiikkiä. Hän käsitteli natsisaksan eksegeettien edesottamuksia semiotiikan keinoin. Mietin, että Barthesin semiotiikan sijasta hänen olisi pitänyt panostaa Kristevaan – vai oliko se toisin päin – kun joku jo ehti sanoa sen. Se, mitä natsi-ideologiaa palvelleet eksegeetit tekivät, oli vakava juttu. Uuden testamentin riisuminen ”juutalaisista vaikutteista” paransi yhden kansanosan mahdollisuuksia selvitä ajan julmuuksista mutta heikensi erään toisen ryhmän edellytyksiä. Eksegetiikan vaikutuspiirissä olivat lähinnä nämä kolme, kirkko, Uusi testamentti ja Jeesus, ja päämääränä sellaisen kristillisyyden perusteleminen, joka olisi vapaa juutalaisuudesta. Siinä ratkaisevassa asemassa olivat ymmärrettävästi Uusi testamentti sekä Jeesus-kuva. Tarvittiin ei-juutalainen (mieluusti arjalainen) Jeesus sekä Uusi testamentti, jossa ei havaittaisi juutalaisen uskonnon piirteitä. Toisin sanoen irtautuminen historiasta!
Samat manööverit eivät uutena aikana ja uudessa kontekstissa ollenkaan välttämättä saa aikaiseksi entisenlaista efektiä. Kannattaa silti aina hetki miettiä, ennen kuin kristillisen kirkon siteitä historialliseen juutalaisuuteen höllennetään: tulkitaan Uutta testamenttia tai Jeesuksen opetuksia pidäkkeettömästi nykymaailman edellytyksistä käsin. Kuka tietää sanoa varmaksi, että uusi uusi tulkinta lopuksikin on eri maata kuin vanha. Historialla on enemmän kuin esteettistä merkitystä, vaikka Kristevan opettajat olisivatkin olleet toista mieltä.
Tämä ja kaikki muut huippuyksikön seminaarit olivat paitsi mielenkiintoisia ja opettavia myös erittäin hauskoja, eri syistä. Yksikön lopettamisseminaarissa teemaksi olikin otettu ”huumori”. Muistan eftersitsissä johtaneeni kaikki yhteislauluun ”Rikas mies jos oisin” (”Om jag hade pengar”).
Upsalan Carolina Redivivaan sisään tullessa saapui muistaakseni ensin jonkinlaiseen suljettuun eteiseen, kuin tuulikaappiin (mutta tietysti isoon; seinät olivat korkeista kivistä). Sen jälkeen oli aula, jossa jollakin tavalla sijoitettuina sijaitsi naulakoita, vessoja ja istumatiloja. Aulasta vasemmalla kädellä oli kulku kirjaston kahvilaan. Aulasta eteenpäin, suoraan ovien läpi, alkoi varsinainen kirjastoalue, hiljaisuus, lukupaikat, hakupäätteet, kirjastonhoitajat jne jne. Huomaan muistavani nämä hatarasti, mutta sisuksissani aula, käytävä kahvilaan sekä ovet varsinaiselle kirjastoalueelle tuntuvat kuitenkin selkeästi liittyvän yhteen.
