The credibility of political messages (Tuesday & Wednesday (from 10 am))

Politics is largely about sending messages. In their election campaigns, parties and politicians promise to do certain things and attain various outcomes once they come to power. Both elected and unelected officials are regularly required to give ex post justifications for their actions. As the ongoing pandemic has highlighted, decision-makers often appeal to the public in order to change the ways in which people behave. Such messages sometimes – but by no means always – fail to have the intended effect: electoral promises are considered nothing more than cheap talk, ex post justifications are ridiculed as decision-makers’ attempts to hide their mistakes and people ignore the appeals to change their habits.

The aim of this working group is to delve into the credibility of political messages, both in objective and subjective senses. What makes a political message credible? What kinds of messages do people find credible? How can we assess the credibility of political messages? The working group welcomes papers that address the ways in which political messages (broadly understood) are connected with policy outcomes, attitudes and/or behaviour. The papers can be both empirically and theoretically oriented. The working languages are Finnish, Swedish and English.

Chairs: Juha Ylisalo (University of Turku, juha.ylisalo@utu.fi), Kimmo Makkonen (University of Turku, kimmo.makkonen@utu.fi)

Ohjelma

”Ei se sitä tarkoita!” – Kielenkäytön kiistettävyys eduskuntavaaliohjelmissa
Sakari Nieminen, saanni@utu.fi

Power and legitimacy through violence: What is the rationality of power in ISIS’s persecution of the LGBTQ minority?
Heidi Lehtolaakso, heidi.j.bjorkman@helsinki.fi

Donald Trumpin Capitol Hill -puhe – kaksi ristiriitaista todellisuuskäsitystä
Kami Launonen, kmlaun@utu.fi

How to Argue National COVID-19 Strategy by Democratic Criteria? The Cases of Finland and Sweden
Aino Hakovirta, aino.hakovirta@tuni.fi

Expert hearings in mini-publics: How does the field of expertise influence deliberation and its outcomes?
Mikko Leino, molein@utu.fi

Electoral promises and trust
Matti Nikama, maannik@utu.fi

Pitivätkö Sipilän hallituksen puolueet vaalilupauksensa? Vertaileva näkökulma vaalilupausten toteutumiseen Suomessa 2015–2019
Kimmo Makkonen, kimmo.makkonen@utu.fi; Juha Ylisalo, juha.ylisalo@utu.fi

Paperit

”Ei se sitä tarkoita!” – Kielenkäytön kiistettävyys eduskuntavaaliohjelmissa

Sakari Nieminen, saanni@utu.fi

Kielenkäyttö on olennainen osa politiikkaa; suuri osa poliittisesta vuorovaikutuksesta edellyttää kielenkäyttöä muodossa tai toisessa. Erilaiset keskustelun ja argumentaation ideaalit painottavat selkeyttä ja tarkoituksenmukaisuutta viestien muotoilussa, ja kielenkäytön selkeys on nähty tärkeänä asiana myös politiikan kontekstissa. Esimerkiksi vaalilupauksia koskevassa tutkimuskirjallisuudessa selkeiden lupausten ja tavoitteen asettelun on nähty sisältävän hyviä puolia niin kansalaisten kuin myös lupauksia tekevien puolueiden itsensä näkökulmasta. Jos puolueet eivät viesti asioista selkeästi ja yksityiskohtaisesti, voi riskinä olla vaikkapa syytöksiä epämääräisyydestä tai pinnallisuudesta.

Poliittisilla toimijoilla voi kuitenkin olla myös kannustimia olla noudattamatta näitä kielenkäytön selkeyden periaatteita. Liian yksiselitteinen tai yksityiskohtainen kielenkäyttö saattaa esimerkiksi rajata toimijan tulevaisuuden valintamahdollisuuksia, minkä vuoksi toimijoilla voi olla kiusaus muotoilla viestinsä niin, että ne yksiselitteisen ilmaisun sijaan lähinnä vihjaavat haluttuun asiaan. Toimijoille voi olla hyödyksi, mikäli he tarvittaessa pystyvät jälkikäteen kiistämään esittämiensä väitteiden epämieluisat tulkinnat. Kielenkäyttö onkin politiikassa usein strategista ja taktista toimintaa.

