Sote-ammattilaiset digiosaajiksi – osaamisen vahvistaminen systemaattiseksi

Terveydenhuollon digitalisaatio on ollut jo pidemmän aikaa sote-kentällä ”hot topic” ja aihetta on lähestytty myös tieteen osalta monesta näkökulmasta jo pitkään, joskin kiihtyvästi etenkin viimeisten kymmenen vuoden aikana. Voisi jopa ajatella, että terveydenhuollon digitalisaatio on jo tehnyt läpimurtonsa, ja ajatukset tulisi suunnata entistä tiiviimmin asiakaslähtöisyyden, järjestelmien yhteen toimivuuden, tietoturvan sekä ammattilaisten digiosaamisen varmistamiseen ja vahvistamiseen. Suomi onkin nauttinut mainetta jopa maailmanlaajuisella mittakaavalla olemalla julkisten digiterveyspalveluiden edelläkävijä. Digitalisaation tarjoamiin hyötyihin on siis alettu panostamaan täällä enenevin määrin, mikä näyttäytyy hallituksen linjauksissa sekä digitalisaatiota edistävien hankkeiden alulle panossa. Sosiaali- ja terveysministeriön digitalisaatiolinjauksissa 2025 visioitiin, että digipalvelut kehitetään asiakkaan tarpeista lähtien, tarjotaan yhdenvertaisesti muiden palveluiden ohella ja yhden luukun periaatteella. Hallitusohjelman mukaisesti vuonna 2020 asetettiin digitalisaation edistämisen ohjelma, jonka nimissä pyritään nostamaan julkisen sektorin teknologia- ja digitalisaatiokyvykkyyttä sekä parannetaan eri sektoreiden vuorovaikutusta tekoälyn avulla (Aurora AI-verkko). Tekoälyä ja robotiikkaa halutaan hyödyntää yleisesti tehokkaammin hyvinvointialan palveluissa tehostamaan palvelujärjestelmän toimintaa (Hyvinvoinnin tekoäly ja robotiikka -ohjelma Hyteairo). Linjauksissa esitettyjen periaatteiden mukaisesti kansalliset hankkeet kuten Digisote, MEDigi, Digivisio 2030 ja SotePeda24/7 ovat kohdentaneet toimenpiteensä etenkin terveydenhuollon ammattilaisten asemaan digitalisaation etenemisessä pyrkien määrittelemään, yhtenäistämään ja vahvistamaan eri alojen ammattilaisten, opiskelijoiden ja opettajien osaamista digitaalisten sosiaali- ja terveyspalveluiden käytössä. Näiden toimenpiteiden avulla halutaan turvata asiakkaiden ohella myös ammattilaisten digitaaliset valmiudet.

Mutta millaisia ovat ne taidot, tiedot, asenteet ja arvot, joita terveydenhuollon ammattilaiset kokevat itse tarvitsevansa tässä alati muuttuvassa digiyhteiskunnassa? Omassa väitöskirjatutkimuksessani lähtökohtana on terveydenhuollon ammattilaisten perspektiivi digiosaamiseen liittyen, kohdistuen laaja-alaisesti terveydenhuollossa käytettäviin digitaalisiin palveluihin, sovelluksiin ja työkaluihin, jotka ovat jo tavalla tai toisella arkipäivää ammattilaisten työssä. Kiinnostukseni aiheeseen nousi omista työelämänkokemuksistani fysioterapeuttina kohdatessani erinäisiä keskusteluita terveydenhuollon digimuutoksesta sekä kuunnellessani ammattilaisten kauhistuneita ja ihastuneita ajatuksia oman työnkuvan muutoksesta. Lopullisen innon jatko-opintoihin jatkamiseen antoi maisteriopinnoissani suorittamani opinnäytetyö terveydenhuollon ammattilaisten asenteista digitaalisia terveyspalveluita kohtaan sekä tulevan väitöskirjaohjaajani kanssa käydyt keskustelut digiosaamisen näkökulmaan laajentamisesta. Väitöskirjamatkan alkumetreillä olen päässyt haastattelemaan terveydenhuollon ammattilaisia eri terveydenhuollon yksiköistä Suomessa ja Ruotsissa koskien heidän näkemyksiään digitaalisten terveyspalveluiden käyttöön liittyvästä osaamisesta sekä osaamisen kehittämisestä. Haastatteluita analysoidessa oli mielenkiintoista huomata, miten tärkeänä (ja jopa itsestäänselvyytenä) haastateltavat pitivät potilaslähtöisyyden priorisoinnin digivälineiden käyttöä harkittaessa sekä yhtenä arvokokonaisuutena osana ammattilaisen digiosaamista. Keskusteluissa korostui potilaiden osaaminen ja sen arvioiminen, sekä kyvykkyys digivälineiden omaksumiseen, mikä voi itsessään rajoittaa mahdollisuuksia digivälineiden käyttöön.