C. Rediviva oli uskomattoman hyvä kirjasto. Siltä ainakin vaikutti, kun jo ensimmäisenä päivänä löysin kirjoja, joita olin tavoitellut kovasti ja kauan. Ensimmäisiä kirjoja, joita hankin käsiini, oli Edward Malatestan Interiority and the Covenant. ”Sisällisyys ja liitto” oli tarttunut haaviini, koska etsin mahdollisuutta tulkita Jeesuksen lausumaa jakeissa Luuk. 17:20-21 liittoteologian avulla. Jakeissa esiintyy kreikan pre/postpositio ἐντός. ”Jumalan valtakunta on ἐντὸς ὑμῶν.” Vanha kirkkoraamattu käänsi prepositiosanonnan ”sisällisesti teissä”, mutta uuteen kirkkoraamattuun oli tulossa monissa moderneissa käännöksissä yleistynyt ”teidän keskellänne”. Pro graduani ohjannut professori Jukka Thurén toimi Suomen raamatunkäännöskomitean asiantuntijana ja oli selvillä siitä, että esim. Ruotsin kirkon uudessa käännöksessä oli kuitenkin pitäydytty ”sisäisesti” -ilmaisussa. Harald Riesenfeldt, joka siellä puolella vaikutti paljon asioihin, oli hiljattain tutkinut ἐντός-sanaa, ja tullut tulokseen, ettei ἐντός voi merkitä ”keskellä” vaan ainoastaan (jonkin asian) ”sisällä”. Syvensin gradussani Riesenfeldtin tutkimusta ja päädyin vahvistamaan hänen ratkaisunsa: kohta on käännettävä ”Jumalan valtakunta on sisäisesti teissä”. Uudessa kirkkoraamatussamme se lopulta käännettiin ”teidän keskellänne”, mutta nootissa lisätään: ”Toinen tulkinta: sisäisesti teissä.”
Malatestan kirja ei tuossa vaiheessa osoittautunutkaan hyödylliseksi. Minulla oli ollut esiymmärrys siitä, että Jumalan valtakunnan ”sisäisyyttä” voisi perustella uuden liiton sisäisyydellä. Kuuluisa Jeremian kirjan profetia uudesta liitosta totesi mm. seuraavaa: ”Minä panen lakini heidän sisimpäänsä, kirjoitan sen heidän sydämeensä” (Jer. 31:33). ”Sisimpään” on hepreassa ilmaistu prepositiolla ב, ”-ssa/ä”, ja substantiivilla קרב, ”sisus”. בקרבכם ja ἐντὸς ὑμῶν molemmat tarkoittivat ”teidän sisällänne”. Jos Jumalan valtakunnan voisi nähdä korreloivan Jumalan liiton kanssa, olisi mahdollisuus ymmärtää, miksi Jeesus sanoisi valtakunnan olevan sisäinen asia – siis ainakin tässä yhteydessä. Muuten voisi olla vaikea selittää jae Luuk. 17:21 osaksi Jeesuksen opetusta. Malatestan kirja kuitenkin käsitteli sisäisyyttä ja liittoa 1. Johanneksen kirjeessä. Myöhemmin hyödynsin kirjaa kirjoittaessani artikkelia Paavalin teologiasta ja kun löysin eräälle paavalilaiselle aspektille vastaavuuden juuri tuossa, miten uuden liiton tietäminen ja kykeneminen ilmenivät 1. Johanneksen kirjeessä. Mutta Jeesuksen opetuksen tai jakeen Luuk. 17:21 tutkimiseen Malatestasta ei ollutkaan apua. Opin C. Redivivan jo silloin varsin kehittynyttä hakupäätettä ahkerasti käyttäessäni, ettei nimi eikä aina sisällysluettelokaan tuoneet varmuutta siitä, että jokin tutkimus olisi relevantti, tai ei olisi. Oli siksi parasta tilata kaikki hiukankin lupausta herättävä materiaali nähtäväksi.
Liiton sisäisyys ei sitten loppujen lopuksi noussut esiin väitöskirjassani. Asia olisi kuitenkin tutkimisen arvoinen. Mielenkiintoinen on esimerkiksi tärkeä jae Mark. 1:15: ”Aika (kairos) on täyttynyt, ja Jumalan valtakunta on tullut lähelle.” Siinä oleva paljon tutkittu ilmaisu ”tulla lähelle”, kreikaksi ἐγγίζω, ilmaistaan hepreaksi samalla sanalla kuin ”sisimpään” tuossa Jeremian kirjan jakeessa 31:33, siis sanalla קרב – aram. קרבﬡ – joka kuitenkin nyt toimii verbinä. Ja silloin, verbinä, קרב merkitsee ”tulla lähelle”. Ehkä tuo aika, jonka Jeesus sanoi täyttyneen, olikin uuden liiton aika, jolloin Jumalan valtakunta tulisi sisäisesti meihin. Se ei toki sulkisi pois muunlaistakin Jumalan valtakunnan (lähelle) tulemista.
