Teksti: Jenna Pennananen, Laurea-ammattikorkeakoulu
Kukaan ei tiedä, mitä tulevaisuudessa tarkalleen ottaen tapahtuu. Tulevaisuus on tuntematon ja sisältää väistämättä yllätyksiä, mutta myös niihin voi valmistautua, sillä tulevaisuus riippuu valinnoista ja niiden yhteydestä tulevaisuuteen.
Tulevaisuuden tietämystä voi helpottaa kehittämällä ennakointityötä ja -ajattelua. Ennakointiprosessissa yhdistyy tulevaisuus-, muotoilu- ja systeemiajattelu, jotka valjastavat toivottujen tulevaisuuksien luomiseen, uusien mahdollisuuksien tunnistamiseen ja ratkaisujen muotoiluun. Systeemiajattelu, se että kaikki vaikuttaa kaikkeen, on myös tiiviisti läsnä ennakoinnissa. Ennakoinnin voidaan ajatella olevan tarpeen kaikille, jotka haluavat tehdä ajassa ratkaisuja, jotka ovat siedettäviä myös tulevaisuudessa. Tulevaisuuden ennakointi on osaamista, jota voi kehittää ja vahvistaa. Alati muuttuvassa työelämässä ja etenkin sosiaali- ja terveysalalla tämä on enemmän kuin tarpeellista ja toivottua. Alan organisaatioiden vetovoimaisuuden kasvamisesta ja alan työyhteisöjen ja yksittäisten työntekijöiden hyvinvoinnista on pidettä nyt ja tulevaisuudessa huolta, jotta alan palveluita voidaan kehittää parhailla mahdollisilla tavoilla asiakkaita palveleviksi.
Tutustu teokseen:
Signaaleista tulevaisuustarinoihin – ennakoinnin lyhyt käsikirja, 2017. Tekijät: Harri Jalonen, Mira Lehti, Anna Tonteri, Minna Koskelo, Anu K. Nousiainen & Tuula Jäppinen. Signaaleista tulevaisuustarinoihin -käsikirja avautuu PDF-muodossa uuteen välilehteen.
Teos tarjoaa jäsennellyn ennakointiprosessin esittelyn, joka auttaa tulevaisuuteen valmistautumisessa. Teos luo ihmiskeskeistä näkemystä tulevaisuuteen. Teoksessa kuvataan ennakointiajattelun soveltamista ennen kaikkea sosiaalisen investoinnin kontekstissa, joka tähtää ihmisten ja yhteisöjen hyvinvointiin. Käsikirjan ydin rakentuu ennakointiprosessin kolmeen vaiheeseen: luotaaminen, merkityksellistäminen ja haltuunotto. Teoksessa on kuvattu neljän ihmisen ja neljän tarinan avulla ennakointiprosessi ja sen myönteinen tulos. Tarinallisten tulevaisuuskuvien tehtävänä on laajentaa ajattelun perspektiiviä ja osoittaa arjen näkökulmasta, mitä tulevaisuus voi tuoda tullessaan.
Kun olet lukenut teoksen, olet jo valmistautunut aivan eri lailla seuraavaan tulevaisuuskuva harjoitteeseen, jonka idea on lähtöisin Signaaleista tulevaisuustarinoihin – ennakoinnin lyhyt käsikirjasta, joka korostaa ihmisen keskiöön asettamisen merkitystä etenkin muutoksessa. Tällöin voidaan vaihtoehtoisia tulevaisuuksia visioida ja konkretisoida ihmisten näkökulmasta käsin ja siten vapauttaa ajattelua vallitsevista rakenteista ja rajoituksista. Tulevaisuus ei vain tapahdu, vaan ihmiset ja heidän ympärillään olevat arvoverkoston eri toimijat luovat ja toteuttavat haluamansa tulevaisuuden yhdessä.
Harjoite: Tulevaisuuskuva
Seuraavan tulevaisuuskuva-harjoitteen avulla voit tehdä ihmiskeskeisesti ennakointiprosessin kaavaa mukaillen konkreettisen tulevaisuuskuvan joko itsestäsi työyhteisön esihenkilönä tai osana johtoryhmän päätöksentekijöitä tai käyttää tätä harjoitetta apuna esimerkiksi kehityskeskusteluissa henkilöstön jäsenten kanssa. Tulevaisuuskuvat on tarkoitettu etenkin keskustelun herättäjäksi. Niiden avulla voi viritellä omaa ajatteluaan sekä pohtia miten tulevaisuuteen voi valmistua yksilönä sekä osana yhteisöjä ja koko yhteiskuntaa etenkin näinä epävarmoina aikoina, jolloin, covid-19-pandemia nostattaa tulevaisuuden tuntemattomuuden tasoa.
