Covid-19 pandemia on sulkenut rajoja, haastanut monenkeskisyyttä ja keskeisiä kansainvälisiä instituutioita, kuten maailman terveysjärjestö WHO:ta sekä korostanut nationalistisia ja populistisia äänenpainoja. Pandemian lisäksi ilmastokriisi, ihmisoikeudet ja turvallisuus ovat olleet viime vuosina esillä ja tulevat todennäköisesti pysymään keskeisinä ajankohtaisina teemoina myös jatkossa. Kyse on kansalliset rajat ylittävistä haasteista, joiden ratkaisun kannalta on oleellista käsitellä kansainvälisen yhteistyön risteyskohtia ja mahdollisuutta globaaliin johtamiseen. Yhdistyneiden kansakuntien (YK) merkitys multilateraalisen yhteistyön alullepanijana, koordinoijana tai keskustelufoorumin tarjoajana näyttää erityisesti vain kasvavan tulevaisuudessa. YK:n legitimiteetistä on käyty keskustelua kuitenkin pitkään ja nykyinen suurvaltapolitiikan paluu herättää lisäkysymyksiä sekä kansainvälisen järjestelmän että normien tulevaisuudesta.
Paneelissa keskitytään Yhdistyneisiin kansakuntiin ja sen kykyyn ratkaista kansalliset rajat ylittäviä haasteita. Paneeliin toivotaan monitieteellisiä näkökulmia YK:n legitimiteettiin vaikuttavista kysymyksistä ja miten YK:n legitimaatiosta käydään debattia kansallisissa tai kansainvälisissä konteksteissa. Paneelin paperit voivat olla sekä teoreettisia että empiirisiä ja esimerkiksi historian, kansainvälisten suhteiden sekä politiikan tutkimuksen lähtökohdista. Paneelin tarkoituksena on yhtäältä koota yhteen suomalaista YK-tutkimusta ja toisaalta taas tuoda esille missä kaikissa keskusteluissa YK on mukana.
YTT Anna Kronlund, Jyväskylän yliopisto, anna.p.kronlund@jyu.fi
FT Teemu Häkkinen, Jyväskylän yliopisto, teemu.r.p.hakkinen@jyu.fi
Kieli: suomi
Papers
Rauhanturvaaminen kansainvälisenä ja kansallisena haasteena YK:ssa
Jukka Pesu VTT / postdoc-tutkija Filosofian, poliittisen historian ja valtio-opin laitos Turun yliopisto jipesu@utu.fi
Paperi käsittelee YK:n toimintaa ja sen mahdollisuuksia rauhanrakentajana pitkällä historiallisella perspektiivillä. YK:n merkittävimpiä keinoja rauhan ylläpitämiseksi on perinteisesti ollut rauhanturvaaminen, jossa kansalliset ja ylikansalliset, sekä paikalliset ja suurvaltapoliittiset tavoitteet eivät kuitenkaan ole istuneet saumattomasti yhteen. Tarkastelen suurvaltapolitiikan, paikallisten olosuhteiden ja joukkoja/henkilöstöä luovuttavien maiden usein ristiriitaisia odotuksia rauhan rakentamisen suhteen ja YK:n mahdollisuuksia sekä ongelmia luovia näiden odotusten ristipaineessa. Kylmän sodan aikana rauhaa luotiin YK:n piirissä lähinnä valtioille tärkeimpänä viitekehyksenä kylmän sodan kahtiajako. Rauhanturvaamisen pyrkimyksinä olivat kylmän sodan sijaissotien sekä dekolonisaation aiheuttaman kansainvälispoliittisen rakennemuutoksen hallitseminen. Suurvaltojen ja YK:n legitimiteetin välinen jännite rauhaa luotaessa oli jatkuva haasteiden ja kompromissien sarja, jossa konfliktien paikalliset olosuhteet jäivät yleensä toisarvoisiksi ja itse operaatioista muodostui pitkäkestoisia ja tehottomia. Toisaalta YK:n rauhanturvaamisella oli hyvä maine puolueettomana toimijana ja välittäjänä, joka mahdollisti toiminnallaan rauhanneuvottelujen käynnistämisen. Kylmän