Vaikeiden asioiden puheeksi ottaminen

Kirjoittaja: Riitta-Liisa Larjovuori, Tampereen yliopisto

Työnteko on parhaimmillaan palkitsevaa ja mukavaa, mutta normaaliin työelämään kuuluu hankalampiakin asioita. Myös hyvin toimivissa työyhteisöissä on ristiriitoja ja haastavia tilanteita. Joskus ristiriitojen syyt ovat isoja ja perustavanlaatuisia näkemyseroja, mutta useimmiten kuitenkin sinällään melko pieniä ja helpostikin ratkaistavissa olevia asioita.

Vaikka esimerkiksi epäasialliseen kohteluun puuttuminen on työpaikalla erityisesti esihenkilön tehtävä, on hyödyllistä, että jokaisella työntekijällä on taitoja ottaa puheeksi itseä mietityttävät ja vaivaavat asiat mahdollisimman aikaisessa vaiheessa.

Ristiriidoille ja erimielisyyksille on ominaista, että jos niitä ei oteta avoimesti esille ja käsittelyyn, pienenkin ytimen ympärille kehittyy ajan mittaan suuri ongelmavyyhti. Pitkittyneet ristiriidat ilmenevät esimerkiksi puhumattomuutena, epäasiallisena käytöksenä, kuppikuntien muodostumisena ja lopulta suoranaisina vaikeuksina hoitaa töitä asiallisesti.

Puheeksi ottaminen kannattaa, vaikka se voi pelottaa

Vaikeiden asioiden puheeksiottoon voi liittyä esimerkiksi seuraavanlaisia rajoittavia uskomuksia:

  • Asiat menevät pahemmaksi, jos niistä puhutaan.
  • Ihmiset eivät pysty muuttamaan käytöstään.
  • Toinen suuttuu, voi alkaa huutaa tai itkeä, ja seuraa katastrofi.
  • Jos puhun asiasta, leimaudun hankalaksi valittajaksi ja jään yksin.

Uskomusten todenmukaisuutta kannattaa kuitenkin pohtia. Esimerkiksi työyhteisösovitteluihin liittyvissä tutkimuksissa on saatu paljon näyttöä ristiriitojen avoimen käsittelyiden hyödyistä (Pehrman 2012).

Voi pohtia, leimautuuko asioihin tarttuva pelkästään hankalaksi, vai herättääkö jämäkkä toiminta jopa ihailua. Mitä itse ajattelen: jos oma toimintani harmittaisi muita työpaikalla, haluaisinko kuulla asiasta, ja saada mahdollisuuden korjata toimintaani ja kertoa oman näkemykseni asiaan?

Harjoittelu auttaa toimimaan hankalissa tilanteissa

Joillakin työpaikoilla jännitteiden hallintaa harjoitellaan aktiivisesti: esimerkiksi siten, että perehdytysjaksolla uuden työntekijän on otettava joku jännitettä aiheuttava asia puheeksi toisen kanssa – vaikka kuinka pienikin. Tällä tavalla asioiden avoimesta esille tuomisesta tulee pikkuhiljaa osa työpaikan kulttuuria. Itseä vaivaavien asioiden puheeksi ottaminen on harvalle meistä erityisen helppoa. Siksi puheeksi
ottamista täytyy usein aivan tietoisesti harjoitella.

Onnistuneen puheeksi ottamisen elementtejä:

  • Valmistaudu: mieti, mitä haluat sanoa, ja miksi.
  • Valitse rauhallinen hetki ja paikka.
  • Kerro kokemuksistasi ja havainnoistasi toiselle minä -muodossa.
  • Esitä asia konkreettisesti ja mahdollisimman suoraan.
  • Anna tilaa toiselle. Kysy, kuuntele ja arvosta hänen näkemyksiään asiasta.
  • Osoita sanoin, ilmein ja elein, että tahtosi on hyvä. Voit esimerkiksi kertoa, että otat asian puheeksi, koska arvostat työkaveruuttanne, ja haluat, että asiat sujuvat jatkossakin.
  • Voit ehdottaa, miten jatkossa toimisitte. Mitä toinen on asiasta mieltä? Sopikaa yhdessä.
Tiimissä keskusteltavaksi ja harjoiteltavaksi:
  • Miten me suhtaudumme erimielisyyksiin ja jännitteisiin? Millainen kulttuuri tiimissä tai työpaikalla on niiden hoitamisen suhteen?
  • Mitä hyvää voi seurata siitä, että erimielisyydet käsitellään hyvissä ajoin?
  • Miten itse toivoisimme, että toiset ottaisivat asian puheeksi, jos omassa toiminnassamme on korjaamisen tarvetta? Millaista palautetta on helppo ottaa vastaan? Millaista taas vaikea?
  • Puhummeko myös hyvin olevista asioista avoimesti? Osoitammeko kiitollisuutta toisillemme; kehummeko, kun asiat sujuvat hyvin? Voimmeko opetella kiittämään toista pienemmistäkin asioista?
    Ilmapiirissä, jossa viestitään aktiivisesti myös positiivisista asioista, on paljon helpompi esittää myös korjaavaa palautetta.
  • Miten voimme helpottaa hankalien asioiden käsittelyä? Voimmeko esimerkiksi sopia yhdessä, miten toimimme, jos haluamme ottaa jonkin asian puheeksi työkaverin kanssa?

