Ajatuksia etäväitöksestä koronasyksynä 2020 


Väitöstutkimuksen taustat 

Tutkin millaisia seurauksia vauvan itkuisuudesta on perheelle, millaiset ovat vastasynnyttäneiden äitien vauvanhoitovalmiudet ja tyytyväisyys ja mitkä asiat ovat niihin yhteydessä. Arvioin tutkimuksessani myös The Happiest Baby -itkuisen vauvan rauhoittelumenetelmän vaikuttavuutta ja soveltuvuutta vauvan rauhoitteluun. Tutkimus lähti liikkeelle siitä, että pienen vauvan itkuisuus on perheille hyvin raskasta ja vanhemmille tarjottu apu on riittämätöntä. 

Tutkimuksessa todettiin, että vauvan selittämättömällä itkuisuudella voi olla laajoja ja kauaskantoisia seurauksia perheelle ja vauvalle itselleen. Vauvan itkuisuuden seuraukset voivat vaikuttaa varhaiseen vuorovaikutukseen vanhemman ja vauvan välillä ja siten vaikuttaa kielteisesti lapsen kasvuun ja kehitykseen. Itkuisen vauvan vanhempien väliset suhteet ja perheenjäsenten terveys ovat vaarassa. Lisäksi itkuinen vauva on vaarassa joutua kaltoinkohdelluksi tai pahoinpidellyksi. 

The Happiest Baby -itkuisen vauvan rauhoittelumenetelmä todettiin hyvin tarkoitukseensa soveltuvaksi, helposti käytettäväksi, ja toimivaksi menetelmäksi itkuisen vauvan turvalliseen rauhoitteluun ja selittämättömän itkuisuuden vähentämiseen. Rauhoittelumenetelmä paransi koeryhmään kuuluvien äitien vauvanhoitovalmiuksiaTässä tutkimuksessa The Happiest Baby -itkuisen vauvan rauhoittelumenetelmää käyttäneet äidit kokivat sen hyödyllisenä; kaikki vauvat rauhoittuivat kokonaan tai jonkin verran ja kaikki äidit suosittelivat menetelmää muille perheille. 

Mutta mennäänpä tarinassa muutama askel taaksepäin 

Koronavuoden 2020 vaikutukset väitösprosessin loppusuoralle 

Korona-toimenpiteet olivat minulle tutkijana osittain hyödylliset ja osittain haitalliset. Ellei olisi ollut pandemiaa, olisin matkustellut työmatkoilla ympäri maailmaa, eikä tutkimus olisi valmistunut ennätysajassa. Tein oman palkkatyöni etänä, koneen ääressä. Tätä oli helppo jatkaa iltoihin ja viikonloppuihin, artikkeleita korjaten ja viilaten. Onnekseni sain aineiston kerättyä pandemiaa edeltävänä aikana, mikä ei olisi onnistunut enää vuonna 2020 samalla tavalla. 

Kun alkoi näyttää mahdolliselta, että väittelisin loppuvuodesta 2020, varailtiin joulukuulle pari perjantaita väitökselle. Kesän kirjoitin yhteenvetoa ja sain sen valmiiksi elokuussa. Silloin pandemia pysytteli rauhallisena, tosin ajatus etäväitöksestä ainoastaan pienen läsnä olevan yleisön kera alkoi todentua. Yliopisto teki linjaukset pitkälle, mikä helpotti suunnittelua. Juhlienkin valmistelu alkoi. Varasin Nokian Kerholasta tilat ja tarjoilut 60 hengelle. Esitarkastusprosessi sujui perinteiseen tapaan, esitarkastajien palautekeskustelut käytiin etänä Helsinkiin ja Ouluun, mikä oli erittäin toimivaa. 

Sitten pandemia asettui kiihdytyksen lähtötelineisiin, uutiset synkkenivät. Ensin karsin väitöstilaisuuden ja juhlat vain 20 hengelle, sitten viikkoa ennen väitöstä ohjeistus muuttui. Väitöksessä sai olla läsnä yhteensä vain 10 henkilöä. Peruin juhlat ja kiittelin onneani, että ydinperheeseeni kuuluu vain 6 henkilöä, en tiedä mitä olisin tehnyt, jos kesäkuussa menehtynyt äitini olisi vielä ollut elossa. Kenet olisin karsinut? Vastaväittäjän, kustoksen, moderaattorin ja väittelijän lisäksi sai väitökseen tulla vain 6 henkilöä. 

