Joel Marcus pitää esitelmää historian Jeesuksen konferenssissa, joka järjestetään SBLn vuotuisen konvention osana San Franciscossa. Hotel Nikkosta on tilaisuutta varten varattu todella iso sali, ja se tuleekin vain puoliksi täyteen. ”Ennen kuin kissanne kuoli, se näytti tältä” – Marcus vääntää naamansa hämmästyneeseen ilmeeseen. ”Kuoltuaan se näytti tältä” – toisenlainen ilme. En enää muista, mihin tämä tarkemmin ottaen liittyi, mutta jotain ennen-jälkeen -aspektia hän siinä yritti havainnollistaa. Aina on joukossa luennoitsijoita, jotka haluavat miettiä yleisöäkin ja välillä keventää esitystään. Tietysti jos tieteen täytyy olla haudanvakavaa, silloin asia on ymmärretty väärin. Siis se ajatus, että vasta haudanvakavuus tekee tieteen, on väärinymmärrys. Paitsi patologiassa (ääni päälle).
Afrikasta tullut kokousedustaja käyttää keskusteluosuudessa kiihtyneen puheenvuoron ja kysyy Marcukselta ihmetellen, mihin Jeesus-tutkimusta oikein tarvitaan. Näin hän asian muotoili, mutta itse asiassa hän tarkoitti kysyä, mihin akateemista Jeesus-tutkimusta tarvitaan. Aiemmin sillä viikolla nimittäin oli ollut luento, joka ei hänen mielestään millään tavalla ylösrakentanut. Itse ajattelisin, että on hyvä, että teologiaa tehdään eri tahoilla, eri instituutioissa. Juuri meidän aikanamme kuitenkin on entistä tärkeämpää säilyttää myös akateeminen asiantuntemus tälläkin tietämisen saralla. Se asiantuntemus palvelee viime kädessä myös uskonnollisia instituutioita, ellei muuten niin sparraajana. Mutta kyllä muutenkin, kuten Marcus onnistui vastauksessaan osoittamaan, vaikkei hänen esitelmänsä ollutkaan tunnekuohun aiheuttaja. Itse asiassa vain harvat aiheuttavat sellaista.
Lawrence Schiffman puhuu plenumissa Parc 55 hotellissa Kuoleenmeren kääröjen löytymisen ja tutkimisen historiasta. Kello on reilusti yli 18 ja San Franciscossa on jo pimentynyt. Aurinko laskee siellä ainakin marraskuussa jo varsin varhain, jo melkein neljältä, jos nyt muistan oikein. Tuntuu hiukan kummalliselta, kun muuten ilmapiiri on suomalaisittain melkein kesäinen. Iso, hämmästyttävän iso sali on aivan täynnä. Schiffmania on taaempaa vaikea nähdä, mutta ääni onneksi kuuluu hyvin, vaikka ihmiset ja kokolattiamatto toimivat tehokkaina vaimentimina. Jotenkin Schiffmanin ulkomuoto sopii siihen, mitä olen mielessäni kuvitellut nimen ja tekstin perusteella. Ääni ja ääntämys kuitenkin on niin amerikkalainen niin amerikkalainen. Hän kertoo, kuinka Qumranin luolissa oli niin fragmenttia niin fragmenttia, ja kaikki on pitänyt ja pitää erikseen tutkia perinpohjaisesti. Joten ei ihme, että vielä 1990-luvulla on yksi jos toinenkin fragmentti julkaisematta.
Yksi sellainen oli 4QDa (4Q266), joka julkaistiin ensimmäisen kerran 1991: A Preliminary Edition of the Unpublished Dead Sea Scrolls: The Hebrew and Aramaic Texts from Cave Four (Wacholder & Abegg). Siinä oli palanen kirjoitusta Damaskusdokumentista ja juuri sopivasti sellaista tekstiä sisältävä palanen, joka puuttui aiemmin tunnetuista Damaskusdokumentin käsikirjoituksista. CD 13:14-18 selittää, että kukaan Jumalan liittoon kuuluva (kyseessä yhden sortin juutalaiset, todennäköisesti qumranilaiset) ei saa käydä kauppaa helvetin lapsien kanssa (muut juutalaiset) muuten kuin käteisellä. Kauppakumppanuutta ei saa solmia leirin (= yhdyskunnan) valvojan tietämättä eikä ilman kirjallista sopimusta. Sitten sanotaan: ”Sama koskee מגרשׁ, ja hän י … he vastaavat hänelle laupiaalla rakkaudella, eikä hän kanna heille kaunaa.”
Harmillisen fragmentaarista tekstiä siis, mutta myös kirjainten מגרשׁ tulkinta oli ongelmallinen. Jos kyseessä on substantiivi, sana tarkoittaa yleistä, avointa maa-alaa. Jos kyseessä on verbi, ilmaisu voidaan suomentaa, uskokaa tai älkää, ”hän joka eroaa vaimostaan”. Moni tutkija ajatteli, että vain jälkimmäinen ratkaisu sopii asiayhteyteen: myös avioerosta piti tiedottaa valvojalle ja siitä piti tehdä kirjallinen dokumentti. Joidenkin tutkijoiden mielestä kuitenkin kyse oli jostakin maapalasta – siitäkin huolimatta, että ”sama koskee maapalstaa, ja hän …” ei tunnu merkitsevän tässä asiayhteydessä mitään.
Oli kaksi syytä, miksi maapala-tulkinnasta ei haluttu heti luopua. Ensinnäkin teksti oli puutteellinen ja jäi siksikin jonkin verran epävarmaksi. Tärkein oli kuitenkin toinen, sisällöllinen syy: qumranilaisten ajateltiin elelevän yhteisössään munkkiluostarityyliin. Oli monta seikkaa, jotka puhuivat sellaisen olettamuksen puolesta, vaikka on myös todettava, ettei sitä ihan vedenpitävästi luultu tiedettävän. Nyt tässä sitten oli osoittautumassa, että Damaskusdokumentti, jota oli käytetty Qumranin yhdyskunnassakin, ohjeistaa yhteisön jäseniä ja valvojaa aviollisessa kysymyksessä. Qumranin yhteisön tiedetään tosiaankin käyneen kauppaa ulkopuolisten (”helvetin lapsien”) kanssa. Olisi siis vaikea tulkita avioliittoa koskevaa ohjettakaan vain hypoteettiseksi. Niinpä noiden kirjainten מגרשׁ vuoksi koko yhteisön olemus olisi ehkä ajateltava uudestaan! Asiassa ei parannut hötkyillä.
Fragmentti 4QDa (4Q266) kuitenkin muutti tilanteen. Siitä saatiin muutama kirjain lisää: ייסר את בניהם. Näin voitiin nähdä, että tuosta kiistanlaisesta sanasta jatkuva lause kuului ”ja hän kehottaa lapsiaan…” Oli selvää, että avioliitosta tässä oli kyse.
Pohditaanpa vitsailematta ja kiihtymättä. Esimerkiksi nyt tällaista Qumran-löydöstä ei voi tutkia kunnolla tutkimatta sitä aivan yksityiskohtiaan myöten. Kuka kertoisi, mitkä pikkujutut saa jättää huomiotta ja mistä hän tietäisi sen tutkimatta niitä ensin? Tutkimatta jättäminen merkitsisi samaa kuin unohtaminen, ja jos tieto unohdetaan, merkitsee se samaa, kuin sitä ei olisi olemassakaan, ts. sitä ei tiedetä. Entä mistä tietää, mitä ei tarvitse tietää, ennen kuin tietää sen?