Metsät ja politiikka (Tuesday & Wednesday)

Metsät saavat taas Suomessa yhä enemmän huomiota julkisessa keskustelussa metsähoidollisissa kiistoissa sekä hiilinieluina. Ne ovat myös politiikan kohteena varsinkin energia- ja biotalouskysymyksissä. Ensisilmäyksellä tilanne näyttää keskusteluissa polarisoituneelta yhtä lailla asiantuntijoiden kuin erilaisten intressiryhmien tai kenen tahansa asiasta kiinnostuneen keskuudessa.

Työryhmään kutsutaan esityksiä laajasti eri metsäpolitiikkanäkökulmista. Esitykset voivat käsitellä metsäalaa ja -politiikkoja eri tason näkökulmista (metsänomistajista kv. politiikkoihin), julkista- tai asiantuntijakeskustelua metsistä ja metsäpolitiikasta, metsien käyttöön liittyvien intressiryhmien (valta)suhteita, sekä tiedon, kulttuurin ja historian vaikutuksia metsäpolitiikkaan ja -keskusteluihin.

Maarit Laihonen, Aalto-yliopisto, maarit.laihonen@gmail.com

Merja Porttikivi, Aalto-yliopisto, merja.porttikivi@gmail.com

Jakob Donner-Amnell, Itä-Suomen yliopisto, jakob.donner-amnell@uef.fi

Työryhmän kieli: suomi, englanti

Paperit

Suomalainen metsäpolitiikka kuitupuukapitalismin käsitteen näkökulmasta

Janne Säynäjäkangas, Jyväskylän yliopisto, Yhteiskuntatieteen ja filosofian laitos (jsaynajakangas@gmail.com)

Ville Kellokumpu, Oulun yliopisto, Maantieteen tutkimusyksikkö (ville.kellokumpu@oulu.fi)

Esitelmässämme pyrimme tarkastelemaan suomalaista metsäpolitiikkaa kuitupuukapitalismin käsitteen kautta. Hahmotamme kuitupuukapitalismin filosofista taustaa materialistisen dialektiikan kaksoisliikkeen kautta. Tämä kaksoisliike koostuu toisaalta 1.) metsien materiaalisen ja ekologisen moninaisuuden heikkenemisestä, jota resurssi-intensiiviset metsätalouden muodot ovat olleet edistämässä (materiaalinen homogenisoituminen) ja toisaalta 2.) poliittis-tiedollisesta prosessista, jossa erilaiset vaihtoehtoiset
metsätalouden muodot ovat jääneet paitsioon (poliittis-tiedollinen
homogenisoituminen).

Emme väitä, että kuitupuukapitalismin käsite pystyy selittämään tyhjentävästi suomalaista metsäpolitiikkaa. Kuitenkin näemme käsitteen eduksi sen, että se pystyy kytkemään metsät kapitalismin historialliseen ja ekologiseen kehitykseen. Samalla se tuo esille kapitalistiselle taloudelle olennaiset tavat hyödyntää ja tarkastella luonnonvaroja.

Fossiilikapitalismi on mahdollistanut myös kuitupuukapitalismin kehittymisen, kun lihastyövoimaa on pystytty korvaamaan fossiilipohjaisella mekanisaatiolla. Hahmotamme fossiilikapitalismin ja kuitupuukapitalismin välisiä kytköksiä Andreas Malmin teoretisointien sekä Jason W. Mooren historiallisen luonnon (historical nature) ja halvan luonnon (cheap nature) käsitteiden
avulla.

Näiden teoreettisten ainesosien pohjalta määrittelemme kuitupuukapitalismin kapitalismin muodoksi, joka yhtäältä tuottaa halpaa kuitupuuta historiallisen luonnon muotona ja toisaalta perustuu halvalle kuitupuulle.

