Sotehelmet verkkojulkaisu | Sotehelmet-pärlor nätpublikation

Sotehelmiä hyvinvointialueiden johtamisen ja kehittämisen tueksi

Parhaimmat ja toimivimmat kehittämisideat syntyvät arjen työprosesseissa. Jotta hyvät
ideat voidaan ottaa työyhteisöjen, tiimien, organisaatioiden ja hyvinvointialueiden käyttöön, täytyy niitä kehittää monipuolisesti yhdessä. Aktiivinen toimijuus, avoin dialogi ja yhteiskehittäminen synnyttävät parhaimmillaan ainutlaatuisia helmiä, jotka ovat organisaation aineetonta ja aineellista arvopääomaa. Kun helmiä on riittävästi, syntyy uudistavia voimavaroja, työkaluja ja menetelmiä, joista punoutuu vahva helminauha henkilöstövoimavarojen johtamisen tueksi.

Sotehelmien kalastusta

Sotehelmet-hankkeessa kalastettiin kuuden Euroopan sosiaalirahaston rahoittaman
ja sosiaali- ja terveysministeriön hallinnoiman kehittämishankkeen tuotokset yhteen.
Syntynyttä saalista tarkasteltiin ja hiottiin yhteisvoimin vuoden 2022 aikana. Keskeisimmät tuotokset ja tulokset nimettiin helmiksi. Ne hioutuivat hankkeisiin osallistuneiden sote-organisaatioiden johdon, esihenkilöiden, eri ammattiryhmien, työntekijöiden, asiakkaiden ja hanketoimijoiden yhteisen kehittämistyön aikana lopulliseen muotoonsa helminauhaksi. Helmissä hohtaa teoreettista ja käytännönläheistä tietoa, vinkkejä, kehittämismenetelmiä ja työkaluja

Helminauha kehittämisen ja johtamisen avuksi

Sotehelmet on suunnattu erityisesti hyvinvointialueiden johdolle, esihenkilöille, päättäjille sekä eri ammattiryhmien henkilöstölle. Yksittäisiä helmiä tai kokonaista helminauhaa on mahdollista soveltaa, kun työtä, toimintaa, johtamista tai organisaatiota
kehitetään ja uudistetaan. Tulokset, tieto ja kehittämisvinkit sopivat myös muille kuin
sote-työpaikoille, sillä niiden sisältö kuvaa yleisiä työpaikkojen kehittymistä ja uudistumista edistäviä tekijöitä.
Poimi kiinnostavimmat ja parhaimmat helmet työsi tueksi ja organisaatiosi käyttöön.
Arvokkain saalis on koottu kuudelle eri teema-alueelle. Niihin liittyvät case-esimerkit
löydät Sotehelmet-hankkeen verkkosivustolta osoitteessa sotehelmet.fi. Teema-alueiden aiheet ja sisällöt ovat syntyneet Sotehelmet-hankkeiden yhteistoiminnallisessa ja
osallistavassa kehittämisprosessissa. Helminauha pohjautuu strategisen henkilöstövoimavarojen johtamisen eri tasoihin sekä johdon ja esihenkilöiden organisatorisiin vastuu- ja osaamisalueisiin.

Julkaisu pdf-muodossa suomeksi

Linkki: Virtuaalikirjaan suomeksi

Sotehelmet till stöd för välfärdsområdenas ledning och utveckling

De bästa och mest ändamålsenliga utvecklingsidéerna uppstår vanligtvis i arbetsprocesser i arbetsvardagen. Sådana goda idéer och arbetssätt, som uppkommit i samband med
utvecklingsarbete i samverkan på arbetsplatsen är ofta färdigt smidiga att börja tillämpas
och tas i bruk på arbetsplatser, i arbetsteam, organisationer och välfärdsområden. Aktivt
aktörskap, öppen dialog och gemensamt utvecklingsarbete ger i bästa fall upphov till unika
“pärlor”, som utgör en organisations immateriella och materiella värdekapital. När pärlorna har blivit tillräckligt många i antal, utgör de resurser, verktyg och metoder för förnyelse och tillsammans bildar de ett pärlband, som stöd för personalledarskapet inom organisationen.