sodan päätyttyä YK:n toimintaa rapauttanut turvallisuusneuvoston kahtiajako poistui hetkellisesti ja YK lähetti ennätyksellisen määrän rauhanturvaajia eri konflikteihin. Samalla mullistui rauhanrakentamisen periaatteet. Rauhaa pyrittiin rakentamaan aiemmasta poiketen yhä enemmän ihmisille ja myös konfliktien luonne muuttui yhä enemmän valtioiden sisäisiksi, ylirajaisiksi ja monitahoisiksi. Kylmän sodan aikana saman tyyppisiin tilanteisiin vastattiin korostamalla mandaatissa valtiollisia toimijoita jättäen rauhanturvaajat kentällä epätoivoiseen asemaan paikallisen tilanteen kanssa. Kylmän sodan jälkeen ihmisoikeudet ja yhteiskunnan rakentaminen ovat saaneet yhä suuremman roolin. Tästä huolimatta YK epäonnistui useamman kerran kansanmurhien estämisessä ja muut järjestöt Nato etunenässään ottivat suuremman roolin rauhan rakentamisessa haastaen samalla YK:n aseman ylikansallisena rauhan ylläpitäjänä. Haaste ei ollut uusi, sillä myös kylmän sodan aikana muodostui erinäisiä monikansallisia rauhanturvaoperaatioita, mutta niiden rooli jäi rajatuksi. Kylmän sodan jälkeen yksinapainen maailmanjärjestys yhdistettynä YK:n epäonnistumisiin marginalisoi YK:n roolin ja tarvittaessa se on voitu myös kokonaan ohittaa. Tämä lähinnä Yhdysvaltojen sanelemaa muutos on samalla herättänyt monissa maissa vastareaktion ja pyrkimyksiä YK:n roolin vahvistamiselle. Onko YK:lla mahdollisuus nostaa jälleen rooliaan maailmanjärjestyksessä, jossa yksinapaisuudesta siirrytään moninapaisuuteen?
Yhdistyneet kansakunnat ja kansainvälisen merten turvallisuuden kysymys
Teemu Häkkinen teemu.hakkinen@jyu.fi Jyväskylän yliopisto Historian ja etnologian laitos
Yhdistyneillä kansakunnilla on merkittävä rooli globaaliin turvallisuuteen liittyvissä kysymyksissä, ja tämä ilmenee myös sellaisten globaalien haasteiden kohdalla jotka kohdistuvat kansainväliseen yhteistyöhön. Hyvä esimerkki tästä ovat kuljetusreitit, joilla tuotteet liikkuvat maailman eri puolten välillä. Kun kuljetusreittiin kohdistuu uhka, on kyseessä nopeasti kriisi, jolla on sekä kansainvälisiä että globaaleja merkityksiä. Merireittien turvallisuus on tällainen asia. Esitykseni keskittyy hahmottelemaan tutkimusstrategiaa, jolla lähden toteuttamaan syksystä 2021 alkaen merten turvallisuutta käsittelevää tutkimusta. Keskityn Somalian rannikolla tapahtuneeseen merirosvoukseen ja YK:n pyrkimyksiin hallita ongelmaa vuosina 2007-2012. YK pystyi torjumaan merirosvouksen vaikutusta, mutta samalla tapaus osoitti, että YK:n legitimiteettiä ratkaista kansainvälinen kriisi voi haastaa organisaation sisäiset jännitteet. Käsittelen esityksessäni tutkimukseni keskeisiä konteksteja ja erittelen potentiaalisia toimijoita, joilla on todennäköisesti ollut merkitystä YK:n pyrkimyksissä löytää ratkaisu merirosvoukseen. YK toimii toiminnan ytimenä, jossa on samaan aikaan oltu tietoisia keskeisten suurvaltojen ja alueellisten organisaatioiden intresseistä, YK:n alaisuudessa toimivien organisaatioiden toiminnasta ja myös siitä, millainen suhde kansainvälisellä organisaatiolla tulisi olla Somaliaa kohtaan. Samalla hahmottelen keskeisiä lähteitä ja analyysimenetelmääni ja pohdin, mitä hyötyä tutkimuksesta on.