Kielenkäytön selkeyteen liittyy olennaisesti kiistettävyyden käsite. Kiistettävyydellä (eng. deniability) viitataan tässä sellaiseen kielenkäyttöön, jossa toimija ei sitoudu johonkin yksittäiseen kielenkäyttöään koskevaan tulkintaan. Ajatuksena on, että toimija voi viestiä yleisölleen haluamansa asian, mutta sellaisella tavalla, että hänen on mahdollista myöhemmin perustellusti kiistää jokin hänen kielenkäytöstään tehty tulkinta, esimerkiksi tilanteessa, jossa hänen viestinsä herättää yleisössä kielteisiä reaktioita. Esimerkkejä kiistettävästä kielenkäytöstä ovat monitulkintaiset sekä vihjailevat viestit.

Analysoin työssäni sisällönanalyysin keinoin valittuja yksittäisiä eduskuntavaaliohjelmia kiistettävyyden näkökulmasta. Tarkastelun kohteena se, missä määrin vaaliohjelmien kielenkäyttö tarjoaa mahdollisuuksia useille perustelluille tulkintatavoille. Pääpaino on ohjelmien sisältämissä vaalilupauksissa, mutta huomiota kiinnitetään myös muunlaiseen kielenkäyttöön, kuten maailman nykytilan kuvauksiin ja toisiin osapuoliin kohdistettuihin syytöksiin. Mielenkiinto kohdistuu myös siihen, millä tavoin ohjelmien kielenkäyttö (mahdollisesti) on kiistettävää, ja millaisista aihepiireistä ja asioista puolueet kommunikoivat kiistettävästi.

Power and legitimacy through violence: What is the rationality of power in ISIS’s persecution of the LGBTQ minority?

Heidi Lehtolaakso (heidi.j.bjorkman@helsinki.fi)

ISIS, the Islamic State of Iraq and Syria, managed to strengthen its position in Syria and Iraq especially during 2013-2015 with its nearly full-fledged army and by building and providing basic infrastructure in war torn areas. ISIS is well-known for its extreme violence and the distribution violent visual material online. This research looks at the violence ISIS practices against LGBTQ minorities and how this violence helps build ISIS’s legitimacy both regionally and as an international actor. The research argues that an audience is essential in witnessing these events. Through these executions, ISIS is taking advantage of an already stigmatized minority and its weak societal position in the area where was ISIS actively building its own legitimacy and credibility regionally, and to shock the international community and gain its attention by distributing execution material online and in social media. If there is no audience, present or witnessing distributed material of the events, the executions do not help build or foster ISIS’s legitimacy or authority. ISIS is using these executions to build legitimacy in two ways. Firstly, ISIS portrays itself as the protector of the local population, purging the community of disdained homosexuals. Secondly, ISIS manages to place itself in stark contrast to Western liberal values that support the rights of sexual minorities. The data is comprised of photo and video material from public executions of victims accused of engaging in homosexual activities. The data has been transcribed from visual form to textual in the form of short scripts. In addition, there are three supporting methods of analysis: layering technique for photo editing, where multiple photographs have been made slightly transparent and placed on top of one another, photo collections and generalising models of the different phases in the executions drawn with a computer program.

Excessive violence became ISIS’s trademark, and as long as the group remains active on any platform, it is crucial to understand what purpose these atrocities serve for ISIS. Even if ISIS has lost most of the regions it controlled in Syria and Iraq, it still exists outside its previously controlled area, both as satellite groups holding territory and troops somewhere else, and as affiliate individuals and groups operating online. The Syrian civil war that created the political vacuum for ISIS to thrive in has not ended and the situation in the region continues to be unstable, currently also due to the COVID-19 pandemic, which may give ISIS, or another actor, a chance in the future to try and reclaim the territory it has lost. Understanding the rationality of power helps understand the effect of this material in a ‘post-ISIS’ world, and the attractiveness of this type of material to possible future jihadist groups and actors. Also, this research helps understand better the legacy and trauma of (having to witness and live with the threat of) extreme violence ISIS both to local population and to the international audience. Understanding the logic behind these acts helps monitor and predict the actions of future jihadist groups and their possible attempts to claim a caliphate.