Väitöskutsu lähti kaikesta huolimatta erittäin laajalle kuulijajoukolle ympäri Suomen ja maailmallekin. Etäväitös mahdollisti laajan yleisön mukanaolon. En tiedä jännittikö tämä ajatus enemmän, kuin jos tilaisuus olisi rajoitettu auditorioon saapuville, kuten perinteisesti on.  


Esteetöntä tiedettä 

Minulle väittelijänä tilanne oli hyvin jännittävä, koin etäosallistujien mukana olon yllättävänkin voimakkaana. Minua auttoi ja tuki oman perheen hievahtamaton keskittyminen yhdessä penkkirivissä, mikä lähes liikuttavalla tavalla näkyy kollegani etänä ottamassa valokuvassa. Tekniikka ja sen toimiminen huoletti aluksi, mutta siihen saimme hyvän tuen ennen aloitusta, jossa tosin pienesti sählättiin, mutta sekin kuuluu ajan henkeen -tietotekninen sählääminen. Lopulta kaikki toimi moitteettomasti. 

Etäväitös mahdollisti entisten kätilötyökavereideni osallistumisen toiselta puolelta Suomea, en tiedä saattoiko joku jopa osallistua toisella korvalla ihan sorvin äärestä. Tiede jalkautui hoito- ja kätilötyön arkeen. Jokainen halukas pääsi napin painalluksella mukaan. Osallistujia oli noin 150 laitteen verran, monen koneen ääressä oli useampi kuulija. Tämä ei olisi tapahtunut perinteisessä väitöksessä. Sain palautetta kätilöopiskelijoiltakin, olipa joku ollut mukana äitinsä kanssa. Kynnys lähteä väitöstilaisuuteen oli poissa. 

Olisin varmaankin vieläkin väittelemässä, sillä vastaväittäjäni oli huippu. Hän antoi minun loistaa, en ole elämässäni koskaan ennen kokenut samanlaista flow-tilaa. Kadotin ajan tajun täysin. Onneksi vastaväittäjäni ei kadottanut, vaan ohjasi tilaisuutta taitavasti alusta loppuun 

(Kuva: Anne Mäenpää)

Ei kuitenkaan uusi normaali… 

Ajattelen, että väitöstilaisuudet voitaisiin jatkossa järjestää hybrideinä. Lihallisesti läsnä olevat osallistujat rakentavat tilaisuuden juhlallisen kannustavaksi. Jokainen osallistuja on väittelijän puolella ja se kannattelee väittelijää, hetkestä tulee hänen. Tästä saatoin jäädä paitsi, etenkin kun karonkkakin oli minimaalinen. Tosin karonkassani tunnelma oli maksimaalinen puheineen ja herkkuruokineen, pönötys puuttui paikalta. Silti kaipaan oikeita valmistumisjuhlia omien työkavereideni ja ystävieni kanssa, se olisi todellistanut tapahtuman toisella tavalla. 

Toisinaan mietin epäuskoisena, tapahtuiko tämä kaikki todella? Olenko edes väitellyt? Olenko nyt valetohtori? Vähän ujosti olen ryhtynyt uutta tutkintotitteliäni käyttämään ja maistelen sitä edelleenkin hämmästellen. Ehkä muutkin kokevat näin, vaikka olisi perusväitös takana? Ehkä se kuuluu prosessiin? Mielen kannalta, psykologisesti, on tärkeää, että jonkun asian valmistuminen merkataan kuuluvasti ja näkyvästi. Olet todellakin valmis. 

Vuosi 2020 jää ikuisesti mieliimme omituisena, poikkeuksellisena ja uusia innovaatioitakin tuottaneena aikana. Olkoon etäväitös yksi uusista innovaatioista, joka kannattaa säilyttää. Tiede voi jalkautua arkeenosallistaa laajemmin ja popularisoitua sinä samalla. Tämä haastaa väitöksistä suuremmallekin yleisölle ymmärrettävät, jargonin voi jättää taakse ja voidaan keskittyä tieteen mahdollistamaan hyvään muutokseen yhteiskunnassamme. Tieteen viesti ja ymmärrettäväksi muotoiltu sanoma kuuluu kaikille. 


Elina Botha,
väitteli 4.12.20 Tampereen Yliopistossa ja työskentelee TAMKissa kätilötyön lehtorina.

(Kuva: Rami Marjamäki)

 

 

 

 

Leave a Reply