Olen viime aikoina lukenut tekstejä, jotka sisältävät uusimpia näkemyksiä Suomen 1800-luvun taiteesta ja taide-elämästä. Olen tutustunut niihin kahdessa roolissa: taidehistorioitsijana ja toimittajana. Voisin oikeastaan lisätä kolmannenkin näkökulman, sillä yritän edustaa myös yleensä taiteesta ja historiasta kiinnostunutta lukijaa. Mistä on kyse? FiKon – Nya perspektiv på Finlands konsthistoria -hankkeesta.

Olin iloisesti yllättänyt, kun hankkeen johtaja Marie-Sofie Lundström pyysi minua mukaan FiKonin 1800-luvun osuuden toimituskuntaan vuosi sitten. Olen tehnyt muun työn osana ja ohella toimitustöitä reilut 25 vuotta. En miettinyt kauan vastaustani, sillä innostuin tehtävästä heti. Se sopi myös hyvin nykyiseen työhöni Constellations of Correspondence -projektissa, joka kokoaa yhteen eli aggregoi, analysoi ja lopulta julkaisee suomalaisten kulttuuriperintöorganisaatioiden – arkistojen, kirjastojen ja museoiden – kokoelmissa olevaa ns. pitkän 1800-luvun kirjeenvaihtoa koskevia metatietoja linkitetyn avoimen datan (LOD) palvelussa ja avoimena semanttisena verkkoportaalina (https://coco.rahtiapp.fi/). Olen vuoden alusta ollut siis muutenkin 1800-luvulla.

Tähän mennessä olen lukenut suurimman osan teksteistä kerran ja antanut oman palautteeni ja korjausehdotukseni. Kaikki tekstit eivät ole vielä valmistuneet, joten kokonaiskuva tarkentuu vasta myöhemmin. Olen kokenut, että FiKon-hankkeessa on mukana sopiva sekoitus etukäteissuunnittelua, hyvin rakennettua sisältöä, tarkkuutta, ohjeistusta, positiivista henkeä ja rentoutta.

Ennen lopullisten tekstien toimittamista järjestetyt työpajat kirjoittajien kanssa toimivat erinomaisesti, ja kirjoittajien oli mahdollista keskustella myös toistensa kanssa ja tehdä rajanvetoa tekstiensä välillä tai sopia yhteisistäkin artikkeleista. Kaikesta tästä kuuluu kiitos Marie-Sofielle ja hankkeen hyvälle koordinaattorille Pia Wolff-Helmiselle. Ei ole helppoa viedä eteenpäin hanketta, johon sisältyy monta teososaa ja lukematon määrä kirjoittajia.

Koen toimittajana itseni etuoikeutetuksi, kun saan ns. työn puolesta lukea kunnolla ja tarkkaan tekstejä, joita ovat kirjoittaneet oman alaansa ja aiheisiinsa syvällisesti perehtyneet asiantuntijat. 1800-luvun osuuden kirjoittajakunta tulee eri yliopistoista sekä joistakin museoista ja instituutioista, ja heihin kuuluu niin vanhemman

kuin nuoremman polven tutkijoita. FiKonin kaltaisessa projektissa he kaikki ovat vaikean tehtävän ääressä: miten tiivistää asiantuntemus, olennaiset asiat ja uudet näkökulmat artikkeleiden rajalliseen pituuteen. Yritän toimittajana helpottaa heidän kirjoitustyötään esimerkiksi nostamalla esiin kunkin tekstin keskeisiä asioita ajatellen kokonaisuutta ja auttamalla rakentamaan loogisen kokonaisuuden yhdestä tekstistä ja teksteistä yhdessä. Lopuksi osallistun suomen kielen hiomiseen sekä tarkistan oikeinkirjoituksen ja hankkeen antamien merkintä- ja muiden ohjeiden noudattamisen. Toivon, että onnistun näissä tavoitteissani.

FiKon-sarjan on tarkoitus antaa kirjoittajien oman äänen kuulua ja oman kirjoitustavan näkyä: kaikkia ei haluta eikä yritetä työntää samaan muottiin yleisperiaatteista huolimatta. Se tekee lukukokemuksesta runsaamman, mutta asettaa myös haasteita toimitustyölle. Yritän ottaa huomioon kunkin kirjoittajan kirjoitustavan kommentoidessani tekstejä. Kaiken kaikkiaan tämä toimitustyö on myös haasteellista, etenkin kun en ole ollut mukana toimittamassa aikaisempia osia. Myös Marie-Sofie ja Pia lukevat tekstit, joten kirjoittajat saavat palautetta kolmesta eri näkökulmasta.

Taidehistorioitsijana on mielenkiintoista jälleen kerran nähdä, kuinka paljon uusia näkökulmia ja tietoa Suomen taiteen historiasta löytyy. FiKon-artikkelit osoittavat, kuinka melko lyhyisiinkin teksteihin on mahdollista sisällyttää tämän ajan relevantteja tutkimuskysymyksiä ja nostaa esiin aiheita, jotka aikaisemmissa Suomen taidehistoria -sarjoissa ovat jääneet vähälle huomiolle tai jopa kokonaan käsittelemättä. Mieleeni nousevat erityisesti ilmastokriisi ja ympäristö, vähemmistöt, kuten saamelaisuus taiteessa, transnationaalisuus ja toisaalta nationalismin uudelleen ajattelu tai valokuva osana taidehistoriaa. Naiset sijoittuvat – onneksi – jo aikaisempia sarjoja luontevammin osaksi taiteen kenttää. Sekin on hyvä muistaa, että uudenlaisesta katseesta huolimatta Suomen taiteen historiassa on taiteilijoita sekä taidetta ja arkkitehtuuria, joita ei yksinkertaisesti voi ohittaa.

Seuraavaa, joulukuista lukukierrosta odottaen
Hanna-Leena Paloposki

P.S.
Kun kyse on taidehistoriasta, kuvitus on luonnollisesti ensiarvoisen tärkeää ja kuvatoimittajan työ keskeinen. Tämän blogin kuvitukseksi olen valinnut neljä, verkossa saatavilla olevaa kuvaa 1800-luvun osuuden kirjoittajien esittämistä kuvatoiveista.