Donald Trumpin Capitol Hill -puhe – kaksi ristiriitaista todellisuuskäsitystä

Kami Launonen (YTM), Tohtorikoulutettava, UTU, kmlaun@utu.fi

Yhdysvaltain senaatti kumosi 25.1.2021 virkarikossyytteen, jossa Donald Trumpia syytettiin väkivaltaiseen hyökkäykseen yllyttämisestä (”incitement of insurrection”) Capitolin kongressitaloon. Senaattorien yksinkertainen enemmistö (53-47) äänesti syyllisyyden puolesta. Tuomitsemiseen olisi vaadittu 2/3 enemmistö.

Analysoin esityksessäni Trumpin hyökkäyspäivän (6.1.2021) aamuna pitämän puheen mm. Daniel Schugurenskyn poliittisen pääoman teorian (”political capital”) ja Kenneth Burken indentifikaatioteorian (”Theory of identification”) avulla. Tarkastelen erityisesti Trumpin sanoman uskottavuutta, konteksteja, puheessa esiintyviä kielikuvia ja keinoja, jolla Trump hyödyntää totuudenjälkeisen ajan (”post-truth”) poliittisia narratiiveja, luomalla tunnepohjaisen siteen omiin kannattajiinsa.

Trumpin retoriikasta mielenkiintoisen tekee sen tulkinnallinen ristiriitaisuus. Noin viiden vuoden ajan tuotetut, kannattajille suunnatut monologit olivat eräissä tulkinnoissa epäkoherenttia, viihteellistä – jopa tahattoman koomista – tajunnanvirtaa, josta Capitol Hill -puhe ei erityisesti poikennut. Toisissa tulkinnoissa kyseessä oli vaarallinen ja systemaattinen operaatio, joka huipentui 6.1.2021 avoimeen hyökkäyskäskyyn demokratian kovaa ydintä kohtaan. Median enemmistön ja Trumpin poliittisten vastustajien välittämä kuva ”sekavia puhuvasta pellestä”, ja toisaalta suunnitelmallisesta toimijasta, joka kykeni yllyttämään kannattajansa väkivaltaiseen vallankumoukseen, vaikuttaisi sisältävän kaksi ristiriitaista todellisuuskäsitystä.

Väitän, että Trumpin käyttämä retoriikka on tavoitteellista. Sitä ohjaa politiikan ulkopuolella, vuosien saatossa hiottu mekanismi ja logiikka, jota suostuttelun vallankäyttöön (”persuasion”) harjaantumattoman on ollut vaikea tunnistaa. Tästä syystä poliitikko-Trumpin tulkitseminen on ollut medialle ja politiikan asiantuntijoille usein haastavaa.

Esityksessäni tarkastelen poliittisessa argumentoinnissa poikkeuksellista tyylilajia, jossa Logos (järkiperustelut, faktat) on hylätty lähes täysin ja pääpaino on Pathoksessa (tunne) ja Kairoksessa (yhteys yleisöön). Käsittelen myös Trumpin retoriikan suhdetta suostutteluun, propagandaan ja manipulaatioon. Esityksessäni pyrin vastaamaan kysymyksiin: miten ristiriitaiset todellisuuskäsitykset syntyvät ja mistä ne johtuvat?

Capitol Hill -puhe ei tapahtunut tyhjiössä. Yhdysvaltojen poliittinen kahtiajako, Koronapandemia, sekä Trumpin toistama teoria vaalien varastamisesta vaikuttivat osaltaan hyökkäykseen johtaneisiin olosuhteisiin. Kontekstisidonnaisuus on erityisen tärkeää huomioida Capitol Hill -puheen retoriikkaa tarkastellessa.

Esitykseni pohjautuu monitieteelliseen väitöskirjatutkimukseeni (”Donald Trumpin retorisena vallankäyttäjänä”), jossa tarkastelen kahta Trumpin vaalikampanjaa.