Koin parisen vuotta sitten leudon trooppisen myrskyn, kun lueskelin erään artikkelikäsikirjoitukseni valmista edeltävää versiota Singaporen sataman kapakassa. Minulla on tapana aina käsitellä loppusuoralla olevat tekstit niin, että hankkiudun jonnekin muualle viimeistelemään ne, kauas työpöydästä toisin sanoen. Usein istun jossakin kahvilassa, kuten tässäkin tapauksessa. Pääasia on päästä irrottautumaan harjoitetusta puurtamisesta, samoista ympyröistä, joissa on tekstin luonut. Parhaan tuloksen tietysti saisi, jos pitäisi pienen tauon ennen viimeistelemistä. Sellaiseen vain on harvoin aikaa. Lisäksi varsin usein tuntuu siltä, että haluaa tekeleen äkkiä pois käsistään. Ajatus, että joutuisi jonkin ajan kuluttua vielä uudestaan paneutumaan siihen, ei innosta.
Useampia vuosia sitten Turussa oli kahvila, jonka vieressä roiskui keinotekoinen vesiputous, jopa ihan kohtuullisen kookas, niin että se kehitti varteenotettavaa kohinaa ja muuta veden meteliä. Kävin siinä kahvilassa usein viilailemassa tekstejä, koska minusta ääni auttoi selvästi keskittymään. Homman hoksattuani olenkin etsiytynyt vastaaviin paikkoihin aivan tarkoituksella.
Pieni trooppinen myrsky vesisateineen oli siis vain hyväksi irrottautumisessa. Vettä tuli aika lailla, mutta luulen silti, että se tosiaan oli vain vähäinen myrsky. Istuimme ulkona hyvän ja tukevan katoksen alla, mutta tuuli niin kovasti, ettei kastumiselta voinut välttyä. Oli ilta, melkein yö, ja vaikka keinovaloakin riitti ympärillä, salamoinnin saattoi erottaa helposti. Tietysti Singapore on muutenkin kaukana normaaliympyröistäni. Etäisyyden saaminen tekstiin ei toki edellyttänyt niin kauas menemistä, vähän muista syistä oleilin toisella puolella maailmaa. (On tosin myönnettävä, että odotan lisääntyvällä kärsimättömyydellä uran sitä vaihetta, jolloin voin aina julkaistessani lähteä kaukomatkalle.) Joka tapauksessa juuri tuollaisissa tilanteissa on nautinnollisia lukea tekstiä vähän niin kuin viimeistä kertaa, jo pitkälle hiottuna, fiilistellä paperille siirtämillään ajatuksilla.
Tuolla kertaa fiilistely oli myös erityisen helppoa, koska viittasin artikkelissani tekstiin, joka kertoi Nooasta ja vedenpaisumuksesta. Qumranin luolasta 4 löytynyt fragmentti 4QElect of God (4Q534 [4QMess ar]) tuntui kuvaavan Nooan syntymää. Kuvaileeko se hänen kasvojaan? Hänellä oli punainen tukka ja iholla luomia. Hänellä oli jonkinlaisia merkkejä reisissään. Nuoruudessaan hän ei ilmeisesti ollut mitenkään viisas ja tietäväinen, mutta oppi myöhemmin, kun oli tutustunut ”niihin kolmeen kirjaan”. Niiden avulla hän nyt tavoittaisi näyt ja ylemmät sfäärit. Hän osaa neuvot ja on harkitsevainen. Hän tuntee ihmisten ja kaiken elävän salaisuudet. Kaikki saavat ammentaa hänen viisaudestaan. Kaikki häntä vastaan suunniteltu paha tulee raukeamaan, vaikka viha on suuri. Koska hän on Jumalan Valittu. Hänen suunnitelmiaan ei mikään koskaan tee tyhjäksi. Kun hän syntyy ja henkäisee ulos ensimmäisen kerran (vai pitäisikö kääntää ”parkaisee ensimmäisen kerran”)… Tuskaisen fragmentaarinen tämä teksti. Puhutaan kaupungeista, rakennuksista, tuhoista, vesistä ja Valitun äänestä ja teoista.