Ota mallia teoksen tulevaisuuskuvista ja seuraavan sivun esimerkki persoonakortiksi muodostetusta henkilökuvauksesta ja sille rakennetusta tarinallisesta tulevaisuuskuvasta. Käytä tätä pohjana/ideana oman elävän esimerkin ja harjoitteen luomiseksi.
Persoonakortissa
Sirpa, sairaanhoitaja, 36 v.
ELÄMÄNTILANNE:
- Entinen lähihoitaja, nyk. palvelukodin vastaava sairaanhoitaja.
- Asuu pääkaupunkiseudulla kerrostalossa vuokralla.
- Yksi yhteinen lapsi puolisonsa kanssa, hoitaa viikoittain dementoituneen äitinsä arjen käytännön asioita.
- Terveydentila: hieman ylipaino ja kohonnut verenpaine.
KIINNOSTUKSEN KOHTEET:
- Urheilu, jolle ei ole aikaa tarpeeksi.
- Käsityö ja meditaatio.
TARPEET JA TOIVEET:
- Haluasi enemmän vapaa- aikaa, ja aikaa ylipäänsä itseensä panostamiseen.
- Haluaisi tavat myös ystäviään useammin.
HAASTEET JA VAIKEUDET:
- Heikentyvä fyysinen kunto ja varhaisia masennuksen oireita.
- Henkinen ylikuormitus työssä ja liian suuret vastuualueet.
- Kärsii ajoittain univaikeuksista.
- Omien tarpeiden kuunteleminen vaikeaa.
Tulevaisuuskuvassa
Sirpa, 46 v vuonna 2030.
Sirpa työskentelee edelleen palvelukodin työntekijänä, mutta hänen toimenkuvansa on vaihtunut merkittävästi. Sirpa otti puheeksi niin kotona kuin työpaikallaankin jo häntä pitkään painaneen väsymyksen, vetämättömyyden, univaikeudet ja liian suurelta tuntuvat vastuut työssä. Työnantaja suositteli hänelle siirtymistä sairaanhoitajan tehtävistä lähihoitajan tehtäviin, ja näin Sirpa tekikin. Koska työ ei enää kuormittanut niin paljoa, Sirpa sai energiaa myös vapaa-ajalleen. Ystävän ehdotettua hänelle viikoittaisia kävelylenkkejä, oli niihin helppo suostua, kun työpäivien jälkeen ei enää väsyttänyt niin paljoa. Unikin parani ulkoilman ja liikunnan lisääntymisen kautta, ja fyysinen kuntokin tuntui hieman kohenneen.
Vaikka vastuiden väheneminen työssä laski ylikuormittuneisuuden tunnetta, se myös vähensi samalla työn mielekkyyttä. Masennusoireet pahenivat jälleen, josta Sirpan puolisokin huomautteli hänelle kuukausittain. Tuli syksy, ja Sirpa vajosi työpäivien jälkeen useasti sohvan nurkkaan. Elämä tuntui jotenkin tyhjältä, ja kotikin alkoi tuntua tylsältä. Äidinkin auttaminen tuntui vain välttämättömältä avunannolta. Keskustelut puolison, työkaverien ja ystävien kanssa sai Sirpan ymmärtämään että, häneltä puuttuu se jokin, ”oma juttu”. Eräänä päivänä hän lainasi työkaveriltaan iltalukemiseksi käsityölehteä, ja sitä selatessaan sohvan nurkassa, koti ei enää tuntunutkaan niin apealta. Mielikin kohosi. Sirpa päätti koittaa lehden yhtä neulonta ohjetta, ja kaivoi sukkapuikot ompelulaatikosta.