Näin myös ammattilaiset ovat sisäistäneet vision digitalisaation asiakaskeskeisyyden tärkeydestä, joka tosin näyttäytyy hoitotyössä ja kuntoutuksessa muutoinkin perustavanlaatuisena toimintatapana. Taitojen ja asenteiden osalta ammattilaisten kokemukset olivatkin ristiriitaisempia, vaikka pääosin omiin taitoihin suhtauduttiin luottavaisin mielin, ja digivälineiden ja -palveluiden koettiin vain vahvistavan terveydenhuoltoa. Epäröinti näkyi joko ajatuksina kokemattomuudesta eri digivälineiden ja laitteiden käytössä tai huonoista kokemuksista johtuneista mielikuvista digivälineiden käytön hankaluudesta ja epätarkoituksenmukaisuudesta. Myös aikaisemmat tutkimukset ovat päätyneet ristiriitaisiin tuloksiin koskien terveydenhuollon ammattilaisten asenteita ja osoittaneet, että lähtökohtaisesti heikon osaamisen vuoksi digivälineet ja -palvelut sekä niihin liittyvä koulutus on koettu negatiivisina tai hyödyttöminä eikä digimahdollisuuksia haluta sen vuoksi käyttää. Toisaalta käytön on todettu lisäävän osaamista, luottamusta omiin taitoihin ja uskoa digipalveluiden ja -välineiden hyviin puoliin osana terveydenhuoltoa. Siinähän on noidankehä valmiina ja haasteena onkin suunnitella milloin, miten ja missä vaiheessa ammattilaisten digiosaamista tulisi vahvistaa. Lisäksi tulisi huomioida osaamisen vahvistamisen yksilöllisyys (henkilö- ja ammattikohtaisesti, tarpeiden mukaan) sekä miten työyhteisö ja esihenkilöt suhtautuvat digitalisaatioon, minkä on tutkitusti todettu olevan yhteydessä ammattilaisten asenteisiin ja mahdollisuuksiin digiosaamisen kehittämisessä. Näihin haasteisiin on vastattu mm. (täydennys)koulutuksia suunnittelemalla, mutta jatkossa tarvitaan entistä systemaattisempia ja laajempia keinoja, jotta voidaan varmistaa, että ammattilaiset motivoituvat digipalveluiden ja -välineiden hyödyntämiseen sekä pystyvät vastaamaan asiakkaiden tarpeisiin hoitoa ja kuntoutusta tarjotessa.

Mitä tulee omaan väitöstyöhöni, jatkossa tarkoituksena on verrata suomalaisten ja ruotsalaisten terveydenhuollon ammattilaisten itsearvioitua osaamista digitaalisten terveyspalveluiden käytössä. On siis mielenkiintoista selvittää millaisia eroja (ja samankaltaisuuksia) ammattilaisten näkemyksissä heidän osaamisestaan ja digitaalisten palveluiden ja välineiden käytöstä on, ja miten osaaminen heijastaa maiden digitalisaation linjauksia.

Erika Jarva
Tohtorikoulutettava, MSc, fysioterapeutti
Hoitotieteen ja terveyshallintotieteen tutkimusyksikkö
Oulun yliopisto

Leave a Reply