Ja sitten: ”He/hän laskevat/laskee perustuksen hänen päälleen!” (יסודה עלוהי יסדון). (2:17.)
Tässä kai kuvataan Nooan uudisrakennustyötä vedenpaisumuksen jälkeen. Mutta entäpä jos puhe ei olekaan Nooasta vaan Messiaasta? Silloin kyseessä voisi olla vaikkapa temppeli ja sen perustukset. Kenen tai minkä päälle ne lasketaan ja kuka laskee? Heprean ilmaisut sallivat periaatteessa tulkinnan, jossa perustuksen laskee Messias ja sen ottaa päälleen joku toinen ihminen. Silloin taustaideana voisi olla samanlainen seurakuntatemppeli, joka tavataan muuallakin Qumranin kirjoituksissa ja joka voidaan nähdä myös Matteuksen evankeliumissa sekä esimerkiksi Paavalin kirjeissä. Tämä on kuitenkin vain yksi tekstin tulkintamahdollisuus, ja sen todennäköisyyttä on vaikea arvioida. Sen sijaan monet keskushenkilöstä annetut kuvaukset kyllä tuntuvat puoltavan sitä, että kyseessä ennemmin olisikin Messias kuin Nooa. Vai kuvataanko Nooa Messiaana?
Lähetän tekstiviestin Paraisille. Sitten nappaan taksin ja ajelemme jatkoille Orchard hotellille.
Kun lähdin Upsalaan kirjoittamaan väitöskirjaa, minulla oli edeltäjä. Sven-Olav Back tiedekunnastamme oli hiljattain tehnyt samaa reissua. Minun aloittaessani väitöstutkimusta hän oli jo kallistumassa loppusuoralle, mutta meni silti melkein kaksi vuotta ennen kuin hän väitteli, aiheenaan historian Jeesus ja sapattikäsky.
Olin Sven-Olavin seuraaja syvällisemmässäkin merkityksessä. Upsalan yliopiston kirjastossa, Carolina Redivivassa, sain häneltä vapaaksi jääneen lukupaikan. Kävimme varmistamassa tämän jo hyvissä ajoin syksyllä 1993, kun hän vielä käytti lukupaikkaa. Tapasin silloin yhden C. Redivivan kirjastonhoitajista, jolta sitten vuoden alussa lunastin paikan itselleni. Ei nimittäin ollut itsestäänselvyys, että kirjastosta olisi heti haluttaessa irronnut tilaa. Korvaukseksi toimin kuriirina ja toin doktor in spe Backille Suomesta hänen kotoaan housut, jotka hän tarvitsi, koska oli saanut kutsun piireihin. Siis paremmat housut.
Lukupaikka sijaitsi lukusalissa, joka oli avarampi, kuin olin missään sitä ennen nähnyt. Siinä ei kuitenkaan ollut pelkkää kehumista. Paikalle päästäkseen piti kulkea melkoinen matka kirjaston uumeniin, mutta ei tässä vielä mitään. Tuolini ja lukupöytäni sijainti oli tuon suuren salin toisessa kulmassa, ja suoraan sen takana, siis selkäni takana, oli lukusaliin johtava oviaukko. En ole viluilevaa sorttia, mutta kun kevättalvi -94 oli Upsalassa railakkaan kylmä, ei tuossa spotissa voinut vedon tähden istua pidempiä aikoja ilman ulkovaatetusta.
Mutta olin Sven-Olavin seuraaja vieläkin syvällisemmässä merkityksessä. Upsalassa hän oli asunut Biblicum-nimisen instituutin fasiliteetissa. Sain nyt samasta paikasta samaan hintaan vuokralle saman huoneen, jossa hän oli majaillut. Huone oli hyvä, mutta siinä oli pikku ehto. Biblicumissa järjestettiin ajoittain tapahtumia, ja jos silloin ilmeni tarvetta majoittaa joku yöksi, minun piti väistyä huoneestani, joka oli isohko, toiseen huoneeseen, joka oli pienehkö. Ehtoa ei onneksi pantu täytäntöön minun vuokralla ollessani. Du hadde lämnat din form i madrassen, totesin vain Sven-Olaville tavattuani hänet Biblicum-kauteni jälkeen ensimmäistä kertaa.