Nojaamme myös James C. Scottin luettavuuden (legibility) käsitteeseen, jonka perusteella esitämme, että kuitupuu on paraatiesimerkki keskitetyn hallinnan näkökulmasta helposti ”luettavissa” olevasta luonnosta. Tämä luettavaksi tekemisen prosessi näyttäytyy metsäluonnon ja metsäresurssien esittämisenä erottamattomana ja hyödynnettävissä olevana ”biomassana”. Yhteismitallistamisen prosessin kautta metsäresurssit voidaan muotoilla erityisiksi taloudellisen ja poliittisen hallinnan objekteiksi, jota kautta ne voidaan asettaa kasvutalouden ja vientivetoisen kasaantumisstrategian ytimeen.

Halvan kuitupuun tuottaminen on siis nähtävä prosessina, jota voi tarkastella paitsi materiaalisten, myös poliittisten ja tiedollisten prosessien näkökulmasta. Helpoimmin tämä voidaan nähdä tarkastelemalla kuitupuun hintaan ja saatavuuteen vaikuttavia tekijöitä, joista puuraaka-aineen materiaalinen paljous on vain yksi. Kiihtyvien ekologisten kriisien lomassa on pyrittävä hahmottamaan miten metsiin liittyvää aineellista ja tiedollista moninaisuutta voidaan edistää samalla pyrkien hahmottamaan kuitupuukapitalismin varjoon jääneitä kestäviä metsäelinkeinoja.

Kiistelevät metsäarvot sosiaalisessa mediassa

Merja Porttikivi, Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu, merja.porttikivi@gmail.com

Metsäkysymyksiin liittyvässä julkisessa keskustelussa tulee esille moninaisiin arvoihin nojautuvia näkemyksellisiä ristiriitoja, jotka on usein tulkittu vastakkainasetteluksi (Toman & Aston 1996, Karppinen ym. 2029, Mäntyranta 2020), ja eri osapuolet pyrkivätkin ajamaan omaa asemansa ja tuomaan esille kokemuksiaan omalta kannaltaan. Tällainen keskustelu on julkista oikeuttamista, sitä miten kiistatilanteissa käytetään oikeuttamisen tapoja ja perusteita vetoamalla yleiseksi uskottuihin ja jaettavissa oleviin käsityksiin yhteisestä hyvästä. (Boltanski & Thèvenot 2006).

Tässä tutkimuksessa pyritään oikeuttamisen käsitteen avulla selvittämään, miten eri tahot argumentoivat metsään (metsänhoitoon, metsä- ja puunjalostusteollisuuteen, metsän virkistyskäyttöön sekä metsien suojeluun) liittyviä näkemyksiä ja käsityksiä julkisessa keskustelussa sekä miten suuri yleisö niitä tulkitsee.

Aiemmat tutkimukset

Moninaiset metsäarvot

Aiemmassa tutkimuksessa on tunnistettu ja luokiteltu metsäkeskusten sidosryhmiä (Haugen 2015), eri sidosryhmien asenteita metsiä kohtaan (Lindqvist ym. 2011), suuren yleisön ajatuksia avohakkuista (Bliss 2000); sekä erityisesti metsäjohtamista kestävän kehityksen ja luonnonvarojen käytön politiikan kehyksissä (esim. Cubbage ym 2007). Metsäkeskusteluun liittyvät vastakkaiset arvot (ekologia ja ekonomia) on tutkimuksissa tunnistettu jo varhain (ks. Toman & Ashton 1996), ja niitä on tutkittu mm. eri valtioiden kontekstissa (Kant & Lee 2004, Lim ym. 2015), kestävän metsäjohtamisen kannalta (Kant 2003, Luckert & Williamson 2004) sekä erityisesti ilmastoon liittyen (Eriksson 2018, André ym. 2017, Laakkonen ym. 2018).

Erityisesti suomalaista metsäkeskustelua, ja sen vastuullisuutta
(Volmari 2009) ja ympäristöpuhetta (Joutsenvirta 2006) on tutkittu aiemminkin, mutta näissä tutkimuksissa on keskitytty tiettyjen tahojen (metsäteollisuus ja ympäristöjärjestöt) tuottamaan puheeseen, kun taas tässä tutkimuksessa päähuomio on monien eri tahojen tuottamien tekstien synnyttämästä julkisesta keskustelusta ja siitä erottuvista arvopohjista.