Seuraavan talven ja kevään mittaan Sirpa neuloi useat sukkaparit työkavereilleen, jonka seurauksena Sirpan esihenkilö ehdotti, että pitäisikö Sirpan alkaa pitää viikoittain palvelukodin asukkaille käsityöpiiriä. Näin tapahtui. Kesän aikana Sirpa kävi useat kaupungin järjestämät käsityökurssit ja tapasi viimeisellä sellaisella jo tuttavaksi muodostuneen henkilön, joka kertoi olevansa muistisairaiden asumiskeskuksen virikeohjaaja. Sirpa selvitti virikeohjaajan ammatista kaiken, sillä työnkuva kuulosti siltä että, siinä voi yhdistää asiakastyön parhaat puolet ja myös omat mielenkiinnonkohteet. Sirpa haki muutaman kuukauden opintovapaan lähihoitajan työstään ja opiskeli virikeohjaajaksi. Jo opiskelujen aikana niin Sirpan puoliso kuin lapsi saivat nähdä monia hienoja taidonnäytteitä ja tuotoksia, mutta parasta oli kuitenkin Sirpan olemuksen kokonaisvaltainen muutos väsyneestä ja kuormittuneesta henkilöstä innovatiiviseksi taituriksi, joka tuntui palavan halusta päästä seuraavaksikin päiväksi töihin toteuttamaan uutta ammattiaan. Asukkaat olivat silminnähden iloisia Sirpan vetämistä käsityöhetkistä ja muista monipuolisista virikkeellisistä hetkistä, joita Sirpa saa myös työajallaan suunnitella.
Uudelleen löytyneen käsityöharrastuksen vastapainoksi Sirpa päätti myös jatkaa jo aiemmin hyvin alkanutta kävelyharrastustaan. Hän tuunasi ulkoiluharrastustaan vielä entisestään ostamalla kävelysauvat, joista sai pontta lenkkeihin niin että fyysinen kuntokin alkoi kasvaa. Hän otti tavakseen myös kävellä viikoittaiset vierailut äitinsä luo auton käytön sijasta. Painokin tippui toivotun verran ja uudessa työhön tulotarkastuksessa selvisi, että myös Sirpan verenpaine on laskenut kymmenen vuoden takaisista arvoista. Sirpa päätyi palvelukodin esihenkilön kanssa ratkaisuun, että tekee lyhennettyä viikkoa virikeohjaajana palvelukodissa, jotta ehtii paremmin keskittyä vapaa-ajallaan niin äitinsäkin asioiden hoitamiseen kuin itseensäkin. Tämä mahdollisti Sirpalle myös hänelle tarjoutuneen projektiluontoisen iltatyön vastaanottamisen. Iltatyö on hyvää vastapainoa palvelukodin asiakastyölle, ja siitä Sirpa perheineen saa lisätienestejä uuden asunnon hankintaa varten. Sirpa on päättänyt hankkia kauan haaveilemansa omistusasunnon puolisonsa kanssa.
Lisääntyneiden töiden ja tienestien myötä Sirpa päätti hakea dementoituneelle äidilleen myös osa-aikaista henkilökohtaista avustajaa, joka löytyikin melko vaivattomasti. Sirpalla jää nykyisin aikaa laadukkaaseen arkeen perheensä ja ystäviensä parissa, sekä aikaa itselleen. Myös äidin kanssa vietetty aika on enemmän läsnä olevaa kuin aiemmin. Sirpa aloitti myös nuoruuden harrastuksensa meditaation uudelleen, joka tuntuu rauhoittavan ja kohentavan mieltä entisestään. Enää Sirpa ei vain suorita asioita, vaan nauttii tekemisistään, hän osaa nykyisin sanoa myös ei. Masennusoireita ei ole ollut enää moneen vuoteen. Työnteko sekä palvelukodissa että uusi energisoiva iltatyö tuntuvat antavan valtavasti voimavaroja arkeen ja elämän muihin osa-alueisiin.
Tämä tarina osoittaa lukijalleen jälkikäteen ennakointiprosessin kolmen vaiheen merkityksen:
- Luotaamisen vaihe osoittaa kuinka paljon ja laaja-alaisesti signaaleja nykyhetki antaakaan meille tulevaisuudesta, kunhan vaan avaamme aistimme niille ja havainnoimme fokusoituneesti.
- Merkityksellistämisen vaihe antaa järjen systemaattisen ja intuitiivisen signaalien analysoimiseen. Kun keskitytään mahdollisuuksiin ja vaikuttavuuteen huomioiden mahdolliset trendit olemme jo pitkällä tulevaisuuksien ennakoinnissa.
- Haltuunotto on kolmas prosessin vaihe. Siinä tunnistetut trendit vaihtuvat toiminnaksi, jolloin muutoksen mahdollisuuksien kautta vahvistetaan, testataan, validoidaan ja konkretisoidaan vaihtoehtoinen tulevaisuus, joka on menneisyydessä tehtyjen oivallusten seuraus.
Takaisin Esihenkilö työhyvinvoinnin edistäjänä -osion alkuun.