Miten Lontoon Westminster Abbeyhyn mennään muuten kuin lippujonon kautta? Yhytät ensin portilla pienessä kopissa istuvan vartijan. Kerrot hänelle, ketä olisit tulossa tapaamaan ja mikä aika on sovittuna. Vartija soittaa kyseiselle henkilölle ja kuvailee tälle, miltä näytät. ”Minun pituiseni, tummat hiukset, silmälasit, musta puku ja kravatti. Yksin ja ei kantamuksia.” Niin, ja vietin myös syntymäpäivääni.
Astun sisään kapeahkosta portista ja kävelen epämääräisen oloisena pidemmälle fasiliteettiin. Turisti-ihmisiä seisoskelee jonoissa. Eräässä kulmassa pohdin kovasti, pitäisikö minun kääntyä vasemmalle vaiko jatkaa vain suoraan. Päätän jatkaa suoraan, vaikka jotenkin jo tiedän, että se on todennäköisesti väärä ratkaisu. Tulkinta-analyysissa minulla vain on aina tarve ensin sulkea pois ne vaihtoehdot, jotka eivät johda mihinkään. Tietenkin vaihtoehdot on silti ensin tarkistettava. Siksipä kai nyt lähes tieten painelin virstan väärään.
Joopa joo. Teen u-käännöksen, kun mitään järkevää ei tule vastaan, ja palaan takaisin kulmaan, jossa olin kohdannut turistijonoja. Paikalla haahuilee pari brittiä, jotka eivät näytä lainkaan oppailta. Otan toiseen katsekontaktin. ”Sir, can I help You?”, hän kysyykin heti. ”Yes, I am supposed to meet Dr. Tom Wright but I seem to be out of my way.” ”Please follow me, Sir,” hän toteaa, ja molemmat lähtevät kanssani vasemmalle päin. Kävelemme aikamme yhteen suuntaan ja pian toiseen suuntaan kulkien katetussa isossa hallikäytävässä. ”So silly of me to get lost that easily”, valitan toiselle lakeijalle jotain sanoakseni. ”That’s alright, Sir. These corridors can be …” Oikeastaan en enää tarkemmin muista, miten hän vastasi. Jotain hyvin kohteliasta ja lohduttavaa kuitenkin, mikä oli mukavaa, koska minua jännitti vähän. Brittiläinen etiketti! Todella upeeta!
Kävelyä olikin aika pitkälti sekä pari kääntymystä sinne ja tänne, kunnes saavuimme jonkin puoliksi linnalta näyttävän rakennelman osan luo. Kaimani otti minut alaovella vastaan ja vaihtoi muutaman vitsin saattajieni kanssa, jotka palasivat. ”Haluatko kahvia”, ”ihan hienot näkymät täältä, eikö totta”, ”tämä tässä on vaimoni”, ”näyttäisitkö kartalta missä Turku on”, ”entä Karjala”. Kerroin, että Suomessa ortodoksinen kirkko on toinen kansankirkko. Puhuin kreikkalaiskatolisesta kirkosta (Greek catholic), koska olen englanninkielellä tottunut käyttämään ortodoksinen-sanaa tyystin toisessa merkityksessä. Kaimani oli kuitenkin tarkkana ja halusi heti täsmennystä, koska kreikkalaiskatoliset ovat oikeasti oma juttunsa. Vaihdoimme pari sanaa juuri ilmestyneestä kirjastani. Pohdimme bultmannilaisen muotokritiikin nykyroolia. Ovatko ”kyyneleet ja turhautuminen” lopultakin välttämätön paha? Kysymys ”kolmannen etsinnän” rajoista sai kaimani pohtimaan lähimenneisyyttä.
Keskustelimme aika pitkään. Paikka oli valtavan iso ja siinä oli paljon isoja ikkunoita. Suorakaiteen muotoisen huoneen toisessa päässä oli iso työpöytä. Mielenkiintoista. Siinä siis kaikki syntyy. (Tämä oli ja on valtavan tuottelias kaveri.) Sitten yhtäkkiä hän rupeaa puhumaan jostakin, josta en ihan täysin saa selvää. ”Hai kristsnm…” tai jotain siihen suuntaan. Sanoiko hän high criticism? Eksegetiikassa on perinteisesti tehty eräänlainen jako low criticism ja high criticism -lähestymistapojen välillä. Jeesus-tutkimus on ilman muuta high criticism, mutta niin on tietysti moni muukin asia. Annan yhden esimerkin muusta ”hai krititsnmn”:stä. Se liittyy myös bultmannilaiseen muotokritiikkiin ja sen ongelmiin.
Varhaisimmista teksteistä käy ilmi, että varhaiset kristityt törmäsivät moniin ongelmiin aivan varhaisimmasta alusta alkaen. Paavali perusteli seurakuntia ympäri levanttia ja kierteli myöhemmin ratkaisemassa niissä syntyneitä pulmatilanteita. Paavali myös ahkerasti kirjoitteli eri seurakuntiin. Samaa tekivät Pietari ja Johannes, hekin keskeisiä varhaisen kristillisyyden johtohahmoja, vaikka eivät siinä määrin (tehneet) kuin oppineempi uskonveljensä. Nuoria seurakuntia eri puolilla maailmaa askarruttivat monet asiat:
- Kenet pitäisi ympärileikata?