Sosiaalinen media ja julkinen keskustelu

Yhteiskunnallisesti tärkeistä kysymyksistä (kuten metsä, metsätalous ja luonnonsuojelu) käytävä keskustelu pohjautuu erilaisiin arvopohjiin ja moraalisiin punnintoihin – ja tämä julkinen keskustelu näkyy erityisesti suurelle yleisölle mediavälitteisesti. Kulloinkin näkyvillä olevat arvot asettuvat julkisen arvioinnin ja keskustelun alaisiksi verkkojulkisuudessa (Porttikivi 2016), ja tulevat “todeksi” ja näkyville diskurssien muodossa. Tämä tutkimus osallistuu metsäkeskusteluun korostamalla suuren yleisön merkitystä ja verkon luonnetta tilana, joka mahdollistaa moniäänisen kiistelyn metsän ja metsätoimijoiden roolista yhteiskunnasta.

Menetelmä ja aineisto

Tutkimus on kvalitatiivinen, Eri lähteistä (uutisartikkelit ja -kommentit, reportaasit, mielipidekirjoitukset sekä Twitter-postaukset) kerätty aineisto kootaan yhteen, ja diskurssianalyysin avulla selvitetään niissä esiintyvien argumenttien oikeutuksia, niiden yhdistelmiä ja tapoja kiistää ja tuomita toisten osapuolien esittämien argumenttien oikeutuksia. Tavoitteena on siis selvittää mitä arvoja ja ennakko-oletuksia keskustelussa nousee esiin ja miten niitä asetetaan vastakkain, sen sijaan että vaan tunnistettaisi eri osapuolet ja heidän näkökulmansa. Aineiston analyysi perustuu teemojen tunnistamiseen ja luokitteluun, ja näiden pohjalta nähtäviin arvoperustoihin, joihin puhujat ja tahot vetoavat ja rakentavat oman puheensa. Lisäksi tutkimuksessa analysoidaan sitä, miten pyritään vaikuttamaan epäsuorasti nykyaikaisin keinoin sosiaalisen median kanavissa.

Esityksessäni käyn läpi alustavia havaintoja aineistosta, joka on kerätty Ylen ja HS:n media-aineistosta sekä Twitteristä hakusanoilla ”metsien suojelu” ja ”metsäteollisuus”. Tässä keskityn erityisesti some-aineiston keruuseen ja analysointiin liittyviin metodologisiin haasteisiin ja apuvälineisiin.

Metsävalta
Maarit Laihonen, Filosofian oppiaine, Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu, maarit.laihonen@gmail.com

Kuka käyttää metsiin liittyvää valtaa? Miten sitä käytetään ja kenen hyväksi? Millaisia uusia kysymyksiä nousee kun Suomi on kansainvälisistä kehitystä mukaillen ryhtynyt puhumaan metsien käytön sijaan biotaloudesta? Miten uudet hallinnolliset rakennelmat biotalouden, kiertotalouden, Green New Dealin, energiapolitiikan pyrkivät määrittämään arvojamme konkreettisista ja koettua luontoa kohtaan?

Suomen biotalousstrategia on poliittinen rakennelma, jolla pyritään johtamaan biomassojen – lähinnä metsien – käyttöä tavalla, joka olisi taloudellisesti mahdollisimman tuottoisa ja parhaassa tapauksessa ottaisi fossiilitalouden rooleja yhä enemmän. Lainsäädäntö asettaa nykyisellään joitain rajoja biomassojen käytölle, mutta jatkuvat kamppailut luonnon tilasta myös muuttavat lakeja. Luonnon fyysisistä rajoista vallitsee lähes tieteellinen konsensus, mutta poliittiset arvovalinnat muokkaavat ymmärrystä rajoista. Kaikki eivät kuitenkaan jaa samoja arvoja ja ristiriidat ovat ajoittain ilmeisiä. Kaunista puhetta luonto- ja metsäsuhteesta Suomessa riittää, mutta onko
jokaisen luontosuhde ja merkityksellisyys myös jonkun muun käsissä?