Olin siis Sven-Olav Backin seuraaja monessa ja monella tapaa. Pidin lippua korkealla ja paikkaa asuttuna. Kun hän oli tehnyt niin ennen. Tässä pienessä kuvauksessa on itse asiassa kyse valtavasta ja keskeisestä raamatullis-juutalaisesta ja kristillis-teologisesta asiasta, suksessiosta! ”Suksessio: Seuraanto, siirtyminen toisen tilalle hänen oikeuksiinsa ja velvollisuuksiinsa. Vrt. apostolinen suksessio.” – K. Turtia, Sivistyssanat. Otava: 2001, s. 942.
Toistaiseksi viimeisin efforttini liittoteologian ja Jeesuksen julistuksen liittymäkohtien tutkailemisessa liittyi suksessioon. Se oli tosin vain yksi juonne asiassa mutta minusta mielenkiintoinen. Heprealaiskirje tunnetusti julistaa Jeesuksen liiton välittäjäksi eli vähän kuin suksessaattoriksi. Erityisesti hän on paremman liiton välittäjä, millä viitataan uuteen liittoon (Hepr. 8:6 [tosin lat. ”mediator”]; 7:22; 12:24). Jeesus-traditio – vielä tunnetummin – kertookin tilanteesta, joka voitaisiin jopa nimetä hetkeksi, jolloin Jeesus välitti liiton: ”Tämä on minun liittovereni” (Mark 14:24). Tai kuten teksti Luukkaan evankeliumissa kuuluu: ”Tämä malja on uusi liitto minun veressäni” (Luuk. 22:20).
Heprealaiskirjeen esittämä välittäjäajatus ei sinänsä, pohjimmiltaan ole kristillinen keksintö eikä anakronismi, josta Jeesus ei olisi voinut tietää.
Jumala teki liiton Abrahamin kanssa. Siitä kerrotaan useammassakin kohtaa Ensimmäistä Mooseksen kirjaa. Seuraavaksi Jumala teki liiton Abrahamin pojan, Iisakin kanssa, mikä myös mainitaan erikseen (1. Moos. 17:19, 21). Entä Jaakob, Iisakin poika? Varsinaisesta liitonsolmimistapahtumasta Jumalan ja Jaakobin välillä ei ole mainintaa, vaikka Jaakobilla tosin oli muita läheisiä kohtaamisia Jumalan kanssa (1. Moos. 28:12-22; 32:24-30), ja Iisakilta hän sai siunauksen, jota Iisak ei voinut enää toistaa ja antaa toiselle pojalleen (1. Moos. 27:1-40). Monissa Vanhan testamentin kirjoissa kuitenkin esiintyy täysin totunnaisena tapa puhua Jumalan liitosta Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin kanssa (esim. 3. Moos. 26:42).
Näihin tapauksiin liittyy luonnollisesti monia mielenkiintoisia kysymyksiä, mutta kiinnitän nyt huomiota siihen, että liiton solmimisen osapuolena on aina tietty yksi henkilö. Toisin on myöhemmin Siinailla vuoren juurella. Heprealaiset ovat vapautuneet Egyptin orjuudesta ja kulkeneet erämaavaellusta. Koko ajan on yksi tietty yksilö, Mooses, näytellyt ratkaisevaa roolia siinä, mitä on tapahtunut. Kuitenkin Jumalan liitto Siinailla tehdään nimenomaan kansankanssa, ei Mooseksen. Ymmärrettävästi liitossa Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin kanssa ei kansa voinut olla osapuolena, koska siitä oli silloin olemassa vain lupaus. On jännittävää havaita, että kun kansa lankeaa kultaisen sonnin palvontaan, Jumala lausuu siitä tuomion, mutta Mooses saa kuulla varsin tutulta kuulostavat sanat:
Minä näen, että tämä kansa on uppiniskainen. Jätä minut nyt rauhaan, että vihani saa leimahtaa heitä vastaan ja tuhota heidät. Mutta sinusta minä teen suuren kansan. (2. Moos. 32:9-10.)