How to Argue National COVID-19 Strategy by Democratic Criteria? The Cases of Finland and Sweden

Aino Hakovirta (VTM, LuK), väitöskirjatutkija, Tampereen yliopisto, aino.hakovirta@tuni.fi

The coronavirus pandemic (COVID-19) that erupted in the spring of 2020 not only raised worldwide the need for prompt and effective decision-making, but also various (temporary-meant) emergency measures restricting in many ways individual and social life. It also highlighted very concretely the tension potential between state power and democracy. Crises, as they prolong, tend to turn into a ‘new normal’, some constraints may remain on even beyond. This paper examines the role of democracy in the Finnish and Swedish COVID-19 emergency strategies and communication: In what ways and with what effects, actual and potential, do state representatives argue on (and with) democracy in such circumstances? How, if at all, will those in power be able to present this policymaking and communication as legitimate and credible, let alone successfully address the democratic criticism their policy brings about? Here, the question is of two Nordic democracies which, however, have appeared as complete opposites in their pandemic strategies: ’health first’ Finland, with fairly extensive state of emergency measures; and ‘economy first’ Sweden, with a contrasting, exceptionally loose strategy. The analysis first traces the contents and development of the Finnish and Swedish pandemic strategies, and then characterises the place and role of democracy and democratic argumentation in these strategies. The main empirical material consists of country-specific pandemic timelines (event data), and relevant public speeches and other statements by the main COVID-19 policymakers in the two countries: in the case of Finland, by the Prime Minister and the President; and in the case of Sweden, by the Prime Minister and, for special reasons, the state epidemiologist. The analysis primarily focuses on the pandemic ‘second and third waves’, from September 2020 until the end of March 2021.

Expert hearings in mini-publics: How does the field of expertise influence deliberation and its outcomes?

Mikko Leino (molein@utu.fi), Katariina Kulha, Maija Setälä, Juha Ylisalo

Deliberative mini-publics are forums of citizen participation that gather together groups of citizens to deliberate on a given political issue. While they come in a wide variety of forms, certain procedures are always present, for example that participants can gather evidence and receive information on the issue at hand. This study analyzes the influence of expert information in a deliberative mini-public held online in Finland in March 2021. The topic of the deliberation was measures taken to counter the spread and contain the effects of Covid-19 pandemic. In the mini-public, all participants (n~80) have the chance to craft questions to experts, hear their responses, and deliberate on the issue in small groups. The researches manipulated the order in which the participants got to questions the experts. Namely, on the first day of the mini-public treatment group A (n~40) pose questions to and hear the answers of medical experts. On the second day, the treatment group A pose questions to experts in legislation and welfare policies. For treatment group B (n~40), the order of the expert hearings was reversed, although the experts themselves remained the same. All participants were surveyed on their views concerning measures taken to contain the pandemic before the mini-public, after the first day of deliberations and after the whole event. This allows for analysis on how attitudes concerning measures to contain the pandemic develop at the course of the event, when receiving new information and when deliberating on the issue.  We expect the order of expert hearings to affect the framing of the question of restrictions during Covid-19 in ways that affect participants’ views on these restrictions.

Electoral promises and trust

Matti Nikama (maannik@utu.fi)

Vaalilupausten tulisi olla moraalisia, poliittisia ja subjektiivisia psykologisia sitoumuksia, jotka herättävät luottamusta poliittisten tavoitteiden saavuttamisen todennäköisyydestä ja toivottavuudesta. Vaalilupaamisen uskottavuus ja luotettavuus perustuu hyväksyttävien ja arvokkaiden normatiivisten päämäärien saavuttamiseen. Lupaajat eivät ole aina totuudenmukaisia ja realistisia sitoumuksia esittäessään. He voivat olla itsekkäitä tai jopa petollisia, mutta myös vilpittömästi pyrkiä edistämään arvokkaiden poliittisten päämäärien saavuttamisen todennäköisyyttä moraalisesti hyväksyttävillä keinoilla luottamuksen vallitessa.

Lupaukset ovat sosiaalisen yhteiselon tukipilareita mahdollistaen luottamuksen riippuvuussuhteissa. Vaalilupaukset eivät pääsääntöisesti perustu kansalaisten ja poliittisten edustajien tiiviisiin vuorovaikutussuhteisiin. Kyvyttömyys vaikuttaa voi johtaa kielteisiin arvioihin poliitikkojen luottamuksenarvoisuudesta, negatiiviseen kierteeseen, itseään toteuttavaan ennusteeseen ja luottamuksen vahingoittumiseen. Poliitikkojen haluttomuus ja instituutioiden kyvyttömyys osallistaa ja motivoida kansalaisia aiheuttavat kommunikaatiovajeen.