Tässä esityksessä tarkastelen metsävallan ilmenemisen muotoja rakenteissa, instituutioissa ja metsiin vaikuttavassa toiminnassa. Teen katsauksen äänivaltaisiin toimijoihin, lainsäädäntöön ja kulttuuriin, rinnakkaisiin strategiakehikoihin ja politiikkoihin sekä muihin instituutioihin kuten koulutukseen. Pyrin myös vastaamaan kysymykseen millaisia vaikutuksissa vallankäytöllä metsäkysymyksissä on ollut aiemman tutkimuksen valossa.

Tämä esitys pohjautuu taustatyöhöni kartoituksessani kestävän, systeemisen ja oikeudenmukaisen johtamisen mahdollisuuksista biotalousstrategiassa.

Vastatiedon tuottaminen saamelaisen toimijuuden vahvistajana ja vallitsevien valtasuhteiden haastajana – Sopu-projekti ja metsätalouden vaikutukset Muttošjávrin paliskunnassa

Kaisa Raitio, Ruotsin maatalousyliopisto SLU, kaisa.raitio@slu.se
Saara Alakorva, Sámi Allaskuvla, Guovdageaidnu, Norja, saaraa@samas.no

Saamelaisen poronhoidon asemaa maankäytön suunnittelussa on poikkeuksellinen. Yhtäältä saamelaisilla alkuperäiskansana on oikeus kulttuuriin, perinteisiin elinkeinoihin ja ennakkosuostumukseen merkittävissä maankäyttöpäätöksissä (right-holders vs stake-holders). Toisaalta maankäytön suunnittelukäytännöt Pohjoismaissa ovat pikemminkin asettaneet poronhoidon muita alisteisempaan asemaan lupa- ja suunnitteluprosessien perustuessa muiden kuin poronhoidon tarpeiden edistämiseen. Poronhoidon rooliksi on jäänyt metsätalouden, kaivostoiminnan, turismin, energiantuotannon ja infrastruktuurihankkeiden aiheuttamiin paineisiin´sopeutuminen. Keskustelun rajautuminen “poronhoitoon kohdistuviin vaikutuksiin” ja niiden arvioimiseen ulkopuolisten näkökulmasta on tehnyt näkymättömäksi poronhoidon omat tavoitteet laidunmaiden suhteen ja sen, millainen vaikutustenarviointi aidosti kattaisi poronhoitoon tällä hetkellä kohdistuvat haitat ja paineet.

2000-luvun aikana eskaloituneet maankäyttökonfliktit eri puolilla Sápmia ovat heijastaneet poronhoitoyhteisöjen pyrkimyksiä haastaa näitä suunnittelukäytäntöjä ja vaatia oikeuksiaan paremmin vastaavia menettelytapoja. Useimmiten tulokset ovat kuitenkin jääneet laihoiksi. Esimerkiksi Metsähallitus on vuosien ajan kieltäytynyt tekemästä usean Inarin paliskunnan vaatimaa kumulatiivisten vaikutusten arviointia metsätalouden vaikutuksista porolaitumiin.