Jumala itse asiassa tarjoutuu tekemään Mooseksesta uuden Abrahamin (vrt. esim. 1. Moos. 12:2), jonka kanssa hän arvattavasti olisi myös solminut liiton, mutta tilanne ei etene siihen suuntaan.
Mooseksen ratkaisevan tärkeästä asemasta huolimatta hänestä ei myöhemminkään ilmene samanlaista puheenpartta kuin Abrahamista, Iisakista ja Jaakobista; Jumalan ei kerrota viittaavan liittoonsa Mooseksen kanssa. Mutta toisenlainen mielenkiintoinen puheenparsi Mooseksesta ja liitosta voidaan tavata. Jeesuksen aikanakin todennäköisesti ajankohtainen kirjoitus nimeltä Mooseksen testamentti kutsuu Moosesta liiton välittäjäksi (Moos.t. 1:14). Mooses välittää, vie eteenpäin sen liiton, jonka Jumala oli solminut Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin kanssa. Kirjoitus myös kertoo, kuinka Mooses vuorostaan antoi liiton eteenpäin Joosuan välitettäväksi: ”Jumala on valinnut sinut minun seuraajakseni tässä samassa liitossa” (Moos.t. 10:15). Osuu sopivasti, että Mooseksen testamentti on olemassa latinankielisenä käsikirjoituksena. Tuon korostetun sanan kohdalla on latinassa käytetty ilmaisua successor. Suksessiostahan tässä on kyse.
Materiaaleja on paljon, mutta ikä ja terveys eivät välttämättä riitä tekemään niistä artikkelia. Esimerkiksi ajattelen, että ”profeettojen suksessio”, josta Josefus puhuu (Apion 1:41; kreik. διαδοχή), pohjaa jollakin tavalla Moosekseen liittyvään ennustukseen jakeissa 5. Moos. 18:15-19. Myös Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin roolista suhteessa suksessioon olisi lisää sanottavaa. Ja tietysti Jeesuksesta.
Pointti tässä ja nyt on vain se, että Jeesuksen aiemmin edellä mainittujen liitosta lausumien sanojen takana voidaan nähdä varhaisjuutalainen suksession konsepti, jota hän sovelsi omalla tavallaan omaan toimintaansa. Jeesuksen aikalaiskonteksti siis tarjosi pohjaa tulkinnalle, jossa hän katsoi toimivansa liiton välittäjänä. Ja, kuten Uuden testamentin pohjalta sen voisi lukea, niin tuli uuden liiton seuraanto apostoleille. Mutta Jeesus näyttäisi olleen muutakin kuin välittäjä, kun hän kutsui liittoa uudeksi ja sitoi sen itseensä. Lisäksi kyseessä ei ollut liitto Jeesuksen ja Jumalan välillä, vaan Jeesuksen liitto seuraajiensa kanssa.
Vielä yhdessä merkityksessä olin Sven-Olavin seuraaja. Muutama vuosi hänen jälkeensä väittelin minäkin historian Jeesuksesta. Ja siitä success(io) on itse asiassa vain lisääntynyt pienessä oppiaineessamme. Tästä osoitteesta voi vaikka käydä katsomassa.
Tutustuin mieheen nimeltä Takso (vaiko Taxo?) ensimmäisen kerran vuoden 1994 alussa Upsalan yliopiston kirjaston, Carolina Redivivan, lehtilukusalissa, joka ainakin silloin sijaitsi jossakin rakennuskompleksin alimmista kerroksista. Hurjan paljon isompi tila kuin vastaava Åbo Akademissa. Kävin läpi valtavan määrän resensioita, ennen kuin vasta varsinaisesti ryhdyin etsimään ja kopioimaan artikkeleita.