YK:n poliittinen ja demokraattinen legitimiteetti parlamentaarisesta näkökulmasta
YTT, Hanna-Mari Kivistö, Jyväskylän yliopisto (hanna-mari.kivisto@jyu.fi)
Demokratia mainitaan YK:n keskeisenä arvona. Esitelmässä pohditaan, kuinka YK:ta ja sen poliittista ja ennen kaikkea demokraattista legitimiteettiä voidaan tarkastella parlamentaarisesta näkökulmasta. Parlamentaariset areenat kytkeytyvät keskeisesti kysymykseen ylikansallisten instituutioiden demokraattisesta oikeutuksesta. Parlamentaarinen näkökulma jää kuitenkin usein vähemmälle huomiolle ylikansallisiin instituutioihin liittyvissä teoretisoinneissa ja käytänteissä. Käsitteellisestä näkökulmasta on lisäksi kiinnostavaa pohtia, millaisia merkityksiä demokratian käsitteistö saa ylikansallisissa konteksteissa. Esitelmässä demokraattista legitimiteettiä kiedotaan myös ihmisoikeuksiin ja vertailukohtana YK:lle toimii Euroopan neuvosto.
Legitimiteetti, suvereniteetti ja poliittinen tahto: YK kansainvälisten kysymysten ratkaisijana ja kansainvälisen yhteisön foorumina
Anna Kronlund, YTT Historian ja etnologian laitos Jyväskylän yliopisto anna.p.kronlund@jyu.fi
”Ei ole olemassa mitään kaukaisia kriisejä” YK:n apulaispääsihteeri Amina Mohamed huomautti YK:n turvallisuusneuvoston kokouksessa koskien rauhanrakentamista ja sen ylläpitämistä marraskuussa 2020. Ajankohtaiset haasteet ja uhat Covid-19 pandemiasta ilmastokriisiin ovat moniulotteisia ja yhteydessä toisiinsa vaatien valtioiden välistä multilateralismia ja ihmisten välistä kansainvälistä solidaarisuutta. Samanaikaisesti monet poliitikot korostavat kansallisia ja populistia äänenpainoja kyseenalaisten haasteiden tai uhkien vaikuttavuutta ja kansainvälisten organisaatioiden merkitystä ja roolia. YK:n jäsenmailla on erityisesti yksi vahvuus eli ääni, jota voidaan käyttää kahdella tapaa joko argumentoimalla tai itse äänestyksissä. Jäsenmaat voivat toimia joko YK:n toiminnan mahdollistajina tai sen jarruttajina. Tämän paperin tarkoituksena on tarkastella YK:ta erilaisten kansainvälisten kysymysten ratkaisijana ja kansainvälisen yhteistyön foorumina. Keskiössä on analysoida miten YK:n roolia, auktoriteettia ja vastuullisuutta kuvaavia käsitteitä voidaan kehittää kansainvälisellä tasolla ja missä määrin ne heijastelevat vain kansallisia tavoitteita ja muuttuvia poliittisia konteksteja. Paperissa tarkastellaan erityisesti käsitteiden legitimiteetti, suvereniteetti ja poliittinen tahto kautta YK:ta kansainvälisen yhteistyön foorumina ja siten kansainvälisen toiminnan koordinoijana.
Diskussantti Katja Creutz, OTT, Ulkopoliittinen instituutti, katja.creutz@fiia.fi