Tekeillä olevassa artikkelissa analysoimme Koneen säätiön rahoittamaa Miltä sopu näyttää -projektia (2018-2021), joka syntyi paikallisen saamelaisyhteisön turhautumisesta alueella tapahtuviin metsänhakkuisiin. Muttošjávrin paliskunnan ja Metsähallituksen eriävät näkemykset olivat johtaneet Akwé:kon -työryhmän perustamiseen ja pyrkimyksiin muodollisesti avata mahdollisuus saamelaistahoille vaikuttaa aluetta koskevaan päätöksentekoon. Käytännössä työryhmän työskentelylle ei ollut edellytyksiä, koska sillä ei ollut pääsyä samaan tietoon jota Metsähallitus käyttää metsäsuunnittelussaan. Ongelmallisesta tilanteesta syntyi taidelähtöinen Miltä sopu näyttää -projekti, joka lähti haastamaan olemassa olevaa tietoa alueesta ja sen tiedon saavutettavuutta, jonka pohjalta päätöksiä tehdään. Muttošjávrin paliskunta on yhdessä taiteilijoiden, tutkijoiden ja muiden asiantuntijoiden kanssa kehittänyt metodia kumulatiivisten vaikutusten arvioimiseksi poronhoidon laiduntarpeiden turvaamisen näkökulmasta. Projekti on tuottanut metsätalouden laitumiin kohdistuvista vaikutuksista ainutlaatuisen karttamateriaalin, jonka pohjalta on mahdollista määritellä millaiset metsätaloustoimenpiteet parhaiten vastaavat kunkin tokkakunnan laidunvarojen turvaamista jatkossa. Hankkeen puitteissa on lisäksi tunnistettu

Metsähallituksen luonnonvarasuunnittelun ja FSC-sertifioinnin menettelytapoja koskevia kriteereitä esimerkiksi paliskunnan osallistumista koskevan resursoinnin ja ennakkosuostumuksen suhteen, jotta prosessit kokonaisuutena vastaisivat saamelaisten oikeusasemaa alkuperäiskansana.

Artikkelissa analysoimme Sopu-projektia poronhoidon toimijuuden näkökulmasta. Keskitymme erityisesti siihen kuinka paliskunnan ja projektin vastatiedon tuotanto on haastanut vallitsevia valtasuhteita ja millaisia reaktioita tämä on valtion metsähallinnossa aiheuttanut. Projektin synnyttämä dynamiikka kuvastaa tiedon ja tiedontuotannon merkitystä saamelaisalueen maankäytön kolonialististen käytänteiden purkamisessa. Samalla herää kysymys, missä määrin tiede- ja taidelähtöisen hankkeen vastuulle voi vierittää asioita, joista valtion on viime kädessä kannettava yhteiskunnallinen vastuu. Mitä kertoo maankäytön lupa- ja suunnitteluprosessien toimivuudesta, jos odotukset tiede- ja taidehankkeen yhteiskunnallisille toimijuudelle kasvavat hyvin lyhyessä ajassa suuriksi sekä saamelaisyhteisössä että viranomaisissa?

Metsät ja politiikka metsädialogeissa

Eeva Houtbeckers, KTT, Muotoilun laitos, Aalto-yliopisto, eeva.houtbeckers@aalto.fi

Miten suomalaiset metsät, metsätoimijat ja metsäpolitiikat sopeutuvat ilmastokriisiin, lajikatoon ja ihmisten muuttoliikkeen kaltaisiin, rajat ylittäviin mullistuksiin? Miten päätöksenteossa kuuluu huolestuneiden kansalaisten ääni? Millaisia ihmisiä ovat he, jotka metsistä päättävät? Mitä asiantuntijat sanovat metsien kohtelusta? Miten eri toimijat voivat tulla yhteen kuuntelemaan toistensa näkemyksiä?

Vastatakseen näihin kysymyksiin Meidän metsämme -kansalaisliike on järjestänyt 9  metsädialogia vuosina 2019-2021. Metsädialogeihin on kutsuttu metsäalan toimijoita eri organisaatioista. Edustettuina ovat olleet muun muassa Siemenpuusäätiö, Suomen luonnonsuojeluliitto, Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto, Metsäteollisuus, UPM, Metsä Group, Ympäristöministeriö, Maa- ja metsätalouusministeriö, Metsähallitus, Metsäkeskus, Tapio, metsänomistajia, eri metsänhoitoyhdistyksiä ja eri alojen tutkijoita. Tutkijat ovat edustaneet asiantuntemusta muun muassa metsäekologiasta, taloudesta, monimuotoisuudesta, ilmastokysymyksistä, vesistöistä ja energiasta. Dialogit ovat käsitelleet seuraavia aiheita: oma metsäsuhde, metsien tulevaisuus, kokonaiskestävyys, monimuotoisuus, talous, vesistöt ja linnut. Metsädialogit on fasilitoinut yhtä dialogia lukuun ottamatta verkostoasiantuntija Timo Järvensivu.