Pärlfiske som metafor

Inom Sotehelmet-projektet har man sammanställt resultaten och pärlorna från sex olika
utvecklingsprojekt, som finansierats av Europeiska socialfonden och administrerats av
Social- och hälsovårdsministeriet. Pärlfångsten bearbetades och finslipades med gemensamma krafter under år 2022. De mest centrala resultaten och materialen från projekten döptes till pärlor (fi. helmet). Sotehelmet-pärlorna har uppkommit och fått sin slutliga form under projektens utvecklingsverksamhet, som involverat Sote-ledare och -chefer samt Sote-anställda, klienter och projektaktörer. Slutresultatet “pärlorna” omfattar en stor mängd både teoretisk och praktiskt orienterad kunskap, utvecklingsmetoder, verktyg och best practice/case presentationer.

Pärlband som stöder utveckling och ledarskap

Sotehelmet-pärlorna riktar sig främst till personer i ledningsposition, till de anställdas närmaste chefer, beslutsfattare samt representanter för olika yrkesgrupper inom välfärdsområdena. De enskilda pärlorna eller ett helt pärlband kan tillämpas i situationer där arbetet, verksamheten, ledarskapet eller organisationen behöver utvecklas eller förnyas. Resultaten, kunskapen och utvecklingsidéerna lämpar sig även för andra arbetsplatser utanför socialoch hälsovårdssektorn, eftersom de beskriver generella faktorer som främjar utveckling och förnyelse av arbetsplatser och arbetsprocesser.
Vi uppmanar dig att ta tillvara de för dig mest intressanta och aktuella pärlorna, som stöd
för utvecklande av din organisation. I Sotehelmet-pärlor presenteras de viktigaste pärlorna i form av sex temahelheter. De tillhörande case-exemplen hittar du på projektets webbplats på adressen sotehelmet.fi. Temahelheterna härstammar från de teman, det innehåll och de metoder som förverkligats inom de olika Sotehelmet-projektens utvecklingsarbete. Den tematiska helheten och strukturen på Sotehelmet-webbplatsen är uppbyggd med utgångspunkt i strategisk personalledning samt ledarnas och förpersoners ansvars- och kompetensområden.

Publikationen som pdf på svenska

Länk till: Virtuella boken på svenska

Publicerat i Uncategorized | Kommentarer inaktiverade för Sotehelmet verkkojulkaisu | Sotehelmet-pärlor nätpublikation

Yhteiskehittämisellä hienoja tuotoksia ja tuloksia hoiva-alalle

Yhteiskehittämisellä voidaan saavuttaa vaikuttavia tuloksia haasteellisiinkin asioihin. Yhteiskehittäminen osallistaa ja voimaannuttaa toimijoita. Sen lähtökohtaisena ideana on palvelujen ja konkreettisten tuotosten luominen käyttäjälähtöisesti. (Hakkarainen, Lallimo, Toikka & White 2011.) Koska erilaiset työyhteisöt ovat oman työnsä ja hyvinvointinsa asiantuntijoita, sopii yhteiskehittäminen yhdeksi tavaksi myös työn ja työhyvinvoinnin kehittämiseen.