Vaalilupauksia voivat tehdä sekä yksilöt, puolueet, että muut ryhmät. Puhe, kuva, video, teksti tai muu tahdonilmaisu voi toimia lupauksena. Hiljaisuus voi olla myös sitoutumisen mekanismi. Viestinnän tapa ja sisältö antavat osviittaa demografisesta ryhmästä, ydinkannattajista tai liikkuvista äänestäjistä, joille vaalilupaus on osoitettu. Kommunikaatiomekanismeja ja luottamusta tarvitaan osoittamaan vastuun, velvollisuuksien ja oikeuksien jakautuminen. Mandaattimallin mukaan toimivat poliitikot voivat olla haluttomia deliberoimaan lupausten toteuttamisen ehdoista. He voivat pitää kansalaisten kuulemista vaalien aikana tapahtuvana välttämättömänä taakkana. Vaalilupausedustussuhde on dialektisesti ongelmallinen. Kansalaiset voivat olettaa myös olemattomia lupauksia tehdyiksi.

Vaalilupaukset voidaan esittää selkeästi lupaussanaa käyttäen. Muutkin sitoutumista ja tavoitteen asettelua kuvaavat lausunnot toimivat lupaamisen välineinä. Vaalilupaukset voivat olla median huomiota houkuttelevia mainoslausahduksia, jotka määrittelevät tavoitteen, mutta eivät käytettäviin keinoihin ja poliitikkojen vastuullisuuteen liittyviä tekijöitä. Informaation välittäminen on vaalilupausten keskeinen tarkoitus vaaleissa tai vaalikausien aikana. Poliitikot joutuvat toimimaan vajavaisen tiedon pohjalta tehdessään lupauksia, joka antaa tilaa vastustajien negatiivisille tulkinnoille toistensa sitoumuksista sekä kyvyistä ja ansioista vaalilupaajina. Vaalilupausten totuudenmukaisuuden ja luottamuksen tulisi korreloida.

Vaalilupaukset sekä muut poliittiset ilmiöt saavat moniarvoisissa, pluralistissa, sanan- ja mielipiteenvapauteen perustuvissa demokratioissa monia merkityksiä. Poliitikkojen ei tulisi olettaa arvojensa ja mielipiteidensä edustavan kansalaisten mielipiteitä vaan kuulla heitä. Yhteisymmärrys arvokkaista päämääristä luo oikeutuksen, joka perustuu kansalaisten luottamukseen liittyviin odotuksiin, ajatuksiin, tunteisiin ja kokemuksiin.

Pitivätkö Sipilän hallituksen puolueet vaalilupauksensa? Vertaileva näkökulma vaalilupausten toteutumiseen Suomessa 2015–2019

Kimmo Makkonen (kimmo.makkonen@utu.fi)

Juha Ylisalo (juha.ylisalo@utu.fi)

Puolueet sitoutuvat vaalikampanjoissaan useiden erilaisten asioiden edistämiseen. Tiedotusvälinejulkisuudessa vaalilupauksia tavataan käsitellä lähinnä silloin, kun ne jäävät täyttymättä, ja suuri yleisö suhtautuu niihin skeptisesti. Siitä, missä määrin ja millä ehdoilla puolueiden vaaleissa lupaamat asiat tosiasiassa toteutuvat, ei Suomessa kuitenkaan ole aiemmin ollut saatavilla systemaattisesti koottua tietoa. Tässä artikkelissa sovelletaan vaalilupausten politiikkavaikutuksia koskevassa kansainvälisessä tutkimuskirjallisuudessa vakiintuneita menetelmiä Juha Sipilän (kesk.) hallituksen (2015–2019) puolueiden vaaliohjelmiin sisältyneisiin lupauksiin. Vaalilupaus määritellään sellaisena sitoumuksena tiettyyn toimenpiteeseen tai lopputulokseen, että toimenpiteen suorittaminen tai lopputuloksen saavuttaminen on selvästi todennettavissa. Luvattujen asioiden toteutuminen tai toteutumatta jääminen todennettiin poliittisista päätöksistä kertovien aineistojen ja raporttien sekä tilastoaineistojen avulla. Tulokset kertovat, miten paljon Sipilän hallituksen puolueet tekivät vaalilupauksia vuoden 2015 vaaleissa, millaiset asiakysymykset lupauksissa painottuivat ja miten suuri osuus lupauksista toteutui.