Metsädialogien osallistujien sopimuksella niiden sisällöstä saa puhua, kun ei mainitse kuka näkemyksen on esittänyt (nk. dialogisuuden Chatham House -sääntö). Tässä esityksessä erittelen näkemyksiä, argumentteja, vasta argumentteja sekä dialogeissa saavutettuja synteesejä 5 metsädialogista, joihin olen osallistunut joko osallistujana tai fasilitaattorina. Metsäteemojen lisäksi dialogeissa on keskusteltu dialogisuudesta menetelmänä. Millaista metsäpolitiikka Suomessa on dialogien perusteella? Millaista sen tulisi olla? Miten osallistujat ajattelevat metsädialogeista?

Meidän metsämme -kansalaisliike on puoluepoliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton sekä rekisteröimätön metsistä kiinnostuneiden toimijoiden verkosto. Se sai alkunsa kohtuusliikkeen tapahtumassa 2015. Liikkeen avaustapahtuma järjestettiin lokakuussa 2018 Helsingissä Tuomikirkon Kryptassa nimellä Kannanotto metsien puolesta, jonka tallenne löytyy YouTubesta ja jonka ohjelma herätti keskustelua Maaseudun tulevaisuudessa. Toimintaa koordinoi työryhmä, joka ei saa työstään korvausta.

Olen toiminut Meidän metsämme -kansalaisliikkeessä tutkija-aktivistina alusta saakka osana käynnissä olevaa (institutionaalista) etnografiaa työstä kasvutalouden jälkeen. Työryhmän keskenään tekemän metsäpolitiikan analyysi on kehittynyt matkan varrella, mutta sen ja ryhmän vaiheiden analyysi on vielä alkutekijöissä. Tämä esitys olisi yksi ensimmäisiä yrityksiä kuvata toimintaa metsätutkijoille.

Kohti yhteisesti hyväksyttyjä ratkaisuja valtion metsissä

Emma Luoma, Jonna Kangasoja, Maija Leppälä, Lasse Peltonen, Anni Kettunen

Emma Luoma, väitöskirjatutkija, Itä-Suomen Yliopisto
emma.luoma@uef.fi

Viime vuosina metsien hoidon ja käytön rooli osana ilmastonmuutoksen hillintää ja luontokadon pysäyttämistä on tunnistettu laajalti. Suomessa valtiolla on ongelman ratkaisussa merkittävä rooli, sillä valtion metsiä hallinnoivalla Metsähallituksella on hallinnassaan kaikkiaan noin kolmannes koko maan maa- ja vesialueista. Pitkään jatkuneet metsäkiistat Metsähallituksen ja ympäristöjärjestöjen välillä ovat kuitenkin osoittaneet, että monimutkaisten ongelmien ratkaisuun ja metsiin liittyvien erilaisten intressien yhteensovittamiseen tarvitaan uusia keinoja ja osaamista. Yhteistoiminnallinen hallinta (collaborative governance) on hallinnan malli, joka perustuu ajatukseen eri sektoreiden ja toimijoiden välisestä yhteistyöstä, jossa vallan, vastuun ja resurssien jakamisen kautta voidaan muotoilla kaikille hyväksyttäviä ratkaisuja ja ennaltaehkäistä konflikteja. Yhteistoiminnallisesta hallinnasta on jo paljon kokemusta muun muassa Yhdysvalloista, mutta Suomessa lähestymistapa on vasta tekemässä tuloaan.