kuvituskuva.
Kuva: Pixabay

Tämä artikkeli esittelee kaksikielisen Hyvinvoiva hoiva – Välmående omsorg -hankkeen osallistumista ja osuutta kuuden hankkeen yhteisessä Sotehelmet -hankkeessa. Artikkeli tuo esille myös Hyvinvoiva hoiva -hankkeen itsenäisesti toteuttamaa erillistä kokonaisuutta, jossa kehitettiin työkyvyn johtamisen välineitä ikäihmisten palveluista vastaavien tahojen kanssa. Tämä kehittämistyö toteutettiin monitoimijaisissa työyhteisöissä Pirkanmaan ja Pohjanmaan alueilla. Nämä kaksi osakokonaisuutta ovat olleet hankkeen viimeisimmän toimintavuoden tekemisen keskiössä. Toki hankkeen osatoteuttajien, Åbo Akademin, Tampereen yliopiston, Laurea-ammattikorkeakoulun sekä Yrkeshögskolan Novian asiantuntijoista muodostunut verkosto on tarjonnut hyvinkin monenlaista tukea hoivayksiköiden henkilöstön työhyvinvoinnin ja muutosvalmiuksien kehittämiseen vuosien 2019–2022 aikana. Tässä artikkelissa sivutaan sitäkin lyhyesti.

Lue koko artikkeli tästä: Laurea Journal

Publicerat i Uncategorized | Kommentarer inaktiverade för Yhteiskehittämisellä hienoja tuotoksia ja tuloksia hoiva-alalle

Webinaari: Työhyvinvointi ikäihmisten hoivapalveluissa

Tervetuloa Hyvinvoiva hoiva – Välmående omsorg -hankkeen loppuwebinaariin. Webinaarissa esitellään hankkeen tuloksia koskien työhyvinvoinnin kehittämistä sekä esihenkilön ja työyhteisön roolia työhyvinvoinnin kehittämisessä. Millä keinoin voidaan kehittää ja parantaa työyhteisön työhyvinvointia ja työssäjaksamista ja siten myös vahvistaa hoiva-alan veto- ja pitovoimaa?

Webinaarin kohderyhmään kuuluvat sotesektorin ja hyvinvointialueiden johtajat, hoivayksiköiden esihenkilöt ja työntekijät sekä muut vastuuhenkilöt. Tilaisuus järjestetään Teams-webinaarina ja osallistuminen on maksutonta.

Webinaarin ohjelma 8.12.2022 klo 14.00–16.00

klo 14.00–14.15 Osallistava työhyvinvoinnin kehittäminen – Sotehelmiä
Mona Riska ja Kristina Westerén, hankekoordinaattorit, Åbo Akademi.

klo 14.15–14.45 Työhyvinvoinnin mittaaminen työhyvinvoinnin kehittämisen lähtökohtana
Riitta-Liisa Larjovuori, Työhyvinvoinnin tutkimusryhmä, Tampereen yliopisto.

klo 14.45–15.30 Työhyvinvoinnin johtaminen ja yhteiskehittäminen soteuudistuksen kynnyksellä:

  • Kirsi Heikkilä-Tammi, Työhyvinvoinnin tutkimusryhmä, Tampereen yliopisto.
  • Elina Flemming, Päivi Mantere ja Jenna Pennanen, Laureaammattikorkeakoulu.
  • Camilla Pitkänen ja Sirkku Säätelä, Novia ammattikorkeakoulu
  • Kristina Westerén, Åbo Akademi.

klo 15.30–15.50 Ikäihmisten hoivapalveluiden tulevaisuudennäkymiä
Kristiina Hellstén, Turun kaupungin kaupunginvaltuuston jäsen, Varsinais-Suomen hyvinvointialueen aluehallituksen jäsen.

klo 15.50–16.00 Loppukeskustelu.

 

ILMOITTAUTUMINEN | ANMÄLAN: E-lomake – Hyvinvoiva hoiva -hankkeen loppuwebinaari 8.12.2022.

TERVETULOA! VÄLKOMMEN!

Lisätietoja | Tilläggsinformation:

Mona Riska, mona.riska@abo.fi
Kristina Westerén, kristina.westeren@abo.fi
Åbo Akademi, Centret för livslångt lärande

HYVINVOIVA HOIVA – VÄLMÅENDE OMSORG -hanke on Sosiaali- ja terveysministeriön rahoittama ESR-hanke.

Publicerat i Suomenkieliset uutiset | Etiketter , , , | Kommentarer inaktiverade för Webinaari: Työhyvinvointi ikäihmisten hoivapalveluissa

Projektet Hyvinvoiva hoiva – Välmående omsorg välkomnar till slutseminarium

Välkommen på slutseminarium för projektet Hyvinvoiva hoiva – Välmående omsorg!

Tid: Onsdag 14.12.2022 kl. 12.30–16.00.

Program:

12.30–13.00 Kaffe och presentation av slutresultatet för projektet Hyvinvoiva hoiva – Välmående omsorg 2019–2022.

13.00–13.45 Lean som verktyg i ledarskapet. Föreläsare Siv Käld-Aspfors.

14.00–16.00 Kommunicera smart och mänskligt som chef. Föreläsare Anna Bertills.

Plats: Yrkeshögskolan Novia, Wollfskavägen 31, Vasa eller på distans via Teams.

Anmälan: https://forms.office.com/r/bvdFJqpJ71. Uppge i anmälan om du deltar på plats eller via Teams. Anmäl dig gärna före 7.12!

Publicerat i Svenska nyheter | Etiketter , | Kommentarer inaktiverade för Projektet Hyvinvoiva hoiva – Välmående omsorg välkomnar till slutseminarium

Hoiva-alan esihenkilöt tarvitsevat tukea

Jenna Pennanen, Hyvinvoiva hoiva -hankkeen asiantuntija Laurea-ammattikorkeakoulusta, on kirjoittanut artikkelin jossa kerrotaan ikäihmisten hoivasta ja huolenpidosta vastaavien esihenkilöille tarjotusta tuesta kehittämisvalmiuksien edistämiseen ja heidän työhyvinvoinnin johtamistaitojen vahvistamiseen.
Linkki artikkeliin: Hoiva-alan esihenkilöt tarvitsevat tukea 

 

Publicerat i Uncategorized | Kommentarer inaktiverade för Hoiva-alan esihenkilöt tarvitsevat tukea

Hoivatiimien itseohjautuvuuden tukeminen kannattaa, case Sipoon kotihoito

Artikkeli Vanhustyölehdessä itseohjautuvuuden tukemisesta, case Sipoon kotihoito https://vtkl.fi/hoivatiimien-itseohjautuvuuden-tukeminen-kannattaa

Publicerat i Uncategorized | Kommentarer inaktiverade för Hoivatiimien itseohjautuvuuden tukeminen kannattaa, case Sipoon kotihoito

Uusi artikkeli MDPI -verkkojulkaisussa

COVID-19-Related Job Demands and Resources, Organizational Support, and Employee Well-Being: A Study of Two Nordic Countries

Artikkelin kirjoittajat Kirsi Heikkilä-Tammi, Johanna Lilja ja Riitta-Liisa Larjovuori kuuluvat Tampereen yliopiston Työhyvinvoinnin tutkimusryhmään ja  Hyvinvoiva hoiva -hankkeeseen.

Publicerat i Suomenkieliset uutiset, Uncategorized | Kommentarer inaktiverade för Uusi artikkeli MDPI -verkkojulkaisussa

Webinaarit keväällä 2022 – Työhyvinvointi ikäihmisten hoivapalveluissa

Tervetuloa osallistumaan inspiroiviin asiantuntijaluentoihin, joissa käsitellään työhyvinvointia sekä esihenkilön ja työyhteisön roolia työhyvinvoinnin kehittämisessä.

Millä keinoin voidaan kehittää ja parantaa työyhteisön työhyvinvointia ja työssäjaksamista?

Webinaarisarja on suunnattu ikäihmisten palveluiden piirissä työskenteleville johtajille, esihenkilöille, tiimivastaaville, osastonhoitajille sekä muille työhyvinvoinnin kehittämisestä kiinnostuneille.

Asiantuntijaluennot järjestetään Teams-webinaareina osana Sosiaali- ja terveysministeriön rahoittamaa HYVINVOIVA HOIVA – VÄLMÅENDE OMSORG -ESR-projektia yhdessä Sosiaalitaidon kanssa. Osallistuminen on maksutonta.

Webinaarit keväällä 2022

Torstai 5.5. klo 13.00–14.30

”Me ollaan kokeiltu toi jo” – Kokeilukulttuuria vahvistamalla tukea työhyvinvointiin

  • Miten yhteiskehittäminen, innostunut ideointi ja fasilitointi tukevat muutoskokeiluja?
  • Kokemuksia ja käytännön esimerkkejä kokeilukulttuurista hoivatyössä
  • Keskustelua teemalla: Miten rohkaista kokeiluihin?

 Johtaja Elina Flemming, lehtori Päivi Mantere, hankeasiantuntija Jenna Pennanen, Laurea-ammattikorkeakoulu

Hankeasiantuntija Carina Gädda, hankeasiantuntija Camilla Pitkänen, lehtori Sirkku Säätelä, Novia-ammattikorkeakoulu

Kehittämiskoordinaattori Tamara Björkqvist, Sosiaalitaito

Ilmoittautuminen: https://crm.abo.fi/Events/1465/Apply?lang=fi&key=.

Tervetuloa!

Torstai 7.4. klo 13.00–14.30

Työn kehittäminen Leanin avulla – Esimerkkejä hoivatyön arjesta

  • Miten työn kehittämisellä voidaan vaikuttaa työhyvinvointiin? Miksi hyödyntää Leaniä?
  • Kehittämisprosessi Hyvinvoiva hoiva -hankkeessa ja keskeiset tunnistetut arjen kehittämishaasteet hoivayksiköissä
  • Kokemuksia ja käytännön esimerkkejä Lean-menetelmien käytöstä hoivatyötä kehitettäessä

Johtaja Elina Flemming, lehtori Päivi Mantere, hankeasiantuntija Jenna Pennanen, Laurea-ammattikorkeakoulu

Hankeasiantuntija Carina Gädda, hankeasiantuntija Camilla Pitkänen, lehtori Sirkku Säätelä, Novia-ammattikorkeakoulu

Torstai 17.3. klo 13.00–14.30

Yhteisöohjautuvuuden mahdollisuudet hoiva-alan työssä

  • Sopiiko yhteisöohjautuvuus hoivatyöhön ja mitä hyötyä siitä voisi olla?
  • Miten toimii yhteisöohjautuva tiimi tai työyhteisö?
  • Millaiset työntekijän taidot ja valmiudet tukevat yhteisöohjautuvuutta?
  • Miten johtaa itse- ja yhteisöohjautuvampaa työtä? Mikä on esihenkilön rooli?

Tutkimusjohtaja Kirsi Heikkilä-Tammi, Tutkija Riitta-Liisa Larjovuori, Tutkija Ismo Kinnari / Työhyvinvoinnin tutkimusryhmä, Tampereen yliopisto

Lisätietoja:

Hyvinvoiva hoiva -hanke / Välmående omsorg-projektet, Åbo Akademi:
Mona Riska, mona.riska@abo.fi, Kristina Westerén, kristina.westeren@abo.fi

Sosiaalitaito: Tamara Björkqvist, tamara.bjorkqvist@sosiaalitaito.fi

 

sasiaalitaito-logo

Publicerat i Suomenkieliset uutiset | Etiketter , | Kommentarer inaktiverade för Webinaarit keväällä 2022 – Työhyvinvointi ikäihmisten hoivapalveluissa

Kattava verkko-opas työhyvinvoinnin kehittämiseen esihenkilöille ja henkilöstölle

Hyvinvoiva hoiva – Välmående omsorg -hankkeen osana ja henkilöstötyöpajojen tuloksena on koottu verkkojulkaisu Tietoa ja työkaluja työhyvinvoinnin kehittämiseen ikäihmisten hoivapalveluissa.

Oppaan monipuolinen materiaali sisältää muun muassa ajankohtaista tietoa, animaatioita, linkkejä, testejä, vinkkejä ja pohdintatehtäviä. Opas toimii työkaluna henkilöstön työhyvinvoinnin, muutostuen ja työprosessien kehittämisessä.

Opas on verkkojulkaisuna helppokäyttöinen. Materiaalia voi käydä läpi itsekseen, työyhteisöissä ja hyödyntää myös ammatillisessa koulutuksessa. Opas julkaistaan ensi vuonna myös ruotsiksi.

Lue koko artikkeli

Publicerat i Uncategorized | Kommentarer inaktiverade för Kattava verkko-opas työhyvinvoinnin kehittämiseen esihenkilöille ja henkilöstölle

Webinaarit syksyllä 2021 | Webbnarier hösten 2021

TYÖHYVINVOINTI IKÄIHMISTEN HOIVAPALVELUISSA

ARBETSVÄLMÅENDE INOM ÄLDREOMSORGEN

Tervetuloa osallistumaan inspiroiviin asiantuntijaluentoihin, joissa käsitellään työhyvinvointia ja esihenkilön ja työyhteisön roolia työhyvinvoinnin kehittämisessä. Millä keinoin voidaan kehittää ja parantaa työyhteisön työhyvinvointia ja työssäjaksamista? Webinaarien kohderyhmään kuuluvat hoiva-alan esihenkilöt, työntekijät ja muut vastuuhenkilöt.

Asiantuntijaluennot järjestetään Teams-webinaareina osana Sosiaali- ja terveysminiteriön rahoittamaa HYVINVOIVA HOIVA – VÄLMÅEMDE OMSORG -ESR-projektia ja osallistuminen on maksutonta.

Välkommen att delta i inspirerande webbinarier med sakkunniga föreläsare kring teman som berör arbetsvälmående samt på vilket sätt arbetsgemenskapen och förmannen kan bidra till utvecklandet av arbetsvälmående och ork i arbetet. Målgruppen för webbinarierna är förmän, anställda och andra ansvarspersoner inom äldreomsorgen.

Föreläsningarna arrangeras som webbinarier i Teams. Webbinarierna arrangeras inom det av Social- och hälsovårdsministeriet finansierade HYVINVOIVA HOIVA – VÄLMÅENDE OMSORG -ESF-projektet. Deltagande i webbinarierna är avgiftsfritt.

6.10.2021 kl. 14.00-15.30
Kreativitet och konst som arbetsmetod för personcentrerad vård och arbetstagarnas välmående
Heli Vaartio-Rajalin
, bitr. professor i gerontologisk vård, Åbo Akademi
Anmälan senast 4.10.2021

3.11.2021 klo 14.00-15.30
Itseohjautuvuudesta työhyvinvointia hoivatyöhön?

Millaiset taidot auttavat toimimaan itseohjautuvassa organisaatiossa?
Riitta-Liisa Larjovuori, projektipäällikkö, Työhyvinvoinnin tutkimusryhmä, Tampereen yliopisto

Työhyvinvoinnin elementtejä itseohjautuvassa organisaatiossa
Ismo Kinnari, tutkija, Työhyvinvoinnin tutkimusryhmä, Tampereen yliopisto

Paneelikeskustelu: Itseohjautuvuudesta lääke hoiva-alan haasteisiin?
Kati Toikka, henkilöstön kehittämispäällikkö, Järvenpään kaupunki
Katja Koski, FT, johtava puheterapeutti, Äännekoulu
Elisa Hyvärinen, sh, valmistelee YAMK-opinnäytetyötä itseohjautuvuudesta hoitotyössä

Ilmoittautuminen viim. 1.11.2021

TERVETULOA! VÄLKOMMEN!   

ILMOITTAUTUMINEN | ANMÄLAN: https://crm.abo.fi/Events/1134/Apply

Lisätietoja | Tilläggsinformation:
Mona Riska, mona.riska@abo.fi
Kristina Westerén, kristina.westeren@abo.fi
Åbo Akademi, Centret för livslångt lärande
Hyvinvoiva hoiva – Välmående omsorg –hanke

Publicerat i Suomenkieliset uutiset, Svenska nyheter | Kommentarer inaktiverade för Webinaarit syksyllä 2021 | Webbnarier hösten 2021