”Fariseus ja publikaani rukoilemassa” (Luuk. 18:9-14) on yksi tunnetuimmista Jeesuksen vertauksista. Vertauksen kuva fariseuksesta ja hänen rukouksestaan nousee keskeisesti juutalaisesta traditiosta.
Jumala, minä kiitän sinua, etten ole sellainen kuin muut ihmiset, rosvot, huijarit, huorintekijät tai vaikkapa tuo publikaani. Minä paastoan kahdesti viikossa ja maksan kymmenykset kaikesta, siitäkin mitä ostan. (Luuk. 18:11-12.)
Samantapainen rukous sekä rakenteeltaan että sisällöltään on löytynyt eräästä Qumran-hymnistä:
Herra, minä kiitän sinua, ettei kohtalonani ollut kuulua valheen seurakuntaan ja etten toimi tekopyhien lailla, vaan olet sulkenut minut suosioosi ja anteeksiantamukseesi ja runsaassa armossasi … kaikkiin säädöksiin … (1QH 15(7): 34-35.)
Molemmissa teksteissä rukoilijat antavat ensin kunnian Jumalalle. Sitten seuraavat järjestyksessään ”negatiiviset” kiitokset ja ”positiiviset”. Ensinnä rukoilija kiittää Jumalaa siitä, ettei hänelle ole käynyt huonosti kuten langenneille ihmisille. Toiseksi hän mainitsee oman onnistuneen tiensä. Fariseuksen yksityiskohtainen lista, jota hymnissä vastaa vain lyhyt ilmaus ”valheen seurakunta”, perustunee kerronnallisiin tekijöihin: näin listaan on helppo sisällyttää maininta vertaukseen olennaisesti kuuluvasta publikaanista.
Fariseus listaa myös tarkkaa lainnoudattamistaan, mikä tekee hänet rukouksessaan kovin itsevarmaksi – ja aivan oikein niin. Hänhän on täyttänyt lain enemmän kuin hyvin. Paasto, josta hän puhuu, on kokonaan vapaaehtoista. Silti hän harjoittaa sitä säännöllisesti kahdesti viikossa. Ostetuista tavaroista taas ei Tooran mukaan tarvinnut maksaa kymmenyksiä, vaan tämän vastuun Toora langetti myyjälle. Tosin sanoen myyjän olisi jo pitänyt maksaa kymmenykset, ja jos ostajakin teki niin, tavarasta maksettiin kymmenykset tarpeettomasti kahdesti. Fariseukset kuitenkin pyrkivät täydellisyyteen. Siksi he varmuuden vuoksi, esimerkiksi jos he eivät henkilökohtaisesti tunteneet myyjää, maksoivat ostostensa kymmenykset uudestaan omasta pussistaan.
Niinpä fariseus on syystäkin itsevarma ja ylpeänoloinen. Hänhän on tehnyt jopa enemmän kuin pitäisi. Mistä arvomaailmasta käsin pitäisimme tätä pahana asiana? ”Itsevarman mahdoton turvata Herran armoon on”, lauletaan kirkkomme luterilaisessa ehtoollisvirressä. Mutta se onkin kristinuskoa – ja perustuu muuten keskeisesti tämän käsittelyssä olevan vertauksen opetukseen. Silti juutalaisuudesta käsin katsottuna asia oli aivan kohdallaan, ja fariseus rukoili niin kuin kuuluikin, mistä näemme kohta lisäesimerkin. Todettakoon sitä ennen kuitenkin, ettei ko. rukous toki edusta juutalaisuuden koko arvomaailmaa, vaikka näyttääkin yhden todellisen puolen siitä. Esimerkiksi Hillel opettaa Mishnassa: ”Älä turvaa itseesi” … ”älä tuomitse toveriasi” (m.Aboth 2:5). Lisäksi vertauksessa fariseuksen rukouksen sävy on pienin kerronnallisin keinoin saatu sellaiseksi, että kuulijan tai lukijan on helpompi ymmärtää Jeesuksen publikaania armahtava lausuma vertauksen lopussa. Onhan siinä myös logiikkaa: jos minä itse riitän, mihin tarvitsisinkaan Jumalan armoa. Fariseus ei varmaankaan olisi tullut ehtoolliselle.
Tämän päälle on vielä huomioitava Tooran ohjeistama kymmenysliturgia jakeissa 5. Moos. 26:8-14. Sen mukaan hurskaan juutalaisen on tultava temppeliin ja osoitettava suusanallisella todistuksella, että hän on maksanut kaikki lain säätämät kymmenykset. Hänen on myös vakuutettava, ettei hän ole jättänyt mitään huomiotta. Hänen on lausuttava mm. näin:
Olen vienyt talostani pois kaiken Herralle pyhitetyn [= kymmenykset] ja antanut sen leeviläisille, muukalaisille, orvoille ja leskille, niin kuin olet käskenyt minun tehdä. En ole rikkonut enkä unohtanut käskyjäsi. En ole suruaikana syönyt kymmenyksistä, en ole koskenut niihin epäpuhtaana enkä antanut niistä mitään vainajille. Olen totellut Herraa, Jumalaani, olen tehnyt kaiken niin kuin olet käskenyt minun tehdä. (5. Moos. 26:13-14.)
Vertauksessa fariseus toteaa saman (tietysti vertausta varten lyhennettynä) ja, niin kuin huomattiin, vielä enemmänkin, koska hän ”kymmenysti” myös ostamansa.
Josefuksen kertoma versio Tooran kymmenysliturgiasta tulee joissakin suhteissa vielä lähemmäs Luukkaan evankeliumin vertausta (ks. Ant. 4:242-243). Siitä käy ilmi mm. se, että kymmenysvakuutus tuli antaa juuri ennen temppelistä poistumista kotiin lähdettäessä. Siksi vertauksessakin Jeesus toteaa ”hän lähti kotiinsa vanhurskaana, tuo toinen ei” (Luuk. 18:14): tiedettiin, että kymmenysliturgiaa lausuttaessa oltiin jo lähdössä kotiin. Temppelissä oli rukoiltu ja kenties uhrattukin. Sitten lopuksi ennen poislähtöä annettiin vielä kymmenysvakuutus. Näin päästiin palaamaan kotiin kaikki asiat hoidettuina ja vanhurskaana. Mutta Jeesus sanoo, että nyt niin tapahtuikin publikaanille, joka ei missään tapauksessa ollut voinut täyttää Tooran määräyksiä kymmenyksistä.
Modernit stereotypiat siitä, mikä on vanhurskasta, ovat sotkeneet tämän vertauksen eksegeettistä analyysia pahemman kerran. Vertauksen fariseus (välillä myös publikaani) on nähty epätotena karikatyyrina tekopyhästä hurskastelijasta. Tai sitten juuri päinvastoin hänen rukouksestaan on löydetty niin rutkasti nöyryyttä, että hän on alkanut näyttää luterilaiselta itsensäruoskijalta. Tällä tavalla jotkut tulkitsijat ovat halunneet ikään kuin kohentaa vertauksesta johtuvaa juutalaisuuskuvaa, yrittäneet saada sen näyttämään vähemmän raadolliselta. Raadollisuus on yleisinhimillistä, mutta ehostamisen tarve nousee lopultakin alentuvasta suhtautumisesta toiseen ja toisenlaiseen kulttuuriin. Itse tiedetään, mikä on oikein, hyvää ja kaunista, ja kun jokin toinen kulttuuri näyttäytyy siinä valossa huonolta, pahalta tai typerältä, sitä yritetään jalomielisinä peitellä ja korjailla, joskus melkein nolouteen saakka.
Schalom!