Tässä artikkelissa tarkastellaan yhteistoiminnalliseen hallintaan liittyvää osaamisen ja toimintakulttuurin kehittämistä Suomen valtion metsien hallinnassa. Tutkimuksen kohteena on Metsähallituksen Metsätalous Oy:n henkilöstölle vuonna 2020 pidetty konfliktinratkaisuun ja intressipohjaiseen neuvotteluun pohjaava koulutus nimeltä “Opi johtamaan yhteistyötä”. Koulutukseen osallistui kaikkiaan 200 Metsähallituksen henkilöstön jäsentä sekä neljä ympäristöjärjestöjen edustajaa. Kouluttajana toimi ympäristösovitteluun ja monenväliseen neuvotteluun erikoistunut Akordi Oy.

Tapaus eroaa perinteisestä metsäammattilaisuuden kehittämiseen tähtäävästä koulutustoiminnasta siinä, että koulutukset olivat samalla osa laajempaa Metsähallituksen, Greenpeacen ja Suomen luonnonsuojeluliiton vuonna 2018 käynnistämää sovitteluprosessia, jossa etsittiin ratkaisua Kainuussa vuosia jatkuneille metsäkiistoille ympäristösovittelun menetelmin. Koulutusten tavoitteena oli siis paitsi Metsähallituksen sisäisen osaamisen kehittäminen myös toimijoiden välisten suhteiden parantaminen ja uudenlaisen, konflikteja ennaltaehkäisevän yhteistyön edistäminen.
Koulutuskokonaisuus voidaankin nähdä eräänlaisena interventiona Metsähallituksen toimintakulttuurin kehittämiseen sekä Metsähallituksen ja ympäristöjärjestöjen välisten suhteiden parantamiseen. Samalla kyseessä on alkusysäys metsäammattilaisuuden merkityksen laajenemiselle Suomessa kohti yhteensovittavampaa ja neuvottelevampaa toimintatapaa.

Tässä artikkelissa suuntaamme katseemme tähän muutokseen ja pyrimme ymmärtämään sen tarvetta koulutuksiin osallistuneiden henkilöiden näkemysten ja kokemusten kautta. Samalla pyrimme tunnistamaan, mitä nämä tarpeet ja osallistujien kokemukset kertovat niistä olemassa olevista Metsähallituksen toimintakulttuurin ja laajemmin suomalaisen metsien hallinnan piirteistä, jotka mahdollisesti ajavat tai jarruttavat muutosta kohti yhteistoiminnallista metsien hallintaa ja ongelmanratkaisua.

Tunteet metsäkonflikteissa

Tuulikki Halla, väitöskirjatutkija, Metsät ja metsien bioresurssit
tohtoriohjelma, Itä-Suomen yliopisto, tuulikha(at)uef.fi puh. 040 7373
904

Reetta Karhunkorva, väitöskirjatutkija, Sosiaalisten ja kulttuuristen
kohtaamisten tohtoriohjelma, Itä-Suomen yliopisto,
reetta.karhunkorva(at)lusto.fi

Jaana Laine, yliopistonlehtori, Yhteiskunnallisen muutoksen
koulutusohjelma, valtiotieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto,
jaana.laine(at)helsinki.fi

Tunteilla on keskeinen rooli metsäkonflikteissa. Tunteet ilmentävät sitä, mitä pidämme metsissä arvokkaana. Ne myös motivoivat meitä toimimaan arvojemme puolesta ja vaikuttavat siihen, miten tulkitsemme metsiin liittyvää tietoa.

Tarkastelemme tunteita metsäkonflikteissa kahden erilaisen aineiston avulla. Ensinnäkin selitämme, miten keväällä 2018 julkaistuun Avohakkuut historiaan -kansalaisaloitteeseen reagoitiin sosiaalisessa mediassa ja minkälaisia tunteita aloite herätti. Toiseksi tarkastelemme vuosina 2020 ja 2021 tekemiemme haastattelujen perusteella suomalaisten metsänomistajien ja metsäammattilaisten tunnereaktioita metsiin ja metsäkonflikteihin.