Mahtoiko olla artikkeli vaiko artikkelin tai jonkin isomman tutkimuksen resensio, jossa siis törmäsin Taksoon. Saksankielistä tekstiä kuitenkin, muistaakseni. Tutkimuksessa pohdittiin muistaakseni sitä, olisiko Taxo ollut jossakin vaiheessa joillekin jonkinlainen messiashahmo. Kerrassaan ihmeellistä, ihmeellinen nimi, ajattelin. Kun oikein keskityn, kykenen vielä saamaan tuntuman lukusalin tuoksusta, joka tuli siellä sijanneista tuhansista journaleista.
Takso meni luolaan ja kuoli siellä poikineen, joita oli seitsemän. Silloin Jumalan valtakunta tuli voimassaan, näkyvällä tavalla ja niin, ettei asiasta voinut kukaan missään maailman kolkassa, idässä tai lännessä, erehtyä. Mikä hänen toiminnassaan oli sellaista, että sillä oli tuommoiset aivan ylimaalliset seuraukset?
Johtuiko se siitä, että Taxo poikineen kuoli rikkomatta sapattia? Itse asiassa he kuolivat, koska eivät rikkoneet sapattia (puolustautuakseen hyökkääjiltä). Myöhemmin rabbit opettivat, että jos edes kerran koko Israel pitäisi sapatin, Jumalan valtakunta tulisi. Voi ajatella, että Takson toiminnan eli siis toiminnattomuuden esimerkin avulla sapatin pitäminen onnistui koko kansalle siinä tilanteessa ja maailmassa, johon hänet on kuvattu.
Tai sitten Jumalan valtakunta tuli Taxon ja hänen poikiensa annettua hurskaana uhrina elämänsä. He eivät säästäneet henkeänsäkään voidakseen pitää Herran sapatin. Niinpä heidän verensä vuosi. Huusiko se kostoa, joka Jumalan valtakunnan tullessa säälimättä kohtasi kaikkia jumalattomia? Vai ansaitsiko se pelastuksen niille, jotka välttivät tuhon?
Miten ylipäätään yhden henkilön (ja millä tavoin hänen seitsemän poikaansa siihen liittyvät) panos voi olla näin ratkaiseva? Alan ymmärtää, miksi Taksosta on ajateltu messiasta, mutta se ei selitä, mitä erityistä hänessä oli. Siis niin, että se, mitä hän teki, mitä se sitten lopulta olikaan, sai Jumalan valtakunnan ilmestymään saman tien. Taxosta kerrotaan Mooseksen testamentti -nimisessä kirjoituksessa, mutta ei hän mikään Moses Redivivus ole.
Jeesus kytkeytyy Takso-kertomuksen havainnollistamaan ongelmaan kysyessään, voiko sapattina pelastaa ihmisen. Taxohan olisi vastannut ei, mutta hänen aikalaisistaan jotkut olivat olleet sitä mieltä, että sapattinakin sai kyllä puolustautua. Sapatin sai rikkoa oman ja toisen hengen pelastamiseksi. Näin ajattelivat Mattatiaksesta ja hänen viidestä pojastaan polveutuvat makkabilaisruhtinaat. Heidän suhtautumisensa sapattiin ei sanota tuoneen Jumalan valtakuntaa, mutta heidän aikanaan kylläkin Israelin valtakunta laajeni suurimmilleen. Joka tapauksessa Jeesuksen opetus sapatista perustui siihen, että Jumalan valtakunta oli jo tullut, hänen mukanaan, hänen toiminnassaan. Se hänessä oli erityistä.
Voisi olla mukava muistella ja sillä tavoin ikään kuin vähän elää uudelleen noita nyt jo 22 vuoden takaisia asioita, mutta pelkään, että siitä syntyisi vain tylsää tekstiä vailla mitään erityistä tarkoitusta. Jos kuitenkin nyt sellaiseen ryhdyn, niin ainakin voisin samalla palauttaa mieleeni myös niitä tuoksuja C. Redivivan lehtilukusalista, ehkä muutakin, mitä on tullut sen jälkeen nuuhkittua eri näköisissä ja hajuisissa saleissa. Tuskin Jumalan valtakunta silloin tulisi näkyvällä tavalla tai välttämättä muutenkaan. Mutta ehkä sitä varten ovat toiset ihmiset. Tai ainakin tilanteet.