- Miten pakanoihin tulisi suhtautua?
- Kielilläpuhuminen, mitä?
- Miten käyttää hengellisiä lahjoja?
- Mikä päivä pitäisi pyhittää?
- Saako lihakaupasta ostettua lihaa syödä vapaasti?
- Milloin pitäisi paastota?
- Miten ehtoollista pitäisi viettää?
- Mitä seuraa siitä, jos ei-uskova aviopuoliso eroaa?
Nuori ja hajalleen sijoittunut kristittyjen yhteisö oli näiden ja muiden kysymysten kanssa usein todellisissa ongelmissa. Eivätkö he koskaan kysyneet WWJD, toisin sanoen: Mitä Jeesus tekisi?
Kyllä varmasti kysyivät. Mutta mitä siitä seurasi, onkin aivan toinen asia. Bultmannilaisen teorian mukaan olisi pitänyt käydä niin, että Jeesus-traditioita syntyi (lue: keksittiin) varhaiskristittyjen tarpeisiin. Tämä saattoi tapahtua esimerkiksi niin, että varhaiskristilliset profeetat toivat ikään kuin kuolemanrajan takaa Jeesuksen vastauksia seurakuntia askarruttaneisiin pulmiin. Näin olisi syntynyt huomattava osa Jeesus-traditiosta, eli käytännössä evankeliumien kertomukset Jeesuksesta.
Totuus on kuitenkin toisenlainen:
Kenet pitäisi ympärileikata? Evankeliumit eivät hiiskahdakaan ympärileikkauksesta. Miten pakanoihin tulisi suhtautua? Evankeliumeissa on useampiakin tekstejä, jotka liittyvät pakanoihin, mutta yksikään niistä ei vastaa juuri seurakuntia askarruttaneisiin kysymyksiin. Kielilläpuhuminen, mitä? Asia ei lainkaan ilmene evankeliumeissa. Miten käyttää hengellisiä lahjoja? Ainoat harvat hengellisiin lahjoihin liittyvät evankeliumitekstit eivät millään tavalla vastaa tähän kysymykseen. Mikä päivä pitäisi pyhittää? Jeesuksen toimintaa sapattina kuvaavat tekstit esittävät kristologisen pointin eivätkä lainkaan puutu käytännön kysymykseen. Saako lihakaupasta ostettua lihaa syödä vapaasti? Kysymys ei mitenkään nouse esille evankeliumeissa. Milloin pitäisi paastota? Paastoa käsittelevät tekstit evankeliumeissa eivät sanallakaan puutu tähän kysymykseen (ei edes νηστεύσουσιν ἐν ἐκείνῃ τῇ ἡμέρᾳ). Miten ehtoollista pitäisi viettää? Evankeliumien ehtoollistraditio ei vastaan yhteenkään ehtoollisenvietossa ongelmaksi muodostuneeseen kysymykseen. Mitä seuraa siitä, jos ei-uskova aviopuoliso eroaa? Evankeliumeissa Jeesuksen avioliittoon ja avioeroon liittyvät ohjeet kylläkin luovat sen tilanteen, josta kysymyksen ilmentämä ongelma kumpuaa. Ohjeista ei kuitenkaan löydy mitään ongelman ratkaisuksi kelpaavaa. Kuvaavaa on, että Paavali toteaa tämän, ja pyrkii sitten ratkaisemaan pulman korostaen, ettei kyseessä ole Jeesuksen lausuma vaan Paavalin oma ajatus.
Ainakaan siis näissä monissa hyvin keskeisissä pulmakysymyksissä varhaiskristityt eivät suinkaan keksineet ”taannehtivasti” Jeesuksen opetuksia ja sijoittaneet niitä evankeliumeihin. Miksi ihmeessä he eivät tehneet niin, kun olisivat siten päässeet paljon helpommalla? En minä tiedä. Eivät varmaan halunneet. Ehkä ”tarkoitus pyhittää keinot” on varhaiskristittyjä ajatellen liian kyyninen ratkaisumalli. Kyllä minustakin asioiden olisi hyvin voinut olettaa menneen niin, että kun tuli kiistoja, ne ratkaistiin sepittämällä tarpeen mukaan Jeesus-traditioita. Näin ei kuitenkaan ainakaan näiltä näkyviltä merkittäviltä osin tapahtunut.
Oivallus onkin, että kiistoja syntyi, kun niihin ei ollut olemassa selkeää Jeesus-traditiota ja koska sellaisia ei tavattu omasta takaa kyhäillä ratkaisuiksi. Jos siis pohdimme seuraavaa kahta kuvausta,
- asiaa koskevien Jeesus-traditioiden puute synnytti ongelmia
- ongelmat synnyttivät asiaa koskevia Jeesus-traditioita
voidaan ensimmäistä pitää toimivana ja jälkimmäistä toimimattomana.
Tässä siis esimerkki high criticismistä. Siis huom. juttu kokonaisuudessaan, ei niin että ylempi ranskalainen viiva olisi low ja alempi high.
Lopulta ymmärsin, ettei kaimani puhunutkaan high criticismistä vaan Heikki Räisäsestä, joka oli Suomen kansainvälisesti tunnetuin raamatuntutkija. Räisänen oli toiminut väitöskirjani opponenttina. Siitäkin vaihdoimme muutaman sanan Westminster Abbeyssä.