Metsillä on merkittävä rooli suomalaisessa yhteiskunnassa sekä ekologisesta, kulttuurisesta, sosiaalisesta että taloudellisesta näkökulmasta. Metsäsektorin toimijoiden vakiintunutta valta-asemaa määritellä metsiä ja niiden käyttöä on haastettu yhä voimallisemmin. Yksi viime aikojen näkyvimmistä konflikteista käynnistyi toukokuussa 2018, kun ympäristöjärjestöt julkaisivat kansalaisaloitteen avohakkuiden kieltämiseksi valtion mailla.

Avohakkuut historiaan -aloitteessa hyödynnettiin uutta demokraattista työkalua, joka mahdollisti kansalaisvaikuttamisen ja antoi ei-perinteisille osapuolille väylän vaikuttaa metsäpolitiikkaan. Aloite myös toi konflikteihin erilaisen näkökulman, kun aiemmista paikkasidonnaisista konflikteista painopiste siirtyi institutionaaliseen vaikuttamiseen ja pyrkimykseen muuttaa metsiä koskevaa lainsäädäntöä.

Aloite sisälsi heti konfliktin piirteitä. Se herätti vilkasta ja tunteikasta julkista keskustelua, jossa osapuolet ottivat vahvasti kantaa metsiin liittämien arvojensa puolesta. Vaikuttamisessa hyödynnettiin digitaalista mediaa ja sen tarjoamaa mahdollisuutta liittää samalla tavalla ajattelevia ihmisiä laajemmiksi
tunneyhteisöiksi ja siten luoda joukkovoimaa.

Osapuolten kannanotot ilmensivät runsaasti tunteita. Myönteisiä tunteita (mm. onni, rakkaus ja ylpeys) ilmaistiin esimerkiksi aloitteen vaikuttavuudesta avohakkuiden vähentämiseen. Toisaalta ylpeyttä koettiin vuosikymmeniä menestyksekkäästi sovelletuista avohakkuita hyödyntävistä metsänkäsittelymenetelmistä. Kielteiset tunteet liittyivät erilaisiin uhkiin, esimerkiksi metsien vahingoittamiseen tai metsänomistajien laillisten oikeuksien rajoittamiseen. Tunteista viha ja pelko vahvistivat keskustelijoiden
halua toimia, ja ylpeys ja toivo herättivät luottamusta parempaan
tulevaisuuteen.

Konfliktissa tunteet motivoivat osapuolia toimimaan arvojensa puolesta, joko puolustamalla vallitsevia käytäntöjä tai vaatimalla niihin muutoksia. Osapuolten metsäsuhteet vaikuttivat siihen, mitä he kokivat metsiin liittyen puolustamisen arvoiseksi ja miten he suhtautuivat vastapuolen näkemyksiin. Avohakkuut historiaan -kansalaisaloitteen julkistamista seuranneessa keskustelussa erilaiset metsäsuhteet ja niihin perustuvat tunteet kärjistivät osapuolten kannanottoja.

Haastatteluaineistoissa sekä metsänomistajat että metsäammattilaiset
ilmensivät esimerkiksi ihmetystä siitä, että heidän huolehtivaa suhdetta omiin metsiin kyseenalaistettiin tai että heidän yhteiskunnan eteen tekemää, kaikille hyvinvointia tuottavaa työtä kritisoitiin. Metsäammattilaisten ja -omistajien metsäsuhteet eivät kuitenkaan olleet yhdenmukaisia tunneilmauksissaan. Molemmissa haastatteluaineistoissa on monikerroksellisia ja -arvoisia metsiin ja metsäkonflikteihin liittyviä näkemyksiä, jotka jakoivat ammattilaisia ja omistajia sekä avohakkuita kannattaviin, kyseenalaistaviin että niihin neutraalisti suhtautuviin.

Metsäsuhteiden (kuten metsiin liitettyjen arvojen, tavoitteiden ja tunteiden) tunnistaminen auttaa ymmärtämään metsäkeskustelussa ilmeneviä voimakkaita ja kärjistyneitä reaktioita ja niiden taustoja. Sekä omien että muiden metsäsuhteiden parempi tunnistaminen voisikin edistää rakentavampaa metsäkeskustelua.