Lataa tästä lista onnistuneen puheeksi ottamisen elementeistä, sekä tiimikeskustelun kysymykset helposti tulostettavina pdf-muodossa.

Tunteet ja niiden osoittaminen

Sekä myönteiset että kielteiset tunteet ovat osa normaalia työelämää monella tavalla. Erityisesti hoitotyössä, jossa työtä tehdään ihmisten kanssa, myös asiakkaiden kohtaamisiin liittyy monenlaisia tunteita. Asiakastyöhön liittyy usein myös tunnetyötä, jossa työntekijä joutuu laittamaan omat tunteensa syrjään tai muokkaamaan omaa tunteenilmaisuaan ammattirooliin ja kuhunkin tilanteeseen sopivaksi. Kati Tikkamäen väitöstutkimuksen mukaan hoitajien selviytymistä
haastavasta tunnetyöstä auttaa tunteiden jakaminen yhdessä kollegojen kanssa. Lisäksi työpaikalla tulisi olla riittävästi aikaa sekä organisoituja foorumeja hoitotilanteiden käsittelemiseen esimerkiksi työnohjauksen keinoin. (Tikkamäki 2007)

Tunteiden herääminen vaikeiden asioiden käsittelyssä on melko tavallista ja täysin normaalia. Sekä omiin että toisten tunteisiin kannattaa näissä tilanteissa suhtautua rauhallisesti ja hyväksyvästi. On
tärkeää huolehtia, että kaikki osapuolet voivat kokea olonsa tilanteessa turvalliseksi. Tämän vuoksi epäasiallinen käyttäytyminen, kuten raivokohtaukset, uhkailu ja solvaaminen, eivät kuulu työpaikalle
edes haastavien tilanteiden käsittelyssä.

Yhteenvetona:
Toimintaohjeita haastaviin tilanteisiin:

● On hyvä ottaa asioita puheeksi ja pyrkiä ratkomaan ne työyhteisössä jo silloin, kun ne ovat vielä pieniä. Jos asioita ei työkavereiden kesken pystytä käsittelemään siten, että tilanne tuntuu kaikista osapuolista turvalliselta, asian käsittelyä ei sillä erää kannata jatkaa keskenään, vaan siihen kannattaa pyytää apua esimerkiksi esimiehiltä tai henkilöstöhallinnosta.

● Useimmilla työpaikoilla on olemassa toimintamalleja haastavien tilanteiden hoitamiseen. Esimerkiksi työkyvyn varhaisen tuen tarjoamiseen, epäasiallisesta kohtelusta ilmoittamiseen ja päihdeongelmien hoitamiseen on usein määritellyt toimintamallit, jotka löytyvät esimerkiksi työpaikan intranetistä.

● Muista, että haastavissa tilanteissa kannattaa pyytää apua ja tukea mahdollisimman pian, vaikka ei olisikaan varma virallisista toimintamalleista. Näissä tilanteissa voit kääntyä oman esimiehesi, työsuojeluvaltuutetun, luottamusmiesten tai henkilöstöasiantuntijoiden
puoleen. Myös työterveyshuolto on hyvä tuki haastaviin tilanteisiin, ja myös työterveyshuollosta voit saada neuvoja siitä, miten asiaa kannattaa tuoda esille työpaikalla.

● Epäasialliseen kohteluun ja häirintään puuttuminen on ensisijaisesti esimiehen tehtävä, samoin kuin puuttuminen epäilyihin päihteidenkäytöstä.

Mikä on epäasiallista kohtelua? Katso Työsuojelun sivulta Epäasiallinen kohtelu. Linkki avautuu uuteen välilehteen.

Päihdetyö työpaikalla. Katso Työturvallisuuskeskuksen sivulta Päihteet ja riippuvuudet. Linkki avautuu uuteen välilehteen.

● Haastavissa tilanteissa, joihin ei saa apua omalta työpaikalta, on mahdollista kääntyä oman ammattijärjestön tai työsuojeluviranomaisen puoleen. Työsuojeluviranomaisten puhelinneuvonta palvelee joka arkipäivä. Linkki avautuu uuteen välilehteen.

Lataa tästä Toimintaohjeita haastaviin tilanteisiin, helposti tulostettavat pdf-muodossa.

 

Seuraavassa animaatiossa on koottu tietoa vaikeiden asioiden puheeksi ottamisesta.

Vaikeiden asioiden puheeksi ottaminen -animaation saavutettava mediavastine pdf-muodossa.


Lähteet:
Takaisin Hyvinvoiva työyhteisö -